Jussi Adler-Olsen; Vartija

Den graenseløse 2014, suom. Katriina Huttunen ja Gummerus 2017, 570s.

"Nyt hän halusi, että muut jatkavat tutkimuksia, koska hän tiesi, että ei pystynyt selvittämään tapausta omin päin. Itsemurha oli keino panna tutkimuksiin vauhtia. Varmaankin hän oletti, että tulisimme tänne ja jatkaisimme niitä. Hänen itsemurhansa oli lippu."
"Paluulippua ei ole", Assad päätteli.


Kesä ei olisi kesä ilman kunnon jännäreitä. Kuten ei oikeastaan mikään muukaan vuodenaika. Mutta kesällä me dekkarirotat, me jotka elämme ratkoaksemme (sivuilla tapahtuvia) rikoksia yhdessä mahdollisimman sympaattisten (fiktiivisten) henkilöiden parissa, saamme hyvällä omallatunnolla oikein heittätytyä rakkaan genremme pariin. Suorastaan sukeltaa murhien syövereihin. No niin. No niin.

Tanskalainen rikoskirjailija Jussi Adler-Olsen on edennyt jo kuudenteen Osasto Q:sta kertovaan romaaniin, joka palauttaa taas tason sinne minne se kuuluu. Edellinen osa, Poika varjoista, ei täysin kolahtanut, mutta Vartija on, oi, täydellinen!



Tässä mutkassa kuljettaja ja Alberte varmaankin saavat katseyhteyden", Carl sanoo. "Alberte jättää pyörän taakseen seisontatuen varaan ja astuu esiin. Ehkäpä hän vilkuttaa. Hän on iloinen ja hymyilee, ja sen hymyn hän vie mennessään kuolemaan. En usko, että hän pelkää, sillä hän on iloinen ja toiveikas. Ja sitten, vasta viime metreillä, ajoneuvo kaasuttaa ja osuu häneen, niin että hän paiskautuu ajoradalta puun oksaan."



Osasto Q ratkoo siis vanhoja, selvittämättömäksi jääneitä rikoksia, vaihtelevalla innostuksella. Vaaditaan paljon, jotta saadaan liikkeelle äksy rikostutkija Carl Mørck kellarikerroksessa sijaitsevasta työhuoneesta. Vaaditaan apua pyytäneen kollegan itsemurha, hänen joka soitti ahdistuneena Osasto Q:n puhelinnumeroon....

Aina herttainen Assad ja omapäinen Rose ovat sentään valmiimpia uusiin haasteisiin. Ja heidän energiaansa tarvitaan. Käy ilmi, että itsemurhan tehnyt poliisi pyrki vimmaisella pakkomielteellä selvittämään 17 vuotta vanhaa tapausta, jossa nuori opiskelijatyttö kuoli auto-onnettomuuden uhrina. Vaiko sittenkin murhan? Kuljettaja kun pakeni paikalta, eikä häntä saatu koskaan kiinni.


Millaista salaisuutta Bornholmin syrjäinen saari oikein itsepintaisesti piilottelee? Mikä on se pimeys, joka sai erään poliisin sekoamaan? Vanhat ystävämme pääsevät tutkinnan edetessä "messiaanisen" johtohahmon kannatteleman lahkon kintereille.


Kiinnitin Vartijaa lukiessa huomioni, sen verran kun tarinan huuma periksi antoi, siihen kuinka helposti romaani on lähestyttävissä. Ei brutaaleja kohtauksia (onko kirjailija kenties käynyt lempeäksi?), aina yhtä humoristisina soljuvia dialogeja. Toki sarja kannattaa käydä järjestyksessä läpi, mutta miksipä näitä ei voisi erillisinä tarinoinakin lukea. Koukkuun jääminen on kuitenkin varmaa.


Tästä alkaa dekkarikesä! Jes!



Tämä aika oli kieltäytymisen ja itsekkyyden sekamelskaa, mutta jos ihminen ei pitänyt olotilastaan, aina oli mahdollista paeta. Paeta asenteita, avioliittoa, maata, vanhoja arvoja, muotia, sitä mikä oli eilen ollut niin tärkeää. Ikävä kyllä uuteen vaihtamisestakaan ei löytynyt sitä, mitä ihminen perimmiltään haki, sillä huomenna kaikki olisi taas yhdentekevää. Elämästä oli tullut oman varjon ikuista ja turhaa takaa-ajoa, ja se oli surkeaa.
Helvetin surkeaa. Eikö hänkään ollut erilainen?