Sara Stridsberg; Niin raskas on rakkaus

Beckomberga. Ode till min familj 2014, suom. Outi Menna ja Tammi 2016, 365s.

Tämä on hyvinvointivaltion nousu pimeydestä. Linna maailman pohjalla, oikeastaan vankila, palatsi kaikille väärämielisille ja viallisille, paikka jossa he saavat kieriskellä seisahtuneessa saastaisessa valossa, yksinäisinä, teljettyinä, unohdettuina. Puhdas ja ylevä sairaalalaitos, joka työntyy esiin maasta kuin sikiö verisistä kalvoistaan, linnamainen majesteettinen rakennus alueella jossa on aiemmin ollut vain metsää: lintuja, puita, taivasta, vettä.


Tämä on sydämen pysähdys, tämä on yö, tämä on Gravity the Seducer. Tämä on pysäytyskuva, hidastettu, tarkennettu filmi, jossa lentää valoinen merilintu, rikkoutuu helminauha sinisen kaikissa sävyissä. Tämä on tarina heistä, jotka ovat ulkona, ja erityisesti heistä, jotka ovat sisällä. Beckombergan mielisairaalassa kello on aina puoli neljä iltapäivällä, valotus seepian sävyinen. On ajattoman lämmintä. Suojaisaa.

Katso, tuolla makaa Sabina, ripsivärit poskillaan. Tuolla tupakoi Jim, ihmisten ympäröimänä, tietysti. Ja Jackie, turkissaan, pehmeässä kuin kissa.

Beckombergan sairaalassa, joka on kuin kaupunki pienoiskoossa, asuu Jackien isä Jim. Jim on komea mies, jonka liikkeet ovat käyneet monotonisiksi sisäisen varjon painosta. Alkoholi auttaa tiettyyn pisteeseen saakka, mutta sitten Jim lipeää, alkaa pudota.

"Olen pahoillani, Lone. Ilman sinua ei ole muuta kuin yö." - Jim


Kohtaloonsa alistuneiden sairaiden joukossa liikkuu kuin kala vedessä 13-vuotias Jackie. Hän käy joka päivä tapaamassa isäänsä vielä siinäkin vaiheessa, kun Lone on jo toisaalla, matkalla maailman kaukaisimpiin paikkoihin pakoon mielisairasta miestään. Jackien elämä on Beckomberga. Jackie makaa puiden alla penkillä, tuijottaa valoon.


Kukaan ei voi elää ilman valoa ja kenties viihdyn hänen kanssaan juuri siitä syystä, että saan olla valossa hänen pimeytensä rinnalla. Se pimeys on pohjaton, kun kosketan häntä ensimmäistä kertaa, kun lasken käteni hänen hiuksilleen tuntuu kuin koskettaisin yötä joka on käteni alla viileä ja puhdas, tähtikirkas. - Jackie


Sara Stridsbergin ensimmäinen suomennos, Niin raskas on rakkaus, on tuokiokuva hyljeksittyjen elämästä. Se liikkuu suveriinisti ajassa ja henkilöissä, lyhyestä sivumäärästään huolimatta se ehtii pysähtyä rinnalle, näyttää elämän koko rumuus ja kauneus. Niin raskas on rakkaus. Ja niin kipeän kaunis, niin täydellinen kuin indigonsininen helmi.


"En pyydä muuta kuin vapautta, ja kun se kielletään minulta, niin kuin aina käy, otan sen silti." - Sabina


***

Muutkin ovat tästä bloganneet, esimerkiksi Krista, Omppu, Leena Lumi, Lumiomena/Katja.