Ahmetin on opittava uimaan, vaikka vanhat pelot nousevat mieleen kun hän edes vilkaisee altaan sinistä välkettä. Uimahallin sinivihreään veteen pulahtaa myös Kristiina, joka jumppaa lääkärin määräyksestä kireyttä pois mielestä ja ruumiista. Kristiina ja Ahmet kohtaavat altaassa ja Ahmetin pizzerian vegetarianojen äärellä. Kristiinan elämää hallitsee aviomiehen oikut ja pojan kasvatus. Arjen pyöritys korkeine siisteyskriteereineen, luomuruokineen ja viestintäpainotteisine päiväkoteineen pitään hänen pinnansa kireällä. Kristiina on jättäytynyt kotiäidiksi, jotta voisi olla mahdollisimman hyvä äiti ja vaimo, mutta mies Erkki ja poika Santeri eivät tunnu lainkaan arvostavan hänen uhrauksiaan.Vain Marjan, ystävän, tyystin erilainen elämä löystää Kristiina tahtia edes hetkeksi, vaikka Marjan muslimikokeilut, rotat pakkasessa ja taaperoimetys saavat hänet tuntemaan olonsa pikkumaiseksi.
Ahmet puolestaan pitää pizzeriaa, jossa on yksinkertainen mutta toimiva liikeidea, selättää pelkojaan ja sanoo mitä ajattelee. Hän haluaa elää rauhassa ja kunniallisesti, vaikka sitä on vaikea ymmärtää. Tietämättään Ahmet opettaa uimataidottomille kuinka kellutaan.
Niina Hakalahden Uimataito on riemastuttava ja sympaattinen kertomus elämänhallinnasta, curling-vanhemmuudesta ja valintojen vaikeudesta. Miksi meidän on niin vaikea elää niin kuin haluamme - tai edes selvittää itsellemme mitä mahdolllisesti saattaisimme haluta.
***
En oikein tiedä, mikä innoitti lukemaan kirjan loppuun asti. Huumori? Kirjan henkilöt olivat niin surkuhupaisan ärsyttäviä, ettei oikein tiennyt keneen olisi yrittänyt samaistua. Lukuunottamatta vähään tyytyväistä, elämäniloista Ahmetia. Hän oli kirjan lämpöisin ihminen.
Niin Kristiinan kasvatusmetodit, kuin Santerin mielivaltainen pompottelu nostivat ainakin tällaisen kahden vilkkaan pojan äidin niskavillat pystyyn. Perheen isä Erkki tuntui surullisen tutulta hahmolta ihan verrattuna tosielämään. Raivostuttavan rasittava tyyppi, joka valitti kaikesta, mm. vaimon kasvatuksesta, muttei itse osallistu siihen lainkaan. Toisaalta Erkki oli oikeastaan kirjan ainoa henkilö, jossa tapahtui jonkinlaista ihmisenä kasvamista. Kirjan loppu jäi mielenkiintoiseen kohtaan, kontorollifriikin Kristiinankin oli huomattava, ettei elämää voi hallita.
Rivienvälistä havaittava opetus lieneekin juuri tämä; elämä on tarkoitettu elettäväksi, ei kahlehdittavaksi.
Loppuun mainittakoon vielä, että kyllä tämän parissa nauraa sai. Arkisten romaanien ystäville must!
löysin tämän(kin) blogin nyt vasta ensi kertaa ja jään seuraamaan! taannoin tuota uimataitoa oli jossain kehuttu ja yritin sitä lukea, mutta minulta se jäi kesken - en jaksanut innostua.
VastaaPoistaKiva että löysit tänne! Täytyy tulla vastavierailulle :)
VastaaPoistaEn ihmettele ollenkaan, että Uimataito jäi kesken, sama meinasi käydä mullekin. Sisulla kuitenkin painoin kirjan loppuun, ei kovin palkitseva lukuelämys, paremminkin ok-osastoa.