torstaina, lokakuuta 12, 2017

Johanna Holmström; Sielujen saari


Själarnas ö 2017, suom. Jaana Nikula ja Otava 2017, 365s.


Aika, jonka pitäisi parantaa kaikki haavat, kursii ne vain miten kuten ja jättää kipeät kohdat punareunaisiksi ja tulehtuneiksi. Haavat sykkivät kivusta ja mätä leviää koko ruumiiseen. Kristina vetää peiton pään yli ja häviää sänkyynsä, pesemättömän ruumiinsa hajuun, se nielaisee hänet kuin olisi ainoana jäljellä nyt kun on menettänyt lapset.



Bongattuani aina odotetusta Otavan katalogista Johanna Holmströmin uusimmaisen, alkoi kuumeinen odotus. Sielujen saari vaikutti, no, aika lailla samankaltaiselta teokselta kuin viime vuonna ilmestynyt Katja Kallion Yön kantaja. Molemmat pureutuvat mielensairauksien ohella naiseuden perusolemukseen. Miesten ja samalla yhteiskunnan haluun vallita, kahlita, tukahduttaa joukosta poikkevat yksilöt.

Huoleni romaanien yhtäläisyyksistä, molempien tapahtumapaikkakin kun on sama, osoittautui ilokseni turhaksi. Kirjojen voisi nähdä jopa täydentävän toisiaan.

Ja tämä tarina on Kristinan, Ellin ja Sigridin.


"Ajattelen joskus, että on onnettomuus syntyä naiseksi. Sitä on heikko voimiltaan mutta samalla houkutteleva miehille. Niin houkutteleva että niitä heikottaa, mutta muuten ei niiden voimissa ole mitään vikaa, kun ottavat mitä haluavat. Eikä sillä ole väliä miten vahva nainen on, koska mies on aina vahvempi, tai miten hyvä nainen on, tai miten rohkea, tai kuka hän on ja mistä kotoisin. Aina mies pystyy kaatamaan hänet maahan ja yhtymään häneen."



Turku, 1891. Kristinasta tulee lapsenmurhaaja. Psyykeen mureneminen on hidas mutta varma prosessi, jossa houreisiin saakka vievä väsymys ottaa viimein vallan kahvat omiin käsiinsä. Nuo kädet, niin, ne ovat jääkylmät hyisestä vedestä, virrasta, joka sieppasi pikkuiset... Sairaalasaari on naisen kohtalo, samoin kuin rikkaasta perheestä tulevan nuoren Ellin. Mikä onkaan hänen syntinsä, hulluutensa, muuta kuin normaali teini-ikäisen rakastuminen? Sigrid puolestaan edustaa hoitohenkilökuntaa. Hän jää tarinassa etäisemmäksi, salaperäiseksi hahmoksi, jonka lempeyttä hullut naiset palvovat. Mutta onko Sigridilläkään elämässä vaihtoehtoja?



Suuresti ihailemani kirjailijan, Johanna Holmströmin Sielujen saari on veret seisauttava lukuelämys. Samalla sen pysähtynyt tunnelma kietoo lukijan hiljaiseen levollisuuteen. Sairaalasaari merkitsee tulijoille päätepysäkkiä, viimeistä etappia ennen multiin laskemista. Mutta saarella vietetään vuodet, usein vuosikymmenetkin. Myös tämä aika on elettyä elämää.


Kristallin kaunis kerronta yhdistettynä pakahduttavaan, monisäikeiseen juoneen, tarjoaa nautinnollisen lukuelämyksen. Sielujen saari on selkeästi kirjailijan kunnianhimoisin teos, nyt pyritään korkeuksiin ja sinne päästään - tunteella.




Ajatukset kuolemasta häälyivät hänen yllään kevyinä kuin pilvet ja hän tarkasteli niitä veltosti, kuin mahdollisuutta joka kannattaa ottaa huomioon, mutta vähitellen myös jotain vastustettavaa. 




6 kommenttia:

  1. Voin hyvin kuvitella tämän kirjoituksesi kohdalla, että lukukokemus on todella ollut vavisuttava! Tuo kirjan kansikin on jo kerrassaan aivan upea. Tämä täytyy kyllä lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kia, nuo kannet ovat kuin taulu <3 Runolliset ja niin hyvin teokseen sopivat. Suosittelen kaikella lämmöllä!

      Poista
  2. Tämä tulossa minulla kohta lukuvuoroon. Enpä malta oottaa, kuulostaa hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marika, nautinnollisia lukuhetkiä, anna mennä :)

      Poista
  3. Ihanaa, kun olet saanut aikaa lukemiselle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana <3 Kyllä tämä tästä taas lähtee :)

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi! ♥