Anna on nuori, kirkasotsainen kirjallisuudenopiskelija, joka tekee gradua Aino Kallaksen eroottisista teemoista. Häntä ohjaa professori Kimmo Yövaara, jolla on silmää naiskauneudelle sekä taipumus ihastua yhtenään. Heitä yhdistää rakkaus kirjallisuuteen sekä intohimoiseen keskusteluun ja analysointiin. Kimmolla on myös unelmien talo, viehkeä vaimo ja kaksi vallatonta poikaa, yhdessä rakennettu elämä. Kuitenkin tuo ihana Anna on saanut Kimmon oudon haltioitumisen valtaan. Hän ehdottaa yhteisen romaanin kirjoittamista - aiheena tietysti rakkaus! Anna suostuu ja he alkavat kirjoittaa fiktiota, jota samaan aikaan elävät. Ketunmorsian on kujeileva rakkaustarina, sukellus kirjallisuudentutkimuksen kiehtovaan maailmaan ja kirjallisen luomisen ihmeeseen. Sen tarjoama kuva rakkaudesta ja erotiikasta on sievistelemätön mutta optimistinen. Ennen kaikkea kirja on vastustamattoman hauska, ja sen elämäniloa pirskahteleva kerronta hellii lukijaa.
***
Täytyisi varmaan olla tyytyväinen itseensä, viime aikoina kun on tullut luettua reilusti keskivertoa enemmän kaunokirjallisuutta ikuisten jännäreiden sijaan. Tätä kehuttiin Kirjavinkeissä. Mietin, voiko aiheesta tosiaan kirjoittaa omaperäisesti, kuten väitetään vähän joka paikassa.
No, kirja on omaperäinen ja traagisuudessaan myös hauska. Kai tätä voisi luonnehtia itseironiseksi kasvutarinaksi. Mutta. Hauskuudesta huolimatta inhosin teosta ensi sivuilta asti. Ensinnäkään en voi sietää pettäviä miehiä, toisekseen en osannut samaistua keneenkään henkilöhahmoista. Mies, jonka ajatusmaailma on täysin päin honkkelia ja moraali sijoiltaan nyrjähtänyt ei olisi ansainnut saamaansa kohtelua kolmelta naiselta, joiden välillä hän tasapainoili.
Tosi tosi harvat rakkausromaanit tekevät minuun vaikutusta, yleensä niillä on tapana nostaa niskakarvat pystyyn. Niin kävi tämänkin romaanin parissa.
Inhoan minäkin pettäviä miehiä. Mutta eikö saisi kuvata, miten se tapahtuu. Ja mieshän suorastaan sairastui, kun joutui näkemään oman inhottavuutensa. Ehkä vähän vanhanaikaista, mutta tarkoittaa hyvää. En tuomitsisi, päinvastoin.
VastaaPoistaMirja
Kiitos Mirja kommentista ja hyvästä pointista! Toki pettämistä saa kuvata ja itsehän kirjan päätin lukea, joten oma moka, jos tökki :) Ongelmani oli siinä, etten osannut tuntea myötätuntoa pettäjää kohtaan vaikka se mitä ilmeisimmin oli kirjailijan tarkoitus ja näin teos jäi latteaksi. Kaikesta ei tarvitsekaan tykätä ja tämän lajityypin kirjojen suhteen olen enemmän kuin nirso.
VastaaPoista