Gard Sveen; Verikarkelot

Blod i dans 2016, suom. Virpi Vainikainen ja Bazar 2017, 254s.

Älä usko, hän sanoi itselleen.
Älä usko tästä yhtään mitään.

Tommy Bergmann -sarjan edellinen osa, Pimeän sylissä loppui jäätäviin tunnelmiin. Nyt meillä on tässä kolmonen, joka jatkaa jouhevasti siitä, mihin edellinen osa jäi. Ja millainen kirja! Täytyy myöntää, että nielaisin pari kertaa Verikarkeloiden kannet nähtyäni. Toisaalta, pahoittelen tunnelman latistamista, toinen nielaisuista johtui sivumäärän vähyydestä. Siis mitä?! Norjalainen kirjailija Gard Sveen tuottaa yleensä n. 500 sivuisia, kuitenkin lähes kerralla ahmaistavia teoksia.

Ja taas toisaalta, Verikarkelot on luettava nimenomaan sarjan jatko-osana, jolloin niin tarina, kuin nämä rakastettavan ahdistuneen henkilötkin ovat ennestään tuttuja. Irrallisena kirja tuskin toimi.



KUOLEMA LIETTUASSA. Poliisi on nimeämättömien mutta luotettavien lähteiden mukaan suorittanut etsinnän maahan oletettavasti asettuneen uskonnollisen äärilahkon tiloissa. Lahkon uskotaan liittyvän aiemmin talvella paljastuneeseen makaaberiin naispuolisen henkilön murhaan.



13-vuotias Amanda on kadonnut. Pimeän sylissä -romaanissa hillunnut sarjamurhaaja Jon-Olav Farberg poltettu (vai onko sittenkään?). Liettuasta löytyy kuoliaaksi raadeltu nainen. Löytyy myös uskonlahko, joka saa aiemmin lukemani Adler-Olsenin Vartijassa esiintyneen porukan näyttämään pyhäkoululaisilta.

Tämä ikivanha, jo periaatteessa unohduksiin vaipunut "oppi" perustuu muutamaan Matteuksen evankeliumista poimittuun jakeeseen sekoitettuna astrologiaan. Öh?  Pointtina on kuitenkin hilpeästi silpoa niin itseään kuin muita. Mutta jos sielunsa haluaa varsinaisesti pelastaa, siihen tarvitaan Oinaan tähtimerkeissä syntynyt, alle 14-vuotias neitsyt...

Karmaisevaa! Verikarkelot ei silti, uskokaa tai älkää, ole pelkkää verellä mässäilyä. Kyllä teos sisällään pitää kiemuraisen, mutta toimivan juonen, jossa brutaatelja kohtia löytyy vähemmän kuin vaikkapa Pierre Lemaitrelta. 



Ei, hän ajatteli.
Hän kääntyi takaisin palaneen paperin jäänteisiin päin.
Ei valopistettä.
Hän kääntyi taas itään.
Metsä oli sankka ja musta.
Lukuunottamatta heikkoa, tanssivaa valoa niin kaukana, että sitä tuskin erotti.



Vähän minulle jäi hätäinen maku itse tekstistä. Kuin Sveen olisi kirjoittanut kirjan puolijuoksua ehtimättä totuttuun tapaan pysähtyä päähenkilöiden, taikka edes lukijan rinnalle. Juonesta olisi saanut irti vähintään ne 500 sivua, sen verran inhan kiehtovia asioita tässä käsitellään.

Verikarkelot on anarkistisen piittamaton, sysimusta kauhujännäri, jonka pelastaa täydelliseltä pimeydeltä norjalaiskirjailijan huumori.



Hän tuijotti tähtiä, ja totesi olevansa sellaisessa elämänvaiheessa, ettei tietäisi mitä toivoa, jos näkisi tähdenlennon.