Retkellä olevat koululaiset järkyttyvät pahanpäiväisesti löytäessään metsästä päättömän naisen ruumiin, joka on puettu keskiaikaisiin vaatteisiin. Pihaansa hoitava rouva Wilson kauhistuu, kun puutarhasta löytyy ihmisen pää. Ruumis ja pää eivät kuulu yhteen, ja rikostutkija Karin Adler on ymmällään. Pian löytyy toinen surmattu nainen, ja sitten kolmas. Tappaja tuntuu imitoivan 1600-luvun noitaoikeudenkäynneissä langetettuja rangaistuksia, ja keskiaikaan sijoittuvien roolipelien harrastajat herättävät tutkimusryhmän epäilykset.
Noitavasara on toinen osa rikostutkija Karin Adlerista kertovassa dekkarisarjassa, joka sijoittuu Ruotsiin Bohuslänin rannikolle. Näissä merellisissä dekkareissa tuuli tuivertaa ja aallot pärskyvät.
***
Täytyy myöntää, etten muista edellisestä Rosmanin kirjasta (Majakkamestarin tytär) oikeastaan mitään. Kirjailijan uusimmassa teoksessa on kuitenkin sen verran vetävän kuuloinen juoni, että olihan tämä luettava. Noitavainoja käsitellään mielestäni yllättävän vähän dekkarigenressä, vaikka luulisi aiheesta löytyvän vaikka minkälaisia juonen päitä.
Kun vertaa kahden helmikuussa luetun Annin kirjaa, niin onhan näissä samaa pohjoismaista henkeä. Rosmanin teoksissa on suurempi sija huumorilla, kuin Cleevesillä, joten mikään ryppyotsainen jännäri Noitavasara ei ole synkästä kannesta huolimatta. Kirjan 1950-luvulle sijoittuvat takaumat ovat kyllä karuja. Paljastettakoon, että ne kertovat kellariin lukitusta pienestä pojasta, ja tässä kirjassa hänellä ei ole rakastavaa äiti mukana (verraten loistokirjaan nimeltä Huone).
Kirjaa mainostetaan hienoilla henkilökuvauksilla ja ihan totta, kyllä kirjan sivuilta melkoisia persoonallisuuksia löytyy... Päähenkilö Karin meinaa jäädä luontensa puolesta kollegoiden jalkoihin. Plussaa antaisin myös luonnon kuvauksista ja merestä, jonka pärskeet ulottuvat melkein lukijaan saakka.
Parempaan suuntaan Rosman on sarjaansa viemässä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
♥ Kiitos kommentistasi! ♥