Mattias Edvardsson; Melkein tosi tarina

En nästan sann historia 2016, suom. Tiina Ohinmaa ja Like, 413s.

"Mitä sinä oikein tahdot kaivaa esiin?"
"Totuuden."
"Entä jos totuus ei miellytäkään?"
Kohautin harteitani ja tapailin hymyä, vaikka mahanpohjassa ailahti ikävästi. "Se on juuri romaanien hyvä puoli. Niihin voi keksiä oman totuutensa."



Lundin yliopisto, luovan kirjoittamisen kurssi. Ryhmä nuoria, jotka ovat ylittäneet vaaditun riman. Opettajana jokaisen teinipojan märkäuni; postmodernistinero, ja ah, kaunis kuin kuva. Kitara, viiniä, tuhansia savukkeita. Hikisen veristä raadantaa. Sillä näistä nuorista leivotaan nyt rajulla kädellä, itsensä Li Karpen johdolla oikeita kirjailijoita. Tai ainakin osasta heistä.



"Jos aikoo luoda suurta kirjallisuutta, ei voi kertoa jostain keskiverto-Svenssonista, jolla on tavallinen työ, tavallinen perhe, tavallinen arki ja tavalliset ajatukset. Täytyy laajentaa näkökulmaa ja nostaa esiin ne, jotka ylittävät vakiintuneet rajat."



On kulunut kaksitoista vuotta tuosta kipeän huumavasta kirjoituskurssivuodesta, ja nyt Zackarias, Zack, palaa Tukhholmasta äitinsä helmoihin siipeensä saaneena. Työ meni, menipä samalla myös ihmissuhde. Mutta miestä ei ihan helpolla lannisteta, hän on saanut kuningasidean. Zack aikoo selvittää, mitä Lundissa hauraiden kulissien takana tapahtui.Tässähän on ainekset, miehen itsensä mielestä, vähintään bestselleriin!

Zackin ystävä Adrian istui tuomittuna Starkin murhasta, syyttömänä, näin Zack uskoo, vaikka edes ruumista ei koskaan löydetty. Nyt historia lepää Zackin sormenpäissä, nyt on hänen aikansa vedellä tekstillään naruista.

Samalla Zackin on kohdattava entinen ystäväpiirinsä, myös Betty. Niin, Betty, yksipuolisen rakkauden ruumiillistuma.



He olivat toistensa vastakohdat niin monessa mielessä ja minä koin olevani tienhaarassa, mutta todellisuudessa valittavanani oli vain yksi tie. Betty oli saavuttamaton. Hän ei ikinä antaisi minulle mahdollisuutta. Hän oli kangastus ja fantasiaa. Minuun oli iskostettu koko ikäni, ettei minun kuulunut kurotella aurinkoon.



Täytyy sanoa, että luin ruotsalaisen kirjailijan, Mattias Edvardssonin Melkein tosi tarinan mitä parhaimmassa mahdollisessa mielentilassa. En kaipaa juuri nyt elämää suurempaa kirjallisuutta, haluan viihtyä. Eipä silti, todella taidokkaasti Edvardsson tekstiä kuljettaa maalaillen niin maisemia, kuin tunnetilojakin ironisen kauniilla otteella. Ja minähän olin koukussa jo ensi sivuilta saakka! Imu ei oikeastaan missään vaiheessa höllännyt, joskin olin melkoisen varma murhaajasta jo hyvissä ajoin.... Toinen juttu sitten, osuiko arvaukseni oikeaan.


Laadukasta kesälomalukemista monenlaiseen makuun!



Vapaus. Ja minä olin ajatellut, että jos kaventaisin näkökenttääni ja leikkaisin pois olemassaolon lehvästön, amputoisin maailmasta kaiken mikä saattoi tehdä kipeää, kaiken mikä särki ja tuotti tuskaa, jos kävisin kaiken läpi vain puoliksi, minä saattaisin sittenkin selvitä tästä elämästä.


***


Teoksen on lukenut ainakin Mai Laakso/Kirjasähkökäyrä.