J. S. Monroe; Löydä minut

Find me 2017, suom. Arto Schroderus 2018, 431s.

"Näin äsken yliopistoaikaisen tyttöystäväni, joka teki itsemurhan viisi vuotta sitten. Muiden mielestä se on vain kuvitelmaa, pitäisi kuulemma jatkaa elämää, mutta minä tiedän, että hän on elossa, en tosin miten enkä missä, mutta aion etsiä hänet käsiini. Ei hän ollut valmis kuolemaan."


Näin Jar. Komean ja kookkaan ulkomuodon takana sykkii haavoitettu sydän, vainoharhainen mieli, joka ei suostu uskomaan ededs viiden vuoden jälkeen Rosan itsemurhaan. Hautajaiset toki pidettiin vaikkei ruumista ikinä löydetty. Sen sijaan Jar on alkanut taas nähdä Rosaa. Hän puikkelehtii väkijoukossa, hän ilmestyy kuin tyhjästä kiusoitteleva hymy kasvoillaan. Tai sitten silkka kauhu.


"Seurataanko sinua taas?"
Jar nyökkäsi muka myöntymisen merkiksi ja valmistautui ystävänsä pilkkaan. Hän on maininnut tunteestaan Carlille aikaisemminkin, siitä että häntä seurataan.
"Tiedätkö, että yksi kolmesta ihmisestä kärsii vainoharhoista?"
"Niin harva?"
"Ne kaksi muuta tarkkailevat."



Osan näistä "haamukokemuksista" voi selittää puhtaasti suruna, kuten Jarin terapeutti uskoo, mutta uskooko miestä kukaan, kun hän on varma Rosan elävän edelleen? Miksi Jar löytää kotinsa ylösalaisin pengottuna vaikka mitään ei ole varastettu? Entä tuo mies, hän näyttää niin tutulta, seuraako hän Jaria? Sekavan piinaavat ajatukset saavat tulta hiillokseen, kun Rosan kadonnut päiväkirja löytyy.

Nyt Jar on omillaan. Nyt Rosa on tuolla jossain haluten viimeisenä toiveenaan elämänsä rakkauden, Jarin, löytävän hänet.


Katsoin kynsiäni - osa oli katkennut, yksi oli poistettu, muutama ulottui melkein puolitoista senttiä sormenpään yli ja alkoi käpertyä kuin hedelmän kuori - ja muistin, miten minä näytin aina käsiäni isälle ennen sunnuntailounasta (naudanpaistia, kotitekoista piparjuurikastiketta, vain me kaksi). Hänellä oli tapana tarttua sormiini ja käännellä niitä niin kuin ne olisivat maailman arvokkain aarre. Mitä hän mahtaisi ajatella niistä nyt?



Brittiläisen journalistikirjailjian J. S. Monroen Löydä minut ei ole helppo romaani. Se alkaa kihelmöivissä tunnelmissa ja mystistä juonta kuljettaa eteenpäin huumorin tummat siivet. Jossain puolivälin kohdilla kirjaa on täysin mahdotonta enää laskea käsistään. Mutta. Mutta. Suoraan sanottuna trillerissä on sen verran paljon niin eläimiin kuin ihmisiin kohdistuvaa kidutusta, että teos jätti kuin jonkinlaisen krapulan. Yleensä en ole herkkänahkainen lukija ja silti kohtuu viattomasti alkanut Löydä minut pääsi yllättämään. Valitettavasti ei kovin positiivisesti.

Lujaluonteisille, älykkäiden mutta kammottavien trillereiden ystäville uskallan kuitenkin kirjaa suositella.



Se mikä tekee minusta ihmisen on jättänyt tämän runnotun ruumiini ja istuu turvallisen matkan päässä tähystämässä, siivet supussa, odottamassa päivää, jolloin se voi palata.



***

Samoilla linjoilla kanssani Kirjailija Raija Hautala.