Andrew Michael Hurley; Hylätty ranta

The Loney 2014, suom. Jaakko Kankaanpää ja WSOY 2016, 427s.

Peltojen poikki puhalsi navakka tuuli, ja sen mukana saapui suolaveden ja mätänevän levän haju vahvana kuin sipulin tuoksu. Minusta tuntui, kuin hajuun olisivat sisältyneet kaikki aiemmat pyhiinvaelluksemme, ja jännitys alkoi kiristää vatsaani. Olimme käyneet Loneyssa niin kauan kuin muistin, mutta en ollut koskaan oikein viihtynyt siellä. Se oli aina tuntunut vähän samalta kuin isoisän talo. Synkältä, elottomalta. Aavistuksen verran uhkaavalta.


Tonto on teini-ikäinen, pumpulissa kasvanut katolilainen poika. Hanny hänen veljensä, isoveli, jollain tavalla lapseksi jäänyt. Mykkä. Hannyn puhumattomuus varjostaa koko kiihkeästi uskontoon suhtautuvaa perhettä. Pientä seurakuntaa. Hannyn on parannuttava. Jumala, tai joku, paranna Hanny.


Maalaus toi aina mieleeni koulun pihan, siellä vallitsevan ylimalkaisen hirmuvallan ja ainaisen epävarmuuden, koska milloinkaan ei voinut tietää, mistä kaikesta saattaisi yhtäkkiä seurata välitön ja väkivaltainen rangaistus. Liian pitkä, liian lyhyt. Ei isää, ei äitiä. Märät housut. Rikkinäiset kengät. Väärä asuinalue. Huorahtava sisar. Täitä päässä.


Joka pääsiäinen seurakuntalaiset matkustavat Loney -nimiselle rantakaistaleelle, meren saartamalle aluelle, jossa he majoittuvat goottilaisen synkkään kartanoon. Seinien sisällä haisee home, mutta myös jokin muu. Määrittelemätön pelko. Hulluus, poikien äidin hahmossa. Ehkä Jumala tänä pääsiäisenä parantaa Hannyn. Naisen koko elämä riippuu tästä, pakkomielteisellä kuumeellaan hän on saanut seurakuntalaiset mukaansa mysteeriin, jossa kappelin pyhä vesi on ainut toivo.

Ja saarella alkaakin tapahtua ihmeitä. Vaikka taivas suomii vettä, pisarat hakkaavat alati muotoaan muuttavaa merenrantaa, jotain on tekeillä. Tonton ja Hannyn käynti Coldbarrowin kummitussaarella herättää henkiin outoja voimia. Ja mitä hylätyssä, lahossa röttelössä tekee viimeisillään raskaanaoleva nuori tyttö? Talossa jossa surmattiin kerran eräs noita...


Silti. Vaikka brittiläisen Andrew Michael Hurleyn esikoisromaani Hylätty ranta vaikuttaakin kansiensa puolesta kauhukirjallisuudelta, on se mielestäni luettava draamana. Näin kirjasta saa eniten irti. Romaanilla on musta, kylmä sydän, jonka sykkeen voi tuntea jokaiselta sivulta. Pelko on piilotettuna rivien väleihin, se on tunnelma, joka varjostaa kahden pojan pyhiinvaellusmatkaa.

Hylätty ranta on selittämättömällä tavalla äärimmäinen teos. Uskoisin, että siihen joko ihastuu, tai sitten se hulahtaa ohi jättämättä sen kummempia jälkiä itsestään. Minun verenkiertoni kirja hetkellisesti seisautti. Kauneutta on pohjaton toivottomuus.



"Tonto, totuus ei aina ole kiveen hakattu. Itse asiassa ei koskaan. Siitä on vain eri versioita. Ja joskus on syytä miettiä, millainen versio ihmisille on parasta tarjota."