sunnuntaina, lokakuuta 15, 2017

Heidi Köngäs; Sandra


Otava 2017, 285s.


Sitten miehet menivät, ovi kolahti kiinni ja minä jäin viiden lapsen kanssa keskelle tupaa ihmettelemään, mikä oli sitä parempaa, jonka takia hän lähti. Luulin, että me olimme toisillemme hyviä.


Mutta Sandran tarina ei ala tästä. Tästä alkaa hänen taistelunsa, hänen omakohtainen sotansa nälkää, kylmyyttä ja pelkoa vastaan. Eikä verenvuodatukseltakaan voida välttyä. On oma tupa, vieläpä mukavan kokoinen sellainen, mutta talvi on kylmä ja ikkunoissa kukkoi jääriitettä. Viiden lapsen suut vaativat ruokaa, mistä sitä, jotakin pitäisi itsekin saada alas, jos ei muuten niin edes sitä sydämen alla kasvavaa kuudetta varten.

Heidi Köngäksen maanläheinen, pienen ihmisen näkökulmasta liian suuria asioita tarkasteleva uutuusteos alkaa Sandran lapsuudesta. Huutolaiseksi joutuu pieni tyttö isänsä kuoleman jälkeen, ja jo silloin huoli tulevasta istutetaan lapsen sydämeen. Myöhemmin elämä silittää lempeällä kädellä; aikuiseksi kasvanut Sandra löytää Jannensa, jonka kanssa laitetaan oma talo ja perhe. Onnen vuodet päättyvät äkisti keskellä kylmintä talvea, kun punakaarti vie mennessään talon isännän. Eletään sisällissotaa, työläisnaisen silmin katsottuna järjetöntä väkivallan aikaa. Jollaista se tietysti olikin.


Pitkä viiva ja kaistale jotain muuta, oli äitiä ikävä, oli sellaista jäätävä ikävä joka kantaa, oli avannossa viruttamisen tunne, oli se tunne kun kahlaa reisiä myöten lumihangessa ja jäätyneen pakkaslumen reuna hiertää paljaan ihon rikki ja pienille verinaarmuille, mutta nämä naarmut eivät olleet pieniä.


Romaani on myös Jannen vilkasluonteisen Lyyti sisaren tarina, hänen, jolla on äitinsä kiihkeä luonne, mutta vain nimeksi harkintakykyä. Silti Lyyti uskaltaa rakastaa, säätyrajoista välittämättä...


Luulin, että kiusalla sanovat, että kadehtivat oikeaa rakkautta, joka on kuin kristallimaljaan kaadettua sokeria, kirkasta ja hyvää.
Sen piti olla niin.
Niin sen piti olla.
Mutta yhdellä käden pyyhkäisyllä malja lensi lattialle, ja sokerit pitkin permantoa. Niitä ei saanut enää kasaan, ei sokeria eikä astiaa. Sormet verillä minä yritin kerätä lasinsirpaleita ja vedellä kämmensyrjällä sokeria keoksi.


Mennyt löytää tiensä nykyisyyteen Sandran muistiinpanojen välityksellä, niillä, jotka päätyvät tyttärentyttären käsiin. Millaisia vuosia rakastettu mummo joutuikaan elämään! Millaisissa oloissa, millaista hätää kärsien.


Heidi Köngäs teki sen taas! Rakastettu kirjailija palasi aavistuksen verran vaikean Hertta -romaanin jälkeen pienen ihmisen puristaviin kenkiin. Parhaimmillaan Köngäs on kuvatessaan järisyttävän kauniilla kielellä historiaa sellaisena, kuin se valtaosaa väestöstä kosketti; yli ymmärryksen käyvänä avuttomuutena. Silti sinnikkyydellä sitkuteltiin päivästä toiseen. Se jos jokin vaati rohkeutta. Siitä löytyi aitoa sankaruutta.



***


Teoksesta on blogannut ainakin Kirja vieköön!



9 kommenttia:

  1. Köngäs on kova eli siis taitava! Sota-aiheet vain ovat alkaneet pahasti tökkiä, joten ainakin toistaiseksi tyydyn lukemaan sinun ja muiden juttuja kirjasta, ehkä itse kirja myöhemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Köngäs kirjoittaa hengästyttävän kauniisti rumistakin aiheista! Mutta kaikkea ei aina tarvitse ehtiä eikä jaksaa. Toisaalta vinkkinä sulle, tämä on hyvin nopea tahtinen lukea ;)

      Poista
  2. Heidi Köngäs on yksi lempikirjailijoistani. Sisällissota on vaikea aihe, herättää tunteita edelleenkin, ja hiertää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, näistä järkyttävistä tapahtumista on kuitenkin kohtuu vähän aika... Hienosti Köngäs meitä vie <3

      Poista
  3. Köngäs on kova eli siis taitava! Sota-aiheet vain ovat alkaneet pahasti tökkiä, joten ainakin toistaiseksi tyydyn lukemaan sinun ja muiden juttuja kirjasta, ehkä itse kirja myöhemmin.

    VastaaPoista
  4. Köngäs on kova eli siis taitava! Sota-aiheet vain ovat alkaneet pahasti tökkiä, joten ainakin toistaiseksi tyydyn lukemaan sinun ja muiden juttuja kirjasta, ehkä itse kirja myöhemmin.

    VastaaPoista
  5. Tämä on odottamassa. Minulle Köngäksen Dora, Dora oli ihan huippua ja myös Vieras mies. Mutta yksi muu ei...Toivon tältä parhautta.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, odotan innolla arviotasi. Dora, Dora on kyllä paras teos Köngäkseltä!

      <3

      Poista
  6. Olen pitänyt Köngäksen kirjoista ja tämäkään ei tuota pettymystä.
    Rankasta aiheesta huolimatta kaunis, ajatuksia herättävä.
    On hyvä asia,että joillain on taito tuoda kansamme menneisyyttä esille.
    Kuulun siihen ikäluokkaan,joille tuon ajan ja myöskään
    viimeisen sodan aikaista asiaa ei koulussa käsitelty mitenkään.
    DoraDora oli senkin osalta avartava.
    Kiitos Heidi Köngakselle antoisista lukunautinnoista.

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi! ♥