keskiviikkona, huhtikuuta 27, 2016

Elena Ferrante; Loistava ystäväni

L'amica geniale 2011, suom. Helinä Kangas ja WSOY 2016, 362s.

Jotakin sietämätöntä lymysi asioissa, ihmisissä, rakennuksissa, kaduissa, ja vain keksimällä kaiken uudelleen kuin leikissä siitä tuli jotenkin siedettävää. Mutta keskeisintä oli osata leikkiä, ja minä ja Lila, vain me kaksi, osasimme.


Minun loistava ystäväni. Minun Lilani, pelottava hoikka takkutukka, minun viiltävän älykäs Lila. Lila lila lila. Koko Elenan elämä on lapsesta saakka rakentunut ystävän rakkauden varaan. Elenan, jonka lapsuutta varjostaa vaikea, vihan täyteinen äitisuhde, räjähtävät riidat naapurustossa, veriset, likaiset kadut, joilla aurinko paistaa jotenkin hailakammin, kuin säteitään säästellen.


Koko tuo ajanjakso kului samaan tapaan. Ennen pitkää minun täytyi myöntää itselleni, ettei mikään mitä tein yksinäni saanut sydäntäni sykkimään, vaan ainoastaan Lilan kosketus antoi asioille merkityksen. Jos hän loittoni, jos hänen äänensä loittoni niistä, ne likaantuivat, pölyyntyivät.


Nämä kaksi, Elena ja Lila löytävät elämilleen merkityksen toisistaan. Kasvetaan yhdessä sodanjälkeisen Italian räiskyvän latautuneessa tunnelmassa. Kuolema ei koskaan ole kaukana, muttei myöskään elämä. Ja sitä ystävykset janoavat, nousua arjen kurjuudesta kohti loistavaa tulevaisuutta.


Koin olevani tiukassa otteessa yhdessä jokapäiväisten asioiden ja ihmisten kanssa, suussani tuntui paha maku, minulla oli jatkuvasti oksettava, uupunut olo, ikään kuin kaikki ympärilläni puristuisi yhä tiiviimmäksi massaksi ja jauhaisi minua inhottavaksi velliksi.


Elena pääsee kouluttamaan itseään, mikä onkin ainoa mahdollisuus naiselle irtautua köyhyydestä, kun taas Lilan kohtalona on jäädä töihin isänsä kenkäliikkeeseen. Keskinäinen kilpailu, ristiriitainen ja silti lämmin ystävyys kuitenkin jatkuu alati muotoaan muuttaen. Tyttöjen kasvu naisiksi käsinkosketeltavassa hämmennyksen tilassa, toiveikas suhtautuminen siihen mitä tapahtuu, tulee tapahtumaan huolimatta köyhyydestä. Huolimatta torkakoista. Huolimatta ympäröivän maailman niin vähäisestä uskosta naiseuteen.

Hajut, maut, äänet... Elenan kokemusmaailma. Mikään italialaisen kirjailijan, Elena Ferranten romaanissa ei ole puolinaista. Hän kirjoittaa kuten Lila, ei vain tekstiä suoltaen, vaan jutustellen, elävästi, tuoden esiin jotain syvältä lukijan sisimmästä. Ferranten romaani on kuin keskustelutuokio yhdessä hyvän ystävän kanssa. Hänen rinnalleen on turvallista asettua kuuntelemaan, pohdiskelemaan ja ennen kaikkea viihtymään.


Turhaan ei Loistavaa ystävääni ole niin laajasti hehkutettu. Kirja avaa napolisarjan, joka jää niin piinallisesti kesken, etten tiedä kuinka jaksan seuraavaa suomennosta odottaa... Tässä saattaa olla Vuoden Kirja?


Lila yksinkertaisesti oli sellainen, hän rikkoi jonkin tasapainon vain nähdäkseen millä muulla tavoin voisi rakentaa sen uudelleen.

***

Kirjasta ovat bloganneet ainakin Leena Lumi, Omppu, Kirjakaapin kummitus, Lumiomena, Krista, kirjakirppu.


16 kommenttia:

  1. Annika, juuri näin<3 Muistuttaa aika paljon Terästä, joka oli minulle ilmestymisvuonnaan viidenneksi paras kaikista.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, tässä ja Teräksessä on tosiaan paljon samaa... Kuumeisen kiihkeä tunnelataus, suorastaan tunteidenpaljous!

      <3

      Poista
  2. PS. Onpa sinulla upeat 'sivuverhot'!<3

    VastaaPoista
  3. Kyllä, minä odotan sarjan seuraavaa osaa malttamattomana. Pidin Loistavasta ystävästäni paljon ja oletan, että tämä sarja vain paranee tulevissa osissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, minäkin uskon, että sarja tästä vielä paranee! Yleensä en ole lapsikerronnan suurystävä, vaikka tällä kertaa sekin toimi. Silti! Jatkossa kaikki on mahdollista!

      Poista
  4. Minäkin pidin tästä mutta pakko tunnustaa, että odotin vielä enemmän. Olen varma, että sarja tulevaisuudessa vain paranee, ja innolla odotan seuraavaa osaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, yhtä odotusta tämä elämä :) Kuten Katjalle kommentoin, jatkossa kaikki on mahdollista :)

      Poista
  5. No niin, kai se pitää sitten kuitenkin ottaa tämä(kin) lukulistalle. :D Olin jo ajatellut, että skippaan, koska on niin paljon kaikkia kirjoja, jotka haluaa lukea, mutta mutta... Kun tämänkin taidan nyt sitten kuitenkin haluta. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyyyllä minä uskon, että tämä on sinunkin juttusi, loistava ystäväni!

      Poista
  6. Pidän tekstistäsi, koska siitä huokuu se, miten paljon olet tästä teoksesta pitänyt. Minulle tämä ei ollut mikään erityisen suuri juttu. Kirjoitinkin, että enempi prologi, johdatus sarjan seuraaviin osiin. Omassa luennassani keskeiseksi nousi luokka ja luokan merkityst. Italiassa luokat ovat hyvin pysyviä. On lähes mahdotonta ns. vaihtaa luokkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, hienosti sanottu tuo prologi! Saa nähdä, mihin suuntaan kirjailija sarjaa vie, mutta odotukseni ovat ainakin huipussa. Tässä on minulle yksin vuoden kirjoista, tämä ja Kotiinpaluu, jonka sain päätökseen jo muutama päivä sitten, mutten edelleenkään pysty kirjasta postaamaan. Liian suuria tunteita <3

      Poista
  7. Tämä on aina pahinta kirjasarjoissa: koita tässä nyt malttaa odottaa seuraavaa osaa! :D Ihastuin Ferranten kirjoitustyyliin, kaikki tuli niin liki että vain luin ja luin... ei muuta kuin jatkoa odottamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iik, ihana Jenni! Taas me joudutaan odottamaan :D

      Poista
  8. Onneksi minun ei tarvitse kauheesti odotella jatkoa, sillä en syttynyt tälle kirjalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No höh :( Meinastiko kuitenkin sarjaa seurata?

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi! ♥