Essi Tammimaa; Isän kädestä

Otava 2018, 319s.

Niin avuton, niin kutsuva. Kukaan ei uskoisi, jos hän kertoisi töissä siitä, mikä häntä kotona odottaa. Naurahdukset ja silmien pyöritykset pukuhuoneessa, parempi puolisko, pirttihirmu odottaa, parasta kiirehtiä, ja Luukasta odotaa tämä nukketyttö, joka tekee mitä käsketään.

Alku noudattaa normikaavaa; nuori kaunis nainen tapaa nuoren kauniin miehen säkenöivällä tanssilattialla. He huumaantuvat toistensa hikisistä vartaloista, he lähtevät samaa matkaa kotiin. Yhdessä vietetty yö johtaa pian parisuhteeseen, parisuhde avioliittoon ja talonhankintaan. He omistavat kodin. Se on heidän näköisensä. Lamppu on Ikeasta, kukkamaljakko Alkosta, Luukas varmaan taivaasta.

Entäpä... seksi? Niin. En tiedä kuinka tavallista alistaminen, alistelu, kuten Ruut ja Luukas toimiaan keventäen nimittävät, parisuhteissa on. Varmaankin aika yleistä. Mutta siitä vain ei puhuta. Ei puhuta tunteesta, joka säkenöi koko kropassa, varsinkin kohdussa, kun kumppani vääntää hiuksista miltei niskat nurin. Lyö suoraan kasvoille. Antaa toisen hengittää yhdynnän aikana vain silloin kuin itse haluaa. Työntää sormet syvälle kurkkuun. Ja tämä toinen, Ruut, on mennyttä. Myös Luukas on mennyttä, odottaahan häntä kotona epätoivon vimmalla alistettavaksi haluava pikkuvaimo, joka kykenee luottamaan olevansa rakastamisen arvoinen vain antaessaan toiselle aivan kaiken.

Myöhemmin jopa päätäntävallan vartalostaan, elämästään. Viimein paljastamalla todellisen halunsa: Ruut tahtoo olla Pikku-Ruut, Pikku-Ruut tahtoo tulla Luukas-isin hoivaamaksi. Paijaamaksi. Raiskaamaksi.

Kuulostaako hurjalta? Jokaisella on toki oikeus toteuttaa fantasiansa kahdestaan kumppaninsa kanssa silloin, kun kumpikin on juonessa mukana, kun kumpikaan ei tee mitään vastoin tahtoaan. Ja silti jälkipuinti, omien tunteiden, ja etenkin toisen, voi olla vaikeaa. Varsinkin alisteisessa suhteessa, jossa valtaa pitää lopulta alistettu.

Sanat iskevät koukun Ruutin sisuksiin. Koukku kalastaa totuuden esille nopeammin, kuin Luukas ehtii puheensa loppuun. Ruut tunnustaa totuuden, välittömästi hänet valtaa arvottomuuden tunne. Hän ei osaa antaa mitään. Riittämättömyys avautuu ammolleen Ruutin rintaan. Hän tiesi sen. Hän on kokonaan huono. Jos hän hetken näki itsessään hyvää, se on nyt mennyt, eikä tee ole vielä edes jäähtynyt.

Kirjailija Essi Tammimaa nostaa uutuusromaanillaan esiin hurjan tabun; insestiset seksifantasiat. Teos on kuumottavan hämmentävä. Minun on pitänyt jo pitkään tutustua kirjailijaan, ja tämän uusimman idea; rajojen venyttäminen parisuhteessa äärimmilleen, herätti pelon sekaisen kiinnostuksen. Isän kädestä osaa kujeilla sanoilla ja herkistää kauneudellaan, mutta erityisesti sen suoruus puhuttelee. Teksti on kuin isku vasten kasvoja. Käsi joka läimäyttää voidakseen seuraavassa hetkessä silittää. Nyt rikotaan atomeiksi naiseuden kerrostumat ja mennään täysillä ytimeen.

Anna minun hukkua, Ruut rukoilee. Hän painii pimeän kanssa. Kirkkaat pisteet ovat alkaneet kieppua näkökentässä, se on vaaran merkki. Sen pitäisi säikäyttää hänet. Mutta hän painaa itsensä vasten pimeää.