maanantaina, maaliskuuta 02, 2015

Kamila Shamsie; Jumala joka kivessä

A God in Every Stone 2014, suom. Raimo Salminen ja Gummerus 2015, 384s.

"Miehellä on arpia niin kuin naisella rannerenkaita."

Missä: Pääasiassa Peshawarissa, vähän myös Lontoossa.

Miksi: Koska Kamila Shamsien Kartanpiirtäjä teki aikoinaan väkevän vaikutuksen.

Stoori: Vivian Rose Spencer on tarinan alkaessa vielä nuori ja hieman naiivi englantilaisnainen. Hänen intohimonsa kohdistuvat niin arkeologiaan, kuin isänsä turkkilaiseen ystäväänkin. Mutta sitten alkaa ensimmäinen maailmansota, joka pakottaa Vivin Aasiasta takaisin Lontooseen sodan runtelemia sotilaita hoivaamaan. Mutta Viv palaa vielä, harteillaan kaipuu ja petoksista suurin.

Qayyum Gul puolestaan on Britannian puolesta sotiva pataani, joka menettää sodassa niin toisen silmänsä, kuin rakkaansakin. Näitä kahta yhdistää Qayyumin pikkuveli Najib, jonka Viv saa kiinnostumaan maan loisteliaasta mutta verisestä historiasta. Najibia kiehtoo englantilaisnaisen kertomukset, mutta brittiläisethän ovat vihollisia - näin hänelle on opetettu.

Lopulta, vuosien päästä koittaa taistelu Intian vapaudesta, ja silloin jokaisen on viimeistään valittava puolensa.

Kenelle: Vahvojen romaanien ystäville, heille, joita pienen ihmisen kohtalo historiallisten tapahtumien pyörteissä kiinnostaa.

Tunnelma: Yhtä mahtipontinen kuin kirjan nimi. Samalla hienostuneen elokuvamainen, rosoinen, paikoin miltei aggressiivinen.

Marmoria, hiekanjyviä ja maku, joka sai hänet sävähtämään tyrmistyksestä: Zeuksen pyhäkön luut olivat makeita kuin viikunat.

Plussat: Karachissa kasvaneen Kamila Shamsien kyky kirjailijana vetää hiljaiseksi. Hänellä on maaginen taito näpeissään, lahja tehdä jopa kivistä eläviä. Ja koristeellisesti nainen tarinaansa viekin. Esittelee henkilönsä vailla kiirettä, keskittyy yksityiskohtiin, jättää lukijansa ihastelemaan maisemia...

Miinukset:... ehkä liiankin pitkiksi ajoiksi. Lukiessa olin vähällä kadottaa kirjan punaisen langan. Sivuhenkilöistä tehtiin olennaisella tavalla juoneen liittyviä, kuten eräskin vihreäsilmäinen nainen sai loppuratkaisussa osan arvaamattoman. Minua jäi häiritsemään jonkinlainen sekavuuden vaikutelma, kaivattua lukuflowta en saavuttanut.

Toisaalla: Kirjasta lumoutui Mai Laakso, Kirjavinkeissä taas häiriinnyttiin liian pitkistä lauseista.


Tahsin Bey oli kauan sitten lakannut olemasta haava hänen lihassaan ja sen sijaan tunkeutunut syvemmälle, kaikkien katselijoiden näkymättömiin, muuttuakseen hauraudeksi hänen luissaan, ikuiseksi yksinäisyydeksi hänen sydämessään.


6 kommenttia:

  1. Taidokasta kerrontaa ja se vihreäsilmäinen nainen toi jotain elokuvamaista juonta tähän kirjaan. Kirjahan oli kerrottu siten kuin katselisi lyhyitä filmiotoksia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, ihan totta! Kiva, että sait tästä enemmän irti kuin minä. Odotin jotain vastaavaa kuin Kartanpiirtäjä, mutta se on ihan oma lukunsa :)

      Poista
  2. Minäkin rakastin Kartanpiirtäjää ja Poltettuja varjoja ehkä vielä enemmän. Siksi petyin hieman tähän, sillä minäkin koin tämän vähän sekavaksi. Liian monta "pikkustooria" sekaisin, enkä saanut kunnolla otetta mistään. Kielikin oli jotenkin vaikeaa, ja lukeminen kesti kauan...

    VastaaPoista
  3. Sanna, ymmärrän täysin mitä tarkoitat... Suoraan sanottuna olin hämmentynyt, kuinka aiemmin niin loistavat kirjat kirjoittanut kirjailija onnistui luomaan näin sekavan tarinan! Kielellisesti kaunis mutta... Minulta taisi mennä paljon yli hilseen :)

    VastaaPoista
  4. Annika, minulle kävi ihan samoin. Jollakin tavoin tarinan ja henkilöiden kuljetus oli sekavaa. Panin osin sen piikkiin, että en tiedä kirjassa kuvatuista historiallisista tapahtumista tarpeeksi. Vaikutelmaksi jäi, että Shamsie yritti jotain, jossa ei kuitenkaan ihan onnistunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, Omppu! Voin allekirjoittaa kommenttisi; Shamsie ei ylettynyt aivan (lähellekään) sinne, minne tavoitti. Helpottavaa huomata, etten ole ainoa, joka koki tarinan sekavaksi :)

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi! ♥