torstaina, toukokuuta 05, 2016

Sadie Jones; Kotiinpaluu

The Outcast 2008, suom. Marianna Kurttu ja Otava 2016, 361s.


Kukaan ei ollut tullut häntä vastaan.

Näin alkaa Ehkä rakkaus oli totta -kirjan kirjoittajan, Sadie Jonesin tänä keväänä suomennettu esikoisromaani. Noihin sanoihin kilpistyy teoksen koko sanoma. Nuori mies on istunut vankilassa kaksi vuotta, ja nyt hänen eteensä avautuu puhdas tie kulkea. Vapaus. Värit näyttävät aiempaa kirkkaammilta, naiset kauniimmilta. Mutta kukana ei ole tullut häntä vastaan.

Näin on ollut kautta aikain, koko nuoren Lewisin elämän. Mies menettää äitinsä, ja vapautuu nyt yhdeksäntoista vuoden iässä vankilasta. Mitä noiden kahden, merkittävän asian välillä tapahtui? Mitä tulee tapahtumaan?

Järkyttävän viisas brittikirjailija lähestyy aihetta psykologisesti, mutta vieläkin enemmän tunteella. On trauma, vakava trauma johon kymmenenvuotias Lewis joutuu. Tuolloin eletään 1940-lukua. On sodasta palannut, etäinen isä, jota kohti poika, mies niin epätoivoisesti pyrkii. Mutta hän oli luvannut isälleen että tulisi paikalle, ja vaikka Gilbert ei uskonut lupauksen merkitsevän Lewisille mitään, se kuitenkin merkitsi. Gilbert nappaa uuden nuoren vaimon, eikä kykene näkemään lapsensa hätää.


Taustalla oli aina tämä; se jokin mikä Lewisia vaivasi. Hän ei itsekään tiennyt mistä oli kyse, mutta jotakin se oli.


Ja se jokin, käsittelemätön posttraumaattinen stressireaktio jää pinnan alle elämään. Tekemään tuhojaan Lewisin kautta koko pikkukaupunkiin, jossa mädännäisyys jo valmiiksi loisi koroean pinnan alla.

Kotiinpaluu alkaa siis siitä kun Lewis palaa kotikaupunkiinsa, isänsä ja äitipuolensa liian suureen taloon, liian piinaavaan hiljaisuuteen, jonka täyttämiseen tarvittaisi kokonainen ihmiselämä. Kaupungin asukkaat kokoontuvat edelleen joka sunnuntai kirkkoon silmäätekeville pyllistellen. Syödään perhelounas. Säilytetään oma maine siinä missä kauhistellaan koko kaupungin syntipukkia, häpeätahraa; Lewisia.

Mutta joku toinenkin kärsii, hiljaa, pystypäin...


Ensimmäistä kertaa elämässään hän olisi halunnut antautua; hän olisi halunnut antautua Lewisille ja tämän syleilylle, ja hän halusi antaa itsensä olla heikko. Hänen täytyi saada tuntea se: Lewisin syleily. Hän halusi suojaa.


Kotiinpaluu on niitä teoksia, joista en olisi halunnut postata olenkaan. Ensinnäkään siksi, että tästä on kirjoitettu jo niin paljon ja viisasti, ja toisekseen siksi, että tämän olisin tahtonut pitää itselläni.

Lewisin tarina lapsuudesta varhaisaikuisuuteen, erilaisuuden ja turtuneisuuden tunteet, kaikki se tukahdutettu hätä ja raivo... Ne tulivat liian lähelle. Lewis tuli. Katsoi lasittuneilla silmillään jotenkin toiveikkaasti. Ja kaikki ne ihmiset, kuinka väärin, kuinka epäreilusti he poikaa kohtelivat! Voisi sanoa, että vuosin verta yhdessä Lewisin kanssa.

Jotain pelkistettyä ja samalla aivan älyttömän maagista näissä Sadie Jonesin kirjoissa on! Olen rakastunut, ja viimeisen sivun jälkeen täydellisen tyydytetty.


Hänellä oli omituinen tunne, joka liittyi peiliin: että hän oli koko elämänsä ajan ollut yhdellä puolella peiliä, kun taas kaikki muut olivat olleet toisella, ja nyt lasi oli särkynyt ja paksut sirpaleet lojuivat kaikkien heidän jaloissaan.



12 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Niin on, intiimi, surullinen, toiveikas...

      Poista
  2. Tämä on huikea kirja, yksi vuoden parhaimmista!

    VastaaPoista
  3. Ihan meni kylmät väreet sun tekstiä lukiessa. Luin tämän heti ilmestymisen jälkeen vuonna 2008 tai 2009 ja siitä lähtien olen fanittanut Jonesia ja erityisesti tätä teosta ja erityisesti hänen mishenkilöitään, jotka herättävät ihan pirun paljon tunteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, no niinpä! Ihmettelen kirjailijan kykyä tuoda päähenkilö/päähenkilöt pienin elein aivan iholle. Voi Lewis... Tämä kirja oli mulle liiankin hyvä, nyt kärsin lukujumista :)

      Poista
  4. Tämä kirja tuli iholle, se tuli ihon alle, se tuli verisuonia pitkin sydämeen. Minä kärsin niin valtavat tunnemyllerrykset tämän kirjan kanssa. Kirja on uskomaton. Se on vain niin valtavan hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin Mai! Kotiinpaluun jälkeen mikään ei tunnu vähään aikaan miltään. Ikävöin Lewisiä.

      Poista
  5. Samoin täällä Jonesin ihailija! Ja tunnistan myös tunteen, etten halua kertoa, koska haluan pitää vain itselläni tai siitä on jo sanottu kaikki - jotkut kirjat vain ovat sellaisia. Jones ei ollut minulle sellainen, mutta on joitakin muita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arja, voi, mitäköhän ne muut ovat... ;) Mua kiinnostaa aina kaikki elämää suuremmat lukuelämykset. Minulle tämä oli sellainen.

      Poista
  6. Täysin samaa mieltä Kotiinpaluusta: Tällaisten kirjojen takia me elämme!

    Tämän halusin jakaa, mutta olisin halunnyt pitää itselläni Yötä ei voi vastustaa.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, tässä on kaikki kohdillaan!
      Mä luin Yötä ei voi vastustaa joskus ennen blogia ja kaikkea ja... Muistan mustan tunnelman. Muistan...

      <3

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi! ♥