sunnuntaina, helmikuuta 01, 2015

Louise Doughty; Kielletyn hedelmän kuja

Apple Tree Yard 2013, suom.  Marja Helanen ja Minerva 2015, 369s.

Lisäsin huulipunaa. Se oli säälittävää, ja nauroin itselleni sitä tehdessäni, mutten voinut vastustaa pieniä turhamaisuuden elkeitä. Miten ennalta arvattavia ja hupsuja me kaikki olemme, me ihmiset, ajattelin itsekseni. Minäkin. Varsinkin minä.

Missä: Lontoossa

Miksi: Bongasin kirjan Minervan katalogista ja se vaikutti yksinkertaisesti kiinnostavalta.

Stoori: Yvonne Carmichael on menestyvä, jo keski-iän ylittänyt genetiikan ammattilainen. Kaunis, ihanan maanläheinen nainen, josta ei, asemastaan huolimatta väreile ollenkaan ylimielisyyttä. Arkinenkin Yvonne on, perinteistä vaimoainesta. Pitkään jatkunut avioliitto, miellyttävästi urautunut elämä saa kuitenkin aivan toiset lähtökohdat kun Y tapaa X:n. Heille muodostuu, totta kai, varsin intohimoinen suhde, jossa mennään pitkälti salamyhkäisen miehen ehdoilla.

Ilokseni voin kuitenkin jo tässä vaiheessa kertoa, ettei tarina ole mikään perinteinen pettämisdraama. Teoksen puolivälissä kirja saa yhä synkempiä sävyjä, ja lopussa hienosti muotoillut salaisuudet vastauksia. Romaani taas alkaa oikeudenkäynnillä, jossa syytetyn penkillä Y sekä X. Mitä ihmettä oikein tapahtui, tulee tapahtumaan? Jäljet johtavat eräälle lontoolaiselle syrjäkujalle. Siellä asiat lopullisesti nyrjähtävät sijoiltaan.

Kun kerran on jättänyt kertomatta, pitää jatkaa samalla linjalla. Niin helppoa se on, ajattelen. Niin helposti elämä muuttuu valheeksi.

Kenelle:  Psykologisten trillereiden ystäville, jokaiselle, joka on joskus joutunut kantamaan raskaita salaisuuksia.

Tunnelma: Itseironisen synkeä, salaperäinen, jotenkin aito.

Plussat: Jostain syystä minulla on yleensä ongelmia tämän kaltaisten kirjojen päähenkilöiden kanssa. Kemiamme harvoin kohtaavat. Tässä kirjassa ilahduin "petollisen naisen" vilpittömyydestä. Yvonnesta ei voinut olla pitämättä, ja vaikka tarina saa pelottavia käänteitä, onnistuu naisemme säilyttämään arvokkuutensa. Uskottavuutensa. Sillä juuri Yvonne on kirjan sydän, joka sykkii intohimoa, hämmennystä, hätää...

Minä en enää pelkää vaarallisia miehiä. Pelkään ystävällisiä, tavallisia miehiä. En pelkää murtovarkaita tai muukalaisia pimeässä. Pelkään tuttuja miehiä. 

Miinukset: Oikeudenkäyntikohtia olisi voinut hiukan typistää tai peräti karsia. Tarina kulkee rauhallisesti hengittäen eteenpäin, se on täynnänsä mitättömältä tuntuvia yksityiskohtia, joita ilman kirjan hienoudesta olisi kuitenkin kadonnut viimeinen silaus.

Yleistä: Minulle Louise Doughtyn läpimurtoteos, Kielletyn hedelmän kuja, tarjoili erään takkuilevan lukukokemuksen jälkeen (siitä myöhemmin lisää) silkkaa lukemisen juhlaa. Nainen kirjoittaa viisaasti ja puhuttelevasti aiheesta, josta toki kirjoitettu jo ennestään paljon. Kolmiodraamaksi teos on huikean hyvä, yllättäväkin. Toivon romaanille runsaasti blogihuomiota!


Suhteet koskevat tarinoita, eivät totuutta. Yksin, yksilöinä, meillä jokaisella on omat henkilökohtaiset mytologiamme, tarinat, joita kerromme selvittääksemme oman itsemme itsellemme.


3 kommenttia:

  1. Voi kulta, sait minut jälleen kerran kiinnostumaan kirjasta! Kiitos. <3

    VastaaPoista
  2. Todella jännittävä ja koukuttava trilleri.

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi! ♥