Liane Moriarty; Tavalliset pikku pihajuhlat

Truly Madly Guilty 2016, suom. Helene Bützow ja WSOY 2017, 464s.

"Älä taistele paniikkia vastaan. Kohtaa se. Leiju sen läpi", oli psykologi sanonut.

Erikan psykologi oli harvinaisen hyvä, jokaisen sentin arvoinen, mutta Herra Jumala, miten ihminen saattoi leijua, kun missään ei ollut tilaa, mihinkään ei mahtunut, ei ylös eikä alas, kun ei voinut ottaa askeltakaan ilman, että jalkojen alla oli lahoavaa kamaa, pehmeää kuin sieni.


Liane Moriarty, tuo australialainen napakka sanainen nainen on yksi niistä harvoista "kevyemmän sarjan" kirjailijoista, joita tämä bloggari seuraa. Ja tulee seuraamaan. Liane ei petä! Hänen kirjansa sisältävät arkisuudessaan helposti lähestyttäviä havaintoja avioliitosta, perheestä, kuitenkin ladattuna sähkön lailla ritisevällä jännityksellä. Jotain tapahtuu aina. On tapahtunut. Se jokin selviää lukijalle sitten vasta kirjan loppumetreillä.

Niin myös Tavallisissa pikku pihajuhlissa. Kolme pariskuntaa, kahdella heistä lapsia, istuvat iltaa grillibileiden merkeissä. Ruoka on hyvää, juomaa riittävästi. Clementine ja Sam, Vid ja Tiffany, Erika ja Oliver. Siinä missä toisilla juttu lentää tunnelman kohotessa aina vain kiihkeämmäksi, kokevat toiset viiltävää ulkopuolisuutta. Kun huomio herpaantuu hetkeksi, kun silmät etsiytyvät silmiin, tapahtuu sittenkin se pahin.


Numero neljä, ehkä kaikkein hallitsevimpia olivat syyllisyyden ja kauhun tunteet siitä, mitä grillijuhlilla oli tapahtunut. Ne olivat kuin painajaisen muisto, niitä ei saanut mielestä. 


Seuraamme boheemia elämää viettävän sellistin, Clementinen ja hänen valjun varovaisen lapsuudenystävänsä Erikan elämää grillijuhlien jälkeen. Sirpaleiden kokoamista, seurauksista vastuunottamista. Tai vastuusta pakenemista. Kaunotar Tiffany puolestaan kamppailee esiteini-ikäisen tyttärensä aina vain sulkeutuneemman käytöksen kanssa. Ja avioliitot, ne nitisevät liitoksissaan...


Ystävyys, rakkaus, vanhemmuus, siinä näitä ikiaikaisia teemoja, joita Moriarty käsittelee ihmeen raikkaasti. Hänen huumorinsa kumpuaa arjen ironiasta, se on älykästä hymähtelyä lukijalle itselleen. Noinhan se juuri menee. Tuommoista se välillä on. Toisaalta juonen purevat käänteet keikauttavat laudan välillä aidon trillerin puolelle.

Jälleen kirja, jota voin suositella viiltävän viihteen ystäville!



"Se on sukka", Holly sanoi

Sam aivasti. "Niinpä näyttää olevan." Hän hieroi kyykyssä olkapäitään. "Puolet elämästämme kuluu tavaroiden etsimiseen. Meidän pitäisi kehittää paremmat systeemit. Paremmat käytännöt. Siihen on varmasti jokin appi. Missä kamamme ovat -sovellus."


***

Kirjan ovat lukeneet ainakin Leena Lumi ja mirzu.