Saul Black; Rakkaudesta murhaan

Lovemurder 2016, suom. Einari Aaltonen ja Like 2017, 383s.

Tosiasioita ei kuitenkaan voinut kiistää: Katherine oli osunut lähelle Raylene Ashen suhteen. Pitivät he siitä tai eivät, heidän täytyi turvautua naisen apuun. Heidän oli pakko, muuta ei ollut tehtävissä. Olet jo joutunut kestämään ihan tarpeeksi sitä noitaa, oli Cassie sanonut. Ei, Cass, en vielä.


No niin. Sekä luku-, että bloggaussuunnitelmani menevät taas hienosti päin... Puuta. Perheessäni riehuu erittäin sitkeä flunssaepidemia, jossa kuume heittelehtii korkeista lukemista alilämpöön. Muista oireista puhumattakaan. Minunhan piti postata jo iät ja ajat sitten Liane Moriartyn uusin romaani, joka, arvaatteko mitä, on aivan ihana, mutta saatuani viime yönä Saul Blackin tuoreimman luettua, on aivan pakko purkaa se. Purkaa ja unohtaa.

Olin jättää Rakkaudesta murhaan (jo nimensä puolesta heittämällä lukulistalle) kesken muutamaankin kertaan

A) koska tarina on sairaan brutaali. Oikeasti.
B) koska en pitänyt tavasta, jolla kirjailija pyrki saamaan lukijan mukaan Valerien ja Katherinen hyvin seksuaalissävytteiseen suhteeseen liittyen kidutuksiin ja murhiin.


Hänen maailmassaan miehet toimivat niin kuin toimivat. Mutta Katherine oli nainen. Valerie oli järkyttynyt tajutessaan, että sillä oli hänelle merkitystä. Hän ymmärsi, että oli olemassa julmia naisia, väkivaltaisia naisia, murhanhimoisia naisia.


Ja kuitenkin, romaani on häiritsevyyteen saakka älykäs. Olenhan minä, vanha dekkarirotta nyt lukenut rujompiakin tarinoita, mutta Blackin tyylissä on omaleimaista kieroutta. Lovemurder. Todellakin.

Elikkäs kyse on hyvin tavallisen tuntuisesta tarinasta: on kiinni jäänyt sarjamurhaaja vankilassa. On hänen kumppaninsa, vapaalla jalalla rellestävä hirviö: ruumiita nimittäin riittää. Silti. Tällä kertaa linnassa istuu epätavallisen kaunis ja epätavallisen viisas nainen. Murhaaja puolestaan on hänen rakastettunsa, sielunkumppaninsa, mies, jonka kanssa Katherine Glass yhdessä veriteot teki.

Murhatutkija Valerie Hartin on pysäytettävä kuusi vuotta sitten alkanut painajainen, vaikkakin se tarkoittaisi yhteisiä juttuhetkiä Amerikan vihatuimman naisen kanssa.

Semmoinen soppa, joka kieltämättä toimii ja kantaa, joskin tiivistämisellä tästä olisi saanut napakamman kokonaisuuden. Lontoolainen kirjailija Saul Black haluaa selkeästi tarkastella pahuuden eri puolia, yrittäen Valerien kanssa yhdessä ymmärtää. Mutta voiko täydellistä pimeyttä enää älyllistää?

Lukekaa jos uskallatte. Minä jatkan kevyemmän teoksen parissa, ja bloggaan mahdollisimman pian Lianen. Lokoista loppuviikkoa!


Maailmankaikkeus oli paikka, jossa yksi nainen nautti rakastajansa hyväilystä samaan aikaan kun toista naista kidutettiin ja raiskattiin. Ja oli hänen velvollisuutensa saada kiinni miehet, jotka tekivät sellaista. Se tuntui musertavalta. Väkivallan ja kuoleman loputon virta tappoi häntä vähitellen kuin syöpä. Sitä varten hän eli.