Päivi Storgård; Keinulaudalla

Päivi Storgård ja sets 2013, 266 (arvostelukappale)

En ole tavarasta maksetun hinnan arvoinen. Olen kulunut, vettynyt ja löysä reunoista. En toimi. Aaron on vihainen, mutta säälii minua. Se on pahinta.

Päivi Storgård jatkaa samalla linjalla kuin Ann Heberlein teemana masennus, jossa mennäänkin välillä ääripäästä toiseen. Mennään, hengästyttävällä vauhdilla. Siinä missä Ann kertoo tarinansa enemmänkin tietokirjamaisesti faktoja omalla persoonallisella tyylillään tarinoiden, Storgårdin teoksessa pääosaa näyttelee juoni. On tarina naisesta, nelikymppisestä ja tv:stäkin tutusta Outista. On tarina Aarosta, hänen hurmaavasta miehestään, jonka kanssa alku vaikuttaa todella lupaavalta.

Kunnes.

Kunnes Outi putoaa. Ja onko Aaronilla silloin käsivarsissaan voimaa jolla vaimoaan kannatella, miten Aaron itse jaksaa, kun omasta vaimosta tulee "pilaantunutta lihaa". Pariskunnalle syntyy esikoistytär Nelly, ja jo lapsen syntymä merkitsee Outille lopun alkua. Masennus jolla ei ole rajoja asettuu taloksi, ryömii ihon alle, lyö otsaan painavan leimansa.

Masennus ei ole oikea sana. Se ei ollut riittävän raaka ja arvaamaton. Juuri oikeaa sanaa ei voinut keksiä, ei johtaa mistään, sillä ei ollut etymologiaa. Teonsanana sillä ei olisi ollut futuuria. Sanakirjassa olisi tyhjä kohta.

Ja toisaalta taas, eräänä kesäisenä päivänä mökillä, kuvio pyörähtää ympäri. Yhtäkkiä kukkien kasvattamisesta tulee työ, johon Outi heittäytyy mukaan täydellä hulluudella. Kitkee ja kasvattaa sellaisella vauhdilla, että murtaa miltei nilkkansa. Vauhti ei ota hiipuakseen, mutta jokin sammuu Outissa. Jäljelle jää vain kuoret, vapiseva nainen, jolla on painava kertomus kerrottavanaan.

Minä olin odottanut sitä kotiin niin kuin karannutta kissaa, mutta miten päästää sisään sellainen joka ei voi asua missään, miten nimetä sellainen joka ei ole mikään eläin, mikään jokin, pelkkä kaiku vain
                jatkuvasti jauhavasta rikkinäisestä mekanismista.


On vierähtänyt jo reilu viikko siitä kun tämän teoksen luin. Jälkimaku säilyy edelleen vahvana. Pidin kirjailijan, toimittajan ja kaupunginvaltuutetun Storgårdin melko pelkistetystä kirjoitustyylistä. Hän kertoo kikkailematta kuinka asiat ovat. Ja hän kertoo ne niin viiltävän tarkasti, ettei lukijaakaan päästetä helpolla. Lukija, joka uskaltautuu mukaan tarinaan, temmataan vauhdilla mukaan maailmaan, joka vyöryy ja velloo yhden naisen pään sisällä. Riipivä ja tärkeä teos

joka löytyy myös mm. näistä blogeista
Lukuneuvoja
Kirjasfääri


Omasta elämästäni sen verran, että muuttuneen elämäntilanteeni takia en pääse jatkossa samaan tahtiin blogia päivittämään. Kärsivällisyyttä pyydän, vaikka taukojakin tulisikin. Ette te minusta kuitenkaan aivan helpolla eroon pääse, ja (toivottavasti) kohta tahkoan täällä tekstiä entiseen malliin. Siihen asti, kiitos ja kumarrus ♥