Hjorth ja Rosenfeldt; Hylätyt

De underkända 2015, suom. Jaana Nikula 2016, 476s.

"Hei, minä olen Sebastian Bergman".


Well hello, Sebastian, miten mukava kohdata jälleen... Joskin ikävissä merkeissä, kuten meille on tavaksi tullut. Jälleen kuljet sarjamurhaajan jalanjäljissä napataksesi tällä kertaa ehkä älykkäimmän murhaajan, joka vastaamme on tullut. Jälleen sinä muru... Sanotaanko vaikka että mokailet.


Joka päivä tv-kanavamme kertovat meille, että pinnallisuus, tietämättömyys ja puhdas typeryys ovat ominaisuuksia, jotka varmimmin johtavat nykyaikana menestykseen.
Otetaanko lainkaan huomioon älykkäitä, niitä jotka osaavatkin jotain? Annetaanko heille yhtälailla tilaa? Ei. Sekä nuoret että vanhat joilla on älyä ja käypä tietopankki heitetään kyynisesti syrjään.


Taannoisilla Kirjamessuilla, sattumoisin baarissa huomasimme ystäväni kanssa istuvamme tutunnäköisten henkilöiden vieressä. Siinähän siemailivat juomiaan itse Michael Hjorth ja Hans Rosenfeldt, kriminaalipsykologi Sebastian Bergmanin luojat. Jonkinlaisella ruotsienglantisuomella menin esittäytymään ja kyselemään, mitä Sebastianin, ja hänen tyttärensä Vanjan väleille seuraavassa kirjassa tulee tapahtumaan. Vieläkö Vanjan käytös, joskin syystäkin, jatkuu kauniisti sanotuttuna nuivana. "Se menee pahemmaksi...", vastasivat oikein mukavanoloiset kirjailijat.


Hylätyissä osumaa saavat tosi-tv-tähdet, varsinaiset Ö-luokan julkkikset. Heidät löydetään murhattuina luokkahuoneista, teloitettuina, narreiksi merkattuina ihan oman "tyhmyytensä" takia. Tai näin murhaaja miettii. Hän haluaa antaa yhteiskunnallisen viestin. Hän haluaa muuttaa aivottomalla viihteellä kyllästettyjä ruotsalaisia varsin rajuin ottein.

Ja toki murhaajalla tällä kertaa sanottavaakin löytyy, sitä ei voi kieltää. Silti. Väkivalta ei ratkaise mitään. Sebastian ratkaisee, yhdessä tutkintaryhmän tuttujen jäsenten kanssa.

Sebastianin oma elämä jää tässä osassa vähän sivummalle, mutta silti koko sarja nojaa miehen tukeviin harteisiin. Persoonaan. Hälläväliä-asenteensa takana sankarimme kärsii.


Syyllisyys ja tuska... ne olisivat jo toinen asia.
Niistä Sebastian tiesi kaiken.
Hän tiesi millaista oli, kun olisi pitänyt suojella jotakuta.
Kun oli luvannut itselleen, ettei koskaan väistyisi tämän rinnalta, että pelastaisi tämän hintaan mihin hyvänsä.
Kun heräsi tajuttomuudesta vain huomatakseen, että oli epäonnistunut.
Rikkonut lupauksensa.


Pidin Hylätyistä kihelmöivän säpsäkän juonen takia enemmän kuin aiemmasta osasta, Mykästä tytöstä. Ainut miinuspuoli oli lukuisat tekstiin jääneet kirjoitusvirheet. Harvemmin kiinnitän asiaan huomiota, mutta tällä kertaa esimerkiksi sanojen puuttuminen kesken lauseen vähän häiritsi. Silti. Kuten Leena Lumi takakannessa toteaa, "Hjorth & Rosenfeldt on laadun takuu."

***

Kirjasta ovat postanneet ainakin Luetut.net, Iloinen apina, Mummo matkalla.