Katariina Souri; Valkoinen varjo

Tammi 2015, 347s.

Silti: mikään elämässä ei tullut yllättäen. Kun jotakin odottamatonta tapahtui, saattoi aina jälkikäteen todeta että juuri niin täytyi tapahtua. Kuten sen, että saaressa nyt oli joku joka tiesi Monan taipumuksista. Mona oli paennut saareen näkyjään, mutta epäilemättä ne palaisivat ja toisivat kammottavat päänsärkykohtaukset mukanaan.

Missä: Suomessa.

Miksi: Ensimmäisenä kirjasta pistää silmään kauniit kannet. Suomalaista jännitystä? Suomalainen jännäritrilogia? Kyllä kiitos, tuota minulle!

Stoori: Trilogian avausosa, Valkoinen varjo tutustuttaa meidät Mona Maliniin, tunnettuun sisustussuunnittelijaan, joka on päättänyt siirtyä syrjään ammatistaan vaaliakseen toista puolta itsestään. Monasta tulee mosaiikkitaiteilija. Yksityisyrittäjä. Nainen, jota piinaavat sekä taloudelliset huolet, kuin myös omituiset päänsäryt. Se toinen puoli ei taidakaan olla aivan viaton juttu. Pikku hiljaa migreenikohtauksiin alkaa liittyä näkyjä. Tapahtuu murha, jonka yksityiskohdat vaikuttavat Monasta hämmästyttävän tutuilta.

Monan paras ystävä on huolissaan naisen mielenterveydestä, ja saa houkuteltua hänet pitämään mosaiikkikurssia pienellä saarella. Kurssille osallistuu varsin värikästä sakkia, eräs heistä on teoksen toinen päähenkilö, Roni Arosuo, joka saapuu saarelle suoraan vankimielisairaalasta.

Mikä lopulta on todellisuutta? Mikä joko hulluuden, tai sitten salaisen viisauden maalaamaa profetiaa?

Kenelle: Erityisesti teosta voisi suositella suljetun huoneen arvoituksen -ystäville, joihin itsekin lukeudun. Myös mosaiikkitöistä tai käsitöistä ylipäätään kiinnostuneet lukijat, huomatkaa tämä!

Tunnelma: Aavistuksen paniikinomainen, tummasti maalaileva, salaperäinen.

Ja oliko kukaan loppujen lopuksi tullut saareen tekemään mosaiikkitöitä? Edes hän itse?


Plussat:  Kirjassa parasta on juurikin Katariina Sourin taitavasti luoma tunnelma. Juuri kun päähenkilö on liiaksi uppoamassa näkyihinsä, kirjailija tuo hänet takaisin realismin maailmaan, välttäen täpärästi tarinan kirpoamisen käsistä. Kielikuvat ovat puistattavuudessaan kauniita.

Miinukset: Juoni itsessään ei tarjoile genreen sen kummempaa uutuutta, toki käsitöiden mystiikka antaa mukavasti lisäpotkua. Valitettavasti en pitänyt teoksesta niin paljon, kuin olisin suonut pitäväni. Minusta tarina äityi liian haahuilevaksi ollakseen edes jossain määrin uskottava.

Yleistä: Souri on ollut aiemmin vain nimenä tuttu, yhtään hänen kirjaansa en ole (muistaakseni) lukenut. No. Vaikkei teos ollutkaan aivan niin hyvä kuin kuvittelin, luulen lukevani myös sarjan seuraavat kaksi romaania. Ihan jo upeiden kansien takia.



Kuu ei koskaan paljastanut kääntöpuoltaan, koska siltä kesti täsmälleen yhtä kauan pyörähtää ympäri kuin kiertää maa. Monasta tämä piiloleikki oli kiehtova. Se toi mieleen ihmiset, jotka elivät samalla tavoin lukkiutuneissa asetelmissaan ja näyttivät kanssaihmisille vain yhden puolen itsestään, paljastivat kenties vain naamion, eivät todellisia kasvojaan.

***

Helmet-haaste kohta 20.  Kirja, jonka valitset pelkästään kannen perusteella