Elena Ferrante; Hylkäämisen päivät

I giorni dell'abbandono 2002, suom. Taru Nyström Abeille ja Avain 2004

"Kyllä, minulla on toinen nainen."
Raivokkaasti hän otti haarukkaansa makaroneja ja vei ne suuhunsa kuin hiljentääkseen itsensä, kuin varmistaakseen ettei enää sanoisi muuta. Mutta hän oli jo sanonut tärkeimmäin. Hän oli päättänyt sanoa sen ja minä tunsin sydämessäni syvän turruttavan kivun.



Mahdottoman hienon Napoli -sarjan kirjoittaneelta Elena Ferrantelta on suomennettu, kah vain, romaaneja jo aiemminkin. Yksi näistä kulkee nimellä Hylkäämisen päivät, ja WSOY julkaisee kirjasta syksyllä uusintapainoksen. Kansi tulee olemaan yksi kauneimmista ikinä, ja se sopii itse tarinaan, jonka lukemista en malttanut enää pitkittää, kuin nenä päähän.

WSOY:n kannet

Ruhjottu, runnottu, rikkirevitty avioliitto. Siinä sivussa yksi perhe, yksi naiseus, Olgan hauraasti sortuva mieli



Sinä olet nykyaikainen nainen, tartu tähän aikaan, älä taannu, älä menetä otetta, pidä kiinni itsestäsi. Ennen kaikkea älä antaudu sekaviin, pahasuopiin tai raivostuneisiin yksinpuheluihin. Poista huutomerkit. Hän on poissa, sinä jäit. Et saa enää nauttia välähdyksestä hänen silmissään, entäs sitten?



Romaani alkaa valitettavan arkisissa merkeissä; mies ilmoittaa jättävänsä vaimonsa. Eikö tätä kuule, näe, lue, koe jatkuvalla syötöllä? Mutta mitä sitten? Mitä tapahtuu jätetyn elämälle? Millaiseen kurimukseen joutuu nainen, joka uskoi avioliittonsa voivan kuitenkin kohtuu hyvin; suukoteltiin edelleen vielä viidentoista avioliittovuoden jälkeen, naurettiin yhdessä. Ja nyt, Mariolla on uusi, huomattavasti nuorempi nainen. Kaikki saa mennä; lapset, koti, perhe, tämän täydellisen onnen vuoksi. Jopa koiran hän jättää jo muutenkin ylikuormitetun Olgan huoleksi.

Napoli -sarja on huimaa vauhtia kohoamassa yhdeksi draama -puolen suosikeistani. Hylkäämisen päivät tarjoaa helposti tunnistettavaa, ja silti jollain tavalla syvällisempää Ferrantea. Naisen kynän kärki tarkastelee stiletin terävästi hylätyn naisen mielenliikkeitä. Näennäistä rauhallisuutta, jonka takana kytee helvetillinen viha. Arjessa kiinni roikkumista, vaikka päivät alkavat murentua reunoilta. Ihmismieli ääritilanteissa, sinusta sitten riittää ammennettavaa! Elena Ferrante tekee kirjallisen työnsä niin tunteita repivän hienosti, että Hylkäämisen päiviä luki kuin vetävintä trilleriä.

Kaikesta huolimatta, Olgalla, kuten meillä jokaisella, on toivoa. Nämä ovat hänen omia sanojaan:



Elämä on kevyt, meidän ei pidä sallia kenenkään tehdä sitä raskaaksi.



Ajattelin, että tulevaisuus tulee olemaan juuri tällaista, elävää elämää sekoittuneena kuolleiden kostean mullan tuoksuun, tarkkaavaisuus sekoittuneena poissaolevaisuuteen, sydämentykytys sekoittuneena elämän merkityksettömyyteen. Se ei tule kuitenkaan olemaan vaikeampaa kuin menneisyys.


Kirjakesäni komein kukkanen on tässä; se sykkii värien kirjoa, rumuuden räävittömyyttä ja selviytymisen mahdollisuuksia. Kaikki naiset, mielellään miehetkin, lukekaa tämä!



Rakastin valoa, ilmaa ikkunaluukkujen poikkipuiden välissä. Halusin kirjoittaa tarinoita, joissa ilma virtasi ja joissa pöly tanssi poikkipuiden välissä siivilöityvässä valokiilassa. Rakastin tarinoita, jotka saavat lukijan kurkottamaan alaspäin joka riviltä ja tuntemaan korkeanpaikankammoa katsomisesta syvälle helvetin synkkyyteen.



***


Kirjasta ovat bloganneet ainakin Ulla, Mari A ja MarikaOksa.