Elena Ferrante; Loistava ystäväni

L'amica geniale 2011, suom. Helinä Kangas ja WSOY 2016, 362s.

Jotakin sietämätöntä lymysi asioissa, ihmisissä, rakennuksissa, kaduissa, ja vain keksimällä kaiken uudelleen kuin leikissä siitä tuli jotenkin siedettävää. Mutta keskeisintä oli osata leikkiä, ja minä ja Lila, vain me kaksi, osasimme.


Minun loistava ystäväni. Minun Lilani, pelottava hoikka takkutukka, minun viiltävän älykäs Lila. Lila lila lila. Koko Elenan elämä on lapsesta saakka rakentunut ystävän rakkauden varaan. Elenan, jonka lapsuutta varjostaa vaikea, vihan täyteinen äitisuhde, räjähtävät riidat naapurustossa, veriset, likaiset kadut, joilla aurinko paistaa jotenkin hailakammin, kuin säteitään säästellen.


Koko tuo ajanjakso kului samaan tapaan. Ennen pitkää minun täytyi myöntää itselleni, ettei mikään mitä tein yksinäni saanut sydäntäni sykkimään, vaan ainoastaan Lilan kosketus antoi asioille merkityksen. Jos hän loittoni, jos hänen äänensä loittoni niistä, ne likaantuivat, pölyyntyivät.


Nämä kaksi, Elena ja Lila löytävät elämilleen merkityksen toisistaan. Kasvetaan yhdessä sodanjälkeisen Italian räiskyvän latautuneessa tunnelmassa. Kuolema ei koskaan ole kaukana, muttei myöskään elämä. Ja sitä ystävykset janoavat, nousua arjen kurjuudesta kohti loistavaa tulevaisuutta.


Koin olevani tiukassa otteessa yhdessä jokapäiväisten asioiden ja ihmisten kanssa, suussani tuntui paha maku, minulla oli jatkuvasti oksettava, uupunut olo, ikään kuin kaikki ympärilläni puristuisi yhä tiiviimmäksi massaksi ja jauhaisi minua inhottavaksi velliksi.


Elena pääsee kouluttamaan itseään, mikä onkin ainoa mahdollisuus naiselle irtautua köyhyydestä, kun taas Lilan kohtalona on jäädä töihin isänsä kenkäliikkeeseen. Keskinäinen kilpailu, ristiriitainen ja silti lämmin ystävyys kuitenkin jatkuu alati muotoaan muuttaen. Tyttöjen kasvu naisiksi käsinkosketeltavassa hämmennyksen tilassa, toiveikas suhtautuminen siihen mitä tapahtuu, tulee tapahtumaan huolimatta köyhyydestä. Huolimatta torkakoista. Huolimatta ympäröivän maailman niin vähäisestä uskosta naiseuteen.

Hajut, maut, äänet... Elenan kokemusmaailma. Mikään italialaisen kirjailijan, Elena Ferranten romaanissa ei ole puolinaista. Hän kirjoittaa kuten Lila, ei vain tekstiä suoltaen, vaan jutustellen, elävästi, tuoden esiin jotain syvältä lukijan sisimmästä. Ferranten romaani on kuin keskustelutuokio yhdessä hyvän ystävän kanssa. Hänen rinnalleen on turvallista asettua kuuntelemaan, pohdiskelemaan ja ennen kaikkea viihtymään.


Turhaan ei Loistavaa ystävääni ole niin laajasti hehkutettu. Kirja avaa napolisarjan, joka jää niin piinallisesti kesken, etten tiedä kuinka jaksan seuraavaa suomennosta odottaa... Tässä saattaa olla Vuoden Kirja?


Lila yksinkertaisesti oli sellainen, hän rikkoi jonkin tasapainon vain nähdäkseen millä muulla tavoin voisi rakentaa sen uudelleen.

***

Kirjasta ovat bloganneet ainakin Leena Lumi, Omppu, Kirjakaapin kummitus, Lumiomena, Krista, kirjakirppu.