“Watersin mestarillinen romaani on rappion, luokkayhteiskunnan luoman kalvavan kaunaisuuden sekä sodan aiheuttamien vaurioiden kieroutunut ylistys.” – Hilary Mantel, The Guardian
Eletään kesää 1940-luvun lopulla sotavuosien köyhdyttämällä Englannin maaseudulla. Tohtori Faraday kutsutaan potilaskäynnille Hundreds Hallin kartanoon. Ayresin perheen kotina yli kaksi vuosisataa toiminut kartano, ennen niin suuri ja komea, on surullisesti rapistumassa. Tiiliseinät lohkeilevat, puutarha kasvaa rikkaruohoa ja tallipihan kello on pysähtynyt näyttämään ikuisesti kahtakymmentä vaille yhdeksää. Kartanon omistajat, äiti, poika ja tytär, yrittävät sinnitellä muuttuvan maailman tahdissa.
Kiusaako Ayresin perhettä vain heidän elämäntapansa katoavaisuus vai jylläävätkö kartanossa jotkin paljon pahemmat voimat? Tohtori Faraday ei osaa aavistaa, kuinka läheisesti ja kammottavasti perheen kohtalo tulee kietoutumaan hänen omaansa.
Yllättävistä juonenkäänteistä tunnettu Sarah Waters kirjoittaa oman mukaelmansa goottilaisesta kummitusjutusta. Vääjäämättömästi kohti loppuhuipennusta kasvavasta tarinasta muodostuu vaikuttava psykologinen jännityskertomus sekä hieno allegoria brittiläisen luokkayhteiskunnan murroksesta.
“Vieras kartanossa on uskomaton, monitasoinen lukukokemus: se on yhtä aikaa tutkielma sodanjälkeisestä Britanniasta, jännittävä salapoliisikertomus, puistattava kummitusjuttu, romanssi ja trilleri.” – Irish Times
***
Vieras kartanossa on ensimmäinen kirjailijalta ilmestynyt romaani, jonka nappasin mukaan kirjaston uutuushyllystä. Aihe vaikutti sellaiselta, että sen jaksaisi mainiosti lukea runsaasta sivumäärästä huolimatta. Yllätyksekseni huomasin, että teos olikin nopealukuinen kunhan omalla temmollaan ensin vauhtiin pääsi. Jo alkusivuilta asti oli havaittavissa levottomuutta herättävä taustavire vaikka kestikin pitkään, ennen kuin tarinassa varsinaisesti alkoi tapahtua. Itseäni huoletti miten juoni kantaisi noin pienellä henkilömäärällä, mutta hienostihan se kantoi. Voisi sanoa, että varsinainen päähenkilö tarinassa olikin itse talo; valtava rapistunut kartano, joka söi rahaa ja teetti töitä enemmän kuin pieni jäljellä oleva perhe kykeni tekemään. Kuitenkaan romusta ei haluttu luopua ja seurauset olivatkin sitten kohtalokkaat.
Paikoin kirja oli hurjan pelottava ja vanhahtava teksti jotenkin korosti sitä. Teosta on verrattu Poen goottilaisiin kauhunovelleihin ja romaanin tunnelma oli kieltämättä samantapainen. Toisaalta lukijan päätettäväksi jäi vaivasiko perhettä jonkinlainen mielensairaus vai oliko kyse yliluonnollisesta ilmiöstä, alitajunnan kehittämästä kummituksesta joka talossa riehui.
Erilaisen ja hienon lukuelämyksen kirja joka tapauksessa tarjoili!
(Pakollinen aiheeseen kuulumaton hehkutus; Karin Slaughterin Kivun jäljet ilmestyy perjantaina!!)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
♥ Kiitos kommentistasi! ♥