Heidi Köngäs; Hyväntekijä

Otava 2006, 221s.

Ihminen tunnistaa vertaisensa heti. En usko hitaasti kehittyviin rakkauksiin, vaan niihin joissa mennään pohjaan asti ensi parkaisulla. Kaikki muu on teeskentelyä, kaikki, missä ihminen kuvittelee voivansa päättää ketä rakastaa.

Minä taas tunnistan kirjailijan heti. Kieltämättä joskus lämpenen hitaammin, mutta toisten kanssa se on menoa ensimmäisestä lauseesta saakka. Olen mennyttä ellen pääse tämän sielunkirjailijaksikin siteeratun taidonnäyttäjän maailmoihin, uudelleen ja uudelleen. Koska hän on onnistunut pukemaan sanoiksi jotain sanomatonta. Epämääräistä, josta en oikein saa itsessäni kiinni. Ja hän on hyvä, kerta toisensa jälkeen hän tekee minulle saman. Yllättää, riemastuttaa, näyttää millaista on, kuin kaipuu iskee elinhermoon.

Luettuani Luvatun, Vieraan miehen, ja Dora, doran, meinasi tulla jo hätä. Enää kaksi Köngästä lukematta! Aikomukseni oli säästellä tätä Hyväntekijää ja vielä kirjastossa kutsuvasti huhuilevaa Jokin sinusta -romaania. En malttanut. Kaipasin jälleen Köngäksen kerronnan pariin, tarinoihin, jotka ovat arkisuudessaan lähes ylimaallisia.

Heidillä on sana ja viisaus hallussa tälläkin kertaa. Siinä missä Luvattu ja Vieras mies antoivat vain kaikuja mahdollisesta romanssista, ja keskittyivät pureutumaan ikävän varsinaiseen olemukseen, Hyväntekijässä on läsnä niin roihuava rakkaus kuin se ikäväkin.

Kirja on tarina kahdesta varsin erilaisesta hyväntekijästä. Alma tekee kahta työtä kyetäkseen pärjäämään yksinhuoltajana, tarjotakseen teinipoika Sakulle mahdollisimman hyvän elämän. Alma auttaa myös vasta sairastunutta äitiään, jonka kunto rapistuu silmissä. Pohjalainen isä ei ota oppiakseen uutta rooliaan pasattavasta passaajaksi, ja soittelee jo valmiiksi töihin hukkuvaa tytärtään tuon tuostakin hätiin. Almassa elää menetyksen pelko, koska se kirjan toinen hyväntekijä lähettää hänelle viestin joka menee "Alma, hengität mukanani kuin toinen keuhko. J." Juhanin hyvän teko on  näkyvämpää sorttia, hän kun työskentelee Afrikassa Lääkärit ilman rajoja -järjestössä. Välillä Juhani poikkeaa Suomessa vain lähteäkseen jälleen työkentälle. Ja Almalle jää kaipuu.

Oi että, koen itseni jälleen hemmotelluksi. Olen saanut nauttia niin suurista tunteista tässä melko tavanomaisessakin tarinassa kaukorakkaudesta. Köngäs on nostanut minussa esiin kadoksissa olleen romanttisen puolen ehkä juuri siksi, että hänen kirjoissa rakkaus ei koskaan ole vaaleanpunaista höttöä. Enemmänkin se on sydänverta. Hyväntekijässä kirjailijasta paljastuu myös humoristinen puoli, joka tekee romaanista vain entistä täydellisemmän.

Kirjasta ovat postanneet ainakin ihanat P. S. Rakastan kirjoja Sara  (jonka kanssa olemme näemmä napanneet saman sitaatin heti postauksen alkuun :) ja Poplaarin Pekka