Arttu Tuominen; Muistilabyrintti

Myllylahti 2015, 448s.

Missään ei ollut enää järkeä, maailma oli hajonnut - muuttunut lasiseksi patsaaksi ja särkynyt asfalttiin. Kolme viikkoa poliisina, kolme ruumista, kaksi viimeisintä samana päivänä. Montako niitä vielä tulisi?


Paahteista Poria koetellaan Arttu Tuomisen esikoisjännärissä oikein urakalla; leikkipuiston viemärikaivosta löydetään rajusti runneltu ruumis, joka kuten myöhemmin käy ilmi, kuului kauniille toimittajanaiselle. Samanaikaisesti Liisantorilla kuohuu. Nuoret mielenosoittajat ovat vallanneet alueen palvotun johtohahmonsa kannustamana, aikeina saada teollisuusneuvoksen patsas muualle maisemaa pilaamasta. Rähinöidenkään uhalla kaupungin johto ei moiseen suostu.

Toisaalla terveystarkastaja Jarkko Kokko elää elämänsä kokoista painajaista. Avioeron jälkeen mies ei ole malttanut pitää korkkia kiinni, ja laahustaa päivästä toiseen krapulaisessa masennushuurussa. Nyt on kuitenkin viimeinen aika Jarkkomme ryhdistäytyä, sillä Ulvilan uimarantoja piinaavat tuhoisat kalakuolemat. Vesi on kuin myrkkyä, myrkytettyä, mutta kenen toimesta?


Pelko oli selittämätön tunne. Se nukkui jossain ihmisen sisällä, mutta kun se heräsi, se täytti koko ruumiin. Se oli kuin sairaus, joka tarttui kiinni hampaillaan, eikä halunnut päästää irti.


Muistilabyrintti on jälleen niitä kirjoja, joita en välttämättä olisi tullut löytäneeksi ilman blogistaniaa. Takakannen perusteella en osannut odottaa muuta kuin keskinkertaista suomalaista dekkaria. Mutta sitten tulivat Kirjamessut, ja muutama ihana suorastaan pakotti minut tähän tarttumaan. Kiitos vain ystävät, sillä synti ja häpeä olisi ollut kirja missata!

Nostan hattua Tuomiselle, joka on kirjoittanut näin elävän, realistisen romaanin poliisin arjesta, mutta vielä suuremman kiitokseni annan päähenkilöiden persoonille. On vaikeaa, uskaltaisinko sanoa mahdotonta, keksiä dekkarihahmo, joka ei väkisinkin muistuttaisi jo jota kuta toista genren laajassa säleikössä. Mutta Janne Rautakorpi on aivan omaa luokkaansa! Tehän tiedätte kuinka paljon luen jännäreitä, eikä koskaan aiemmin vastaani ole marssinut mitään vastaavaa. Tuo kivulias mies saattaa nousta kaikkein aikojen suosikikseni tällä saralla - no, Wallanderin jälkeen.

Jannen lisäksi myös muut henkilöt kimurantteine kemioineen ansaitsevat pelkkää plussaa. Tuntuu, että romaanin myötä heistä tuli kuin vanhoja ystäviä, jotka joutui viimeisellä sivulla nieleskellen hyvästelemään. Onneksi erosta ei tule pitkä, sillä romaanille on tulossa jatkoa ensi vuonna. Sitä odotellessa!

Arttu Tuominen on ansainnut paikkansa maamme huippudekkaristien joukossa tyyliin Marko Leino ja Marko Kilpi. Minä kiitän!


"Vielä yksi askel Janne, vielä yksi askel. Älä jumalauta jätä hommaa kesken!"


***

Romaanista ovat postanneet myös Amma, Krista, Norkku, Jonna, Elegia.