tiistaina, joulukuuta 04, 2012

"En minä tahdo pullaa."

Kiki ♥ Tulevan pentumme emo
Minulla on tapana kierrättää blogissani erilaisia listoja, haasteita, hauskutuksia. Tällä kertaa nappasin Kirjanaiselta meemi-tehtävän, jonka säännöt menevät näin:

1. Nappaa sinua lähimpänä oleva kirja, oli se sitten mikä hyvänsä
2. Avaa kirja sivulta 123
3. Lue kuudes lause
4. Kirjoita lause journaliisi, näiden ohjeiden kera
5. Laita löytämäsi lause juttusi otsikoksi.

Koska kädenulottuvilla ei, hämmästyttävää kyllä, ollut muita kuin kuopuksen kuvakirjoja, menin kirjahyllylle sokkona, ja sieltä irtosi Hjorth & Rosenfeldtin Oppipoika. By the way, kyseinen teos kisaa loppuvuodesta tekemässäni Vuoden Top 10 -kirjat dekkariosastossa. Mainio jännäri! En malta olla naputtamatta lauseeseen jatkoa.

"En minä tahdo pullaa."
Nuorukainen loi Sebastianiin tutkivan katseen ja hymyili merkitsevästi ja oivaltaen.
"Raskas yö vai?"
"Ei kuulu sinulle paskan vertaa."

Sellainen "hurmuri" on meidän Sebamme...

Mutta asiaan. Väite etten tahdo pullaa ei pidä paikkaansa sitten ollenkaan. Minä tahdon pullaa! Ennen keliakian toteamista ja sen myötä gluteenittomaan ruokavalioon siirtymistä, pulla oli suosikkileivonnaiseni. Ehdottomasti. Valitettavasti gluteeniton pulla on aika ankea makuelämys, vaikka kohtalaisen hyviä sellaisiakin olen saanut maistaa. Jos tietäisin kuolevani illalla, söisin tavallista pullaa ja ruisleipää - kaksi tärkeintä asiaa, jotka keliakia on minulta vienyt. Mitään muuta en oikeastaan "tavallisesta" ruokavaliosta kaipaakaan. Kuvaan liittämäni söpöläinen (bichon bolognese) vierailee meillä hoitokoirana melko usein ja hänkin rakastaa pullaa. Onneksi makkara on melkein yhtä hyvää. 

Näissä "syvällisissä" fiiliksissä lopetan ja lähden ulos kuvaamaan iki-ihanaa lumen lumoa. Heti kun kuopus herää päiväunilta ja on siinä kuosissa, että pääsee mukaan. 

Lumihiutaleiden leikkiä päiväänne

Annika

Ps. Meemin saa viedä mennessään!
 

11 kommenttia:

  1. Seba on renttu, johon olen ihan retkussa;-)

    Voi, muistan, miltä tuntui kun meiltä katosivat leivät ja pullat 16 vuodeksi lapsen vaikean vilja-allergian takia. Ostin kotiin vain hapankorppuja, joita rouskettelin yöaikaan...Minä olisin niin mielelläni antanut lapselleni leivän käteen...Kun muut söivät koulussa laskiaisena kermavaahtopullia, Merillä oli sen aikaista gluteenitonta 'pullaa', jota en kutsuisi pullaksi.

    Toivon niin, että opit tekemään hyviä muita herkkuja ja löydä juustojen lumo! Minulle juustot ovat melkein parasta mitä tiedän.

    Leivoin Merille gluteenitonta sokerikakkua, joka teki kyllä kauppansa, mutta usein olimme rahkaherkkujen ja jäätelöiden iloissa.

    VastaaPoista
  2. Leena, kyllä tosiaan pullalle on vaihtoehtoja. Sokerikakut ja piirakat ovat aivan yhtä hyviä gluteenittominakin! Huomenna kokeilen sitä minttuista suklaakakkuohjetta, joka löytyy Talven taikaa kirjasta...

    Salmiakkijäätelö ja rahkat - niilläkin kyllä pärjää ;)

    VastaaPoista
  3. Isäni voi syödä vain gluteenitonta ja äitini on kuulemma juuri kehittänyt maistuvan gluteenittoman suklaakakun reseptin. Pitääpä lähettää resepti sinulle kun saan taas mummomme kiinni. :)

    Ja hauska meemi. Teen tämän varmaan jossakin vaiheessa. :)

    VastaaPoista
  4. Tosi hauska meemi! Suorastaan aforistinen.

    VastaaPoista
  5. Pihi nainen, tee ihmeessä! Idea on hauska, eikä tämä vähään aikaan kovin monessa blogissa ole esillä ollutkaan. Voi sinua, viitsitkö tosiaan reseptin lähettää! Kiitos jo etukäteen ♥

    Kirjanainen; tämän parissa oli hauskaa :)

    VastaaPoista
  6. Ihana koira! Oletan että hän on oikea, eikä sellainen reppana, joita näkee kauppojen leluhyllyillä muovilaatikoissa. =D

    Minäkin tahdon pullaa. Se, ettei haluaa pullaa, ei mahdu minun ajatusmaailmaani. Harmi, ettet voi syödä oikeaa pullaa.

    Tosi kiva tuo meemijuttu! =D

    VastaaPoista
  7. Irene K, on ihan oikea bolognese tuo kuvan söpöläinen! Arvaa odotanko kevättä, kun tytsy pyöräyttää pennut... Yksi olisi tilauksessa :)

    Tee pliis, sinäkin tämä meemi! Olen varma, että siitä tulisi herkullinen!

    VastaaPoista
  8. Kovin ikävää ettet voi syödä pullaa:)
    Aina meitä koetellaan, minulla on 'vain' laktoosi-intoleranssi. Lääkkeiden takia joudun ostamaan Lactrase-kapseleita, vaikka ostan pelkkää laktoositonta ruokaa / juomaa.

    Ei tosiaan käy kateeksi elämäsi tuon gluteiini-jutun kanssa. Vaihtoehdot taitaa olla vähissä.

    Silti, kohti joulua käymme!
    Kiitos tästä meemipostauksesta, Annika!<3333

    VastaaPoista
  9. Aili-mummo, totisesti kohti joulua käymme! Elämme niin ihastuttavaa aikaa, ettei pullattomuuskaan haittaa elämää :)

    Laktoosi-intoleranssi on myös ikävä vaiva, joskaan ei niin vaarallinen kuin tämä keliakia, joka on autoimmuunitauti. Eli jos syön gluteenia, se vaikuttaa yleiskuntoon sekä lisää melkoisesti syöpäriskia. Näin ollen taudin kanssa saa olla vähän varuillaan. Mutta pitkälti saan tavallisista herkuista nauttia, pieniä poikkeuksia lukuunottamatta.

    Itsenäisyyspäivän iloa vielä tätäkin kautta sinulle! ♥

    VastaaPoista
  10. Pitkästä aikaa tämä meemi kierroksella osui kohdalleni. Edellisen kerran vastasin tällaiseen vanhassa blogissani, joka sittemmin joutui vuodatuksen kadotukseen. Taisi oll pari vuotta sitten, joten oli kiva taas osallistua uudelleen.

    VastaaPoista
  11. TeeTee, hienoa, että kohtasit jälleen meemin :) Tulenkin lukemaan vastauksesi! Mulle kävi samoin vuodatuksen kanssa, jossa aikoinaan blogin pidon aloitin...

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi! ♥