Blake Crouch; Wayward Pines - Ei pakotietä

Pines 2012, suom. Ilkka Rekiaro ja Tammi 2015, 330s.

Lostin, Twin Peaksin, Salaisten kansioiden ja Suljetun saaren faneille

lukee teoksen omistuskirjoituksessa. Mitä ihmettä? Onko tämä kirja kirjoitettu minulle? Romaani, jota en ollut sen kummemmin edes noteerannut, ennen kuin sain ihanan ylläripaketin Tammelta. Paketista löytyi mm. amerikkalaisen Blake Crouchin ytimiin käyvän rouhea trilleri, jota ahmin nälkään nääntyvän tahdilla.

Hän tiesi kokemuksesta, että kaikkialla, missä oli koolla ihmisiä, oli pimeyttä.
Sellainen maailma vain oli.
Täydellisyys oli pintailmiö. Orvaskesi. Kun tutkitaan vähän syvemmältä, löytyy tummia sävyjä.
Ja kun tutkitaan luita myöten, löytyy pikimustaa.

Niin koukuttava. Niin mystinen tarina. Sellainen, jota lukiessa muu maailma vain katoaa ympäriltä, ja eteen avautuu ihanan vainoharhainen maisema. Itse asiassa pikkuruinen kaupunki, jota voi kuvata vain sanalla ääri-idyllinen. Sieltä sankarimme, salaisen palvelun agentti Ethan Burke havahtuu hereille. Kadulta, päässään vain järisyttävä kipu, mutta ei minkäänlaisia muistikuvia. Komea puku miehellä on päällään, sen sijaan ei löydy lompakkoa, puhelinta, saatikka virkamerkkiä, jolla hän voisi henkilöllisyytensä todistaa.

Se oli kumma pelkoa. Epämääräistä. Kuin olisi kävellyt yöllä metsässä, missä ei oikein tiennyt, mitä oli syytä pelätä, ja juuri tuo epämääräisyys teki pelosta entistä voimakkaampaa.

Alkaa Ethanin kuolinlaukka totuuden perässä. Mikä on tämä mystinen pikkukaupunki, josta ei pääse edes pois? Mitä enemmän Burke yrittää asioita selvitellä, tai paremminkin pysyä edes tolpillaan kipunsa kanssa, sitä hankalammaksi käyvät kaupungin asukkaat. Alunperin mies lähti Wayward Pinesiin etsimään kadonneita kollegojaan, ja heidän hämärät kohtalonsa mutkistavat asioita entisestään.

Jotain on pahasti pielessä. Ellei sitten aivan kaikki.

Wayward Pines lunastaa lupauksensa salaperäisyydestä, tunnelmasta, josta voi aistia aidon pelon. Lukija huomaa jatkuvasti hämmästelevänsä, mikä ihme tämä meininki on. Mitä tai mikä voi olla kaiken takana. Vaikka kirjoitustyyli lähentelee pelkistettyä, Crouchilta löytyy niin mielikuvitusta, kuin kertojan lahjojakin. Erinomainen romaani, joka starttaa näinä päivinä myös tv:ssä.


On hetkiä, jolloin rakkaat ihmiset näyttäytyvät sellaisina kuin he todellisuudessa ovat, ilman kuvitelmien ja yhteisen historian painolastia. Kun heitä katselee tuorein silmin kuin ventovieras ja muistaa, miltä oli tuntunut, kun oli rakastunut heihin. Ennen kyyneliä ja kolhuja. Kun täydellisyys oli vielä mahdollista.


Teoksesta ovat kirjoittaneet ainakin

Krista
Kirja-arvosteluja
Kirjakirppu
Dysphoria