lauantaina, helmikuuta 18, 2017

Blake Crouch; Pimeää ainetta


Dark Matter 2016, suom. Ilkka Rekiaro ja Tammi 2017, 400s.

Mitä jos kaikki luulon ja muistin palaset, joista minä muodostun - ammattini, Daniela ja poikani - ovat pelkkää traagista oikosulkua korvien välisessä harmaassa aineessa?

Voi hurjaa millainen moka meinasi päästä tapahtumaan; jostain syystä aivoni eivät olleet rekisteröineet Blake Crouchilta saapunutta tuoretta romaania. Synti ja häpeä olisi ollut tämä missata! Onneksi Kristaseni asiasta muistutti, ja sain mahdollisuuden upota Pimeään aineeseen. Mennä sinne aivojen harmaille alueille, jossa sivujen myötä kasvavan vainoharhan puolesta aloin jo epäillä omaa olemassaoloani...


Palaan sängylle, istun yksin tässä karussa, hiljaisessa huoneessa yrittäen palauttaa mieleen viimeisen konkreettisen muistoni. Pelkkä yritys tuntuu siltä kuin hukkuisi kolmen metrin päässä rannasta.


Äärettömän älykäästi, äärettömän viihdyttävästi kirjoittava amerikkalainen Blake Crouch omistaa romaaninsa kaikille jotka ovat miettineet millaista elämä olisi, jos olisivat kääntyneet toiselle tielle. Todennäköisesti siis jokaiselle meistä. Kukapa ei taipuisi ainakin joskus miettimään, mitä olisi voinut tapahtua siinä ja siinä elämän risteyskohdassa. Entä jos unohdetaan ne isoimmat päätökset. Entä jos jokainen hetki tarjoaa mahdollisuuden täysin erilaiseen lopputulokseen (älkää miettikö tätä liikaa ellette halua pehmustettuun huoneeseen)?

Jason Dessen on melko tavallinen keski-ikäinen mies, joka elää melko tavanomaista, sinällään mukavaa elämää. On kaunis taiteilijavaimo, teini-ikäinen poika. Työ professorinakin miellyttää. Mutta eräänä iltana kaikki muuttuu. Pikaiselta baarireissulta kotiin palaavan Jasonin kaappaa jollain tapaa tuntunoloinen mies. Häneen pistetään tajunnan pikaisesti vievää ainetta. Kun professorimme herää, maailma ympärillä on sama mutta eri. Kuten myös hän itse. Jason yrittää hillitä kasvavaa paniikkia (En. Ole. Hullu.) ja ratkaista omalla tyylillään ongelmista suurinta. Mihin ihmeen rinnakkaistodellisuuteen mies on joutunut? Entä voiko sieltä enää löytää takaisin?


Voi hurja voi hurja, toistan minä sujuvasti itseäni. Pimeää ainetta lunastaa kaikki ne lupaukset, jotka Wayward Pines ilmoille heitti. Tarina on eri, mutta vähintää yhtä järisyttävä. Pohdiskeleva ja samalla räjähtävän vauhdikas. Syvällinen viihdepaketti, teos joka jää pitkäksi aikaa piinaamaan mieltä.

Entä jos...


"Tiedätkö mikä on hulluuden määritelmä?"
"En."
"Että tekee samaa yhä uudelleen odottaen eri tulosta."

10 kommenttia:

  1. Tää oli ❤ ! Huh että olikin, kyllä Crouch on mahtava ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä oli, kiitos rakas muistutuksesta! ❤

      Poista
  2. Pidän silmät auki kirjastoreissuilla, tämä pitänee lukea!

    VastaaPoista
  3. Tämä on hetkisen odottanut vuoroaan. Uskon että tuun tykkäämään tästä tosi paljon, ja oon halunnu säästää tätä herkkua tuonnemmaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä on äärivaikea olla pitämättä. Nauti! :)

      Poista
  4. Sain tämän juuri luettua ja ihan huippuhyvä! Nyt pitää hetki odottaa ennen kuin postauksen kimppuun hyökkään, muuten koko teksti olisi varmaan pelkkää huutomerkkiä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, samaistun! Itellänikin oli huutomerkkien kanssa pitelemistä :D

      Poista
  5. Hei, sweetie,

    olen viime aikoina viraillut niin harvakseltaan blogimaailmassa, että uutuudetkin meinaavat mennä ohi. :) Mutta tämä kuulostaa ihan mun kirjalta!!! :) En ole toki lukenut Wayward Pines-sarjaa, tv-versio pilasi koko jutun minulle. :)

    Huomasin vasta muuten äsken jättämäsi kommentin, anteeksi kun kesti vastata, tosiaan niin vähän tullut käytyä blogimaailmassa. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, anteeksi kun mulla meinasi mennä tämä kommentti kokonaan ohi :D Ei mitään! Välillä bloggaus kiinnostaa, välillä se jää taka-alalle ja niin sen pittääki mennä. Elämä on... vähintäänkin vaihtelevaa. Ja kyllä vain, uskoisin että tämä on aivan sun juttusi <3

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi! ♥