Carl-Johan Vallgren; Varjopoika

Skuggpojken 2013, suom. Maija Kauhanen ja Otava 2015, 348s. (ennakkokappale)

Koko se kummallinen, kadonnut aika, kun hän eli pohjalla vaikka oli vasta lapsi. Hän oli tehnyt ankarasti töitä päästäkseen siitä pois, ei ollut ikinä katsonut taakseen, ja nyt kaikki oli tullut takaisin.

Missä: Tukholmassa ja Karibialla

Miksi: Uudet jännärit kiinnostavat aina. Välillä ne lumoavat, koukuttavat jälleen kerran uuteen sarjaan. Välillä jättävät täysin kylmiksi. Varjopojan juoni vaikuttaa jokaisen äiti-ihmisen painajaiselta...

Stoori:... kirja kun alkaa metrohallissa, jossa eräs isä kadottaa poikansa. Kuopus istuu vielä rattaissa, isompi (ja rakkaampi) lapsonen haluaa mennä liukuportaita. Sen kummempia miettimättä (myös alkoholilla osuutta asiassa) isä antaa pojan mennä tuntemattoman naisen mukaan päästäkseen itse rattaiden kanssa hissiin. Kysehän on vain sekunneista. Mutta kun isä pääsee ulos laiturille, on jo myöhäistä. Poika on kadonnut kuin maan nielemänä. Eikä häntä enää ikinä löydetä.

Teos esittelee meille  Danny Katzin, joka takatekstin mukaan on kuin yhdistelmä Harry Holea ja Lisbeth Salanderia. Eipäs nyt sentään liioitella. Vaikka Danny omaa narkkaritaustan ja kommunikoi keskivertokansalaista sujuvammin tietokoneiden kanssa, on hän melko kaukana meidän Harrysta (okei, tässä puhuu puolueellinen ääni).

Tarinassa Danny saa pyynnön epätoivoiselta naiselta, jonka aviomies on kadonnut. Nyt, 40 vuotta myöhemmin kuin isoveljensä, jonka varjossa mies on saanut koko elämänsä elää. Katkeraa, kipeää mutta menestyksekästä elämää. Juoni kääntyy hyvin nopeasti takaa-ajoksi, kun Danny huomaa olevansa itse syytettynä asioista, joita ei ole tietenkään tehnyt.

Tunnelma: Synkeä, tarkoituksellisen pelottava.

Kenelle: Joistain dekkareista uhoaa testosteroni, mielestäni tämä on juuri sellainen miesten sarja. Action-painotteinen, vähemmän päähenkilöiden mieliin kaivautuvaa tekstiä.

Plussat: Huomasitte varmasti tässä vaiheessa, etten oikein kirjalle lämmennyt. Mutta hyvääkin tästä löytyy! Varjopoika lunastaa mennen tullen takakannen lupaukset koukuttavuudestaan. Lisäksi Dannyn juutalainen tausta tarjosi pikantin lisän tarinaan.

Miinukset: Voipi olla ihan henkilökohtainen ongelmani, mutta minä en jotenkin saanut missään vaiheessa kiinni päähenkilön ajatuksista. Kyllähän kirjassa hänen aivoituksiaan kuvaillaan, etäiseksi kuitenkin jäi tämä Danny. Kuten myös koko muu henkilökaarti.

Toisaalla: Lukekaahan murinani vastapainoksi Kirsin huomattavasti positiivisempi arvio kirjasta. :)


Tuo ei ole ihminen, hän ajatteli, vaikkei käsittänyt mistä ajatus tuli. Hän vain vaistosi sen: henkilössä, joka seisoi sängyn vierellä rautalangasta tehty silmukka kädessään, oli jotakin epäinhimillistä.