maanantaina, maaliskuuta 20, 2017

Lars Kepler; Kaniininmetsästäjä


Kaninjägaren 2016, suom. Kari Koski ja Tammi 2017, 577s.

- Minä olen Joona Linna ja olen Ruotsin keskusrikospoliisin NOA:n rikoskomisario.


No niin. Lukujumin raatelema bloggariraukka on täällä kansikuvatytön tavoin vedellyt viimeisiään. Ei nyt sentään aivan yhtä konkreettisesti, kirjallisesti kylläkin. Parin romaanin parissa on junnattu viikkotolkulla ja meinannut (lyhyt) hermo palaa jo koko harrastukseen. Ei maistu. Ei kiinnosta.

Mutta kun näyttämölle astelee Joona Linna, silmät rävähtävät selälleen, sivut kääntyvät ennätysvauhtia, sydän jyskyttää pelosta. Ja riemusta. Kirjat eivät olekaan hylänneet minua! I'm back!


Ten little rabbits, all dressed in white
Tried to go to Heaven on the end of a kite
Kite string got broken, down they all fell
Instead of going to Heaven, they went to...


Tällaisella lastenlorulla lähestyy tämän kertainen murhaajamme uhrejaan. Kanit yrittävät päästä taivaaseen, mutta joutuvatkin helvettiin. Aivan samalla tavalla käy eläimen raivolla metsästettyjen ihmisraasujen, joita jahtaa harvinaisen kylmähermoinen, ammattimainen spree killer.

Tarina starttaa itse ulkoministerin teloituksesta, jota todistaa väkivallan kohteeksi joutunut prostituoitu. Hämmästyttävää kyllä, murhaaja ei ole lainkaan kiinnostunut silminnäkijästä. Vailla kiirettä hän päättää raa'an työnsä häipyen viimein paikalta. Vain jatkaakseen missiotaan. Sillä lorun kymmenestä kanista on vielä yhdeksän jäljellä...

Tapausta epäillään terrorismiksi, mutta aiemmista osista tuttu Saga on kuitenkin aivan toisilla linjoilla.


- Minä en piru vie anna yhdenkään murhaajan jatkaa vain siksi että se hyödyttää Säpoa, Saga päättää lauseensa.
- Siksi me maksammekin sinun matkasi Kanariansaarille.
- Otan mieluummin niskalaukauksen, Saga vastaa.


Edellisessä osassa vankilaan joutunut Joona Linna on turvallisuuspoliisin ainoa toivo. Joona, tuo suomalainen, hiljainen sankari, jota kohtaan on mahdotonta olla tuntematta sympatioita. Kinkkiset käänteet saavat nyt jopa komisarion varuilleen.

Wau. Mikään ei rentouta paremmin kuin kunnon dekkari. Lars Kepler nimimerkkiä käyttävän ruotsalaisen kirjailijaparin Kaniininmetsästäjässä on kaikki ainekset kohdallaan, eikä ote herpoa edes sen kuuluisan keskivälin kohdalla, jolloin jännäreissä yleensä tempo laskee. Upea lukunautinto, jonka tähden luovuin ilolla yöunistani!



9 kommenttia:

  1. En ole tähän mennessä lukenut Lars Kepleriä, mutta kuulostaa lupaavalta, kun kerran jännitystä riitti! Pitääpä tutustua näihin dekkareihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksyn Lehti, ihan ehdottomasti! Keplerillä on mieletön vetovoima!

      Poista
  2. Tuolla tämä hyllyssä odottaa ja muruseni, sinä innostit - taas kerran. Tähän pitää tarttua pian. <3 Joona Linna on vaan ihana.

    VastaaPoista
  3. Aloin eilen ilallla kuunnella tätä äänikirjana, mutta sitten rohkeus petti. Pääsin vasta siihen, kun prostituoitu herää sidottuna. Ehkä kuitenkin uskallan jatkaa.... Vai pitäisiköhän sittenkin lukea tämä itse?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kia, tässä on aika rankkaakin väkivaltaa :( Kokeile, aina voit stopata jos alkaa ahdistaa.

      Poista
  4. Jaan lukunautintosi: Kepler ei erehdy etovillakaan elementeillä retostelemaan vaan pitää runsaan tapahtumavyyhdin suvereenisti käpälissään otteen herpaantumatta. Tämän kanin pompottelua oli ilo katsella, se kun ei paluuperiin sortunut. Joona Linna on jämpti jässikkä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takkutukka, sinä se aina löydät sanoista ne osuvimmat <3 Joona Linnan seurassa ei ole ole kyllästymisen vaaraa... Ja vaikka tarina melkoinen, se ei sorru mässäilyyn.

      Poista
  5. Kyllä räväytti silmäripset ylös, sen verran vauhdikasta menoa ja koukutuksia joka lähtöön. Ja loppu lupasi hyvää (kamalaa), sillä ehkäpä seuraavaa Joona Linna-trilleriä ei tarvitse odottaa kahta vuotta.

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi! ♥