Martina Haag; Olin niin varma meistä

Det är något som inte stämmer 2015, suom. Riie Heikkilä ja Atena 2017, 212s. (ennakkokappale)

Avioitumisen riemu ei ole missään suhteessa siihen, miten pahalta tuntuu erota.


Räpsäkän pinkin värityksensä puolesta ruotsalaisen moniosaajan, Martina Haagin romaani on kuin tehty ystävänpäiväpostausta varten. Aihe ei sitten niinkään. Käsitteleehän Olin niin varma meistä aivan puskista tulevaa avioeroa. Kun sitä kuvittelee perhe-elämän sujuvan hyvin, ja toisenkin olevan tyytyväinen... Ja sitten eräällä mökkireissulla makuuhuoneesta löytyy kynttilänjalka, vieläpä sängyn vierestä. Petralle valkenee tuskallinen tosiasia: ihminen polttaa kynttilää

Kun
Hän 
Ei 
Ole 
Yksin.

Kirjailija Petran tunnetulla tv-kasvoaviomiehellä, Andersilla on toinen nainen. Anders on pettänyt Petraa jo pitkään. Anders haluaa erota. Samalla hän käynnistää helvetillisen kasvuoperaation ex-vaimonsa sisällä. Petra on juuri niin lapsekas, säälittävä, tarkertuva, kuin jokainen meistä tilanteessa, jossa jalat potkaistaan alta. Kun jokainen varttitunti on merkittävä ylös saavutuksena. Kun mustasukkaisuus, kaipuu, epätoivo raastavat hulluuden partaalle.


Nukun korkeintaan puoli tuntia putkeen. Sitten herään paniikin vallassa ja tuijotan suoraan pimeyteen. Pelaan öisin Candy Crushia. Kun vain pelaan kaikki Candy Crushin tasot läpi, Anders ottaa minut takaisin.


Romaani starttaa hiukan oudonoloisissa merkeissä; tarinassahan Petra on päätynyt erämaamökin vahdiksi. Kirjoittaakseen siellä, etsiäkseen itseään. Luontokuvaukset ja varsinkin aavemainen tunturijärvi tuovat tarinaan ylimääräistä höttöä. Näin lyhyessä kirjassa pelkkä eroprosessin kuvaus olisi riittänyt. Sillä sen taidon Haag todellakin, omakohtaisista kokemuksistaan ammentaen, osaa. Hän kirjoittaa hauskasti, paljaan rehellisesti. Hän kirjoittaa niin että sielua viiltää. Etenkin me eron (tai useamman) kokeneet voimme täydella vakaumuksella kirjailijan rinnalla seistä.

Eronneille ja petetyille täsmäluettavaa. Ja ai niin, erittäin suloista ystävänpäivää juuri sinulle!


Hermostun hiukan omista ajatuksistani. Tämä ei nyt kuulosta hyvältä. Katson omaa kättäni. Ainakaan se ei ole läpinäkyvä. Ja on vain HYVÄ, että tiedän OSAAVANI keksiä kaikkia kummallisuuksia. Ihminen on järjissään niin kauan kuin hän miettii onko järkevää kulkea kaupungilla kukkaruukku päässä. Sitten kun hän on sitä mieltä että pelargonia näyttää todella hyvältä, hänen on aika epäillä mielenterveyttään.


***

Kirjasta ovat bloganneet ainakin Leena Lumi, Mai Laakso ja Ulla.