Donna Leon; Ystävä sä lapsien

Pikkupojan sieppausta tutkiessaan Guido Brunetti törmää maailmaan, jossa lapsia voi ostaa rahalla

Kun komisario Brunetti kutsutaan sairaalaan tapaamaan brutaalin hyökkäyksen kohteeksi joutunutta lastenlääkäriä, ilmassa on enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Kolme miestä on tunkeutunut yöllä lääkärin kotiin, mukiloinut hänet ja siepannut hänen puolitoistavuotiaan poikansa. Kuka tämänkaltaisen teon takana voi olla?

Tutkimusten edetessä Brunettille alkaa paljastua kokonainen lapsettomuuden ja epätoivon maailma, jossa vauvat ovat kauppatavaraa. Mutta löytyykö taustalta jotain vielä pahempaa kuin rahanhimo? Ja ketkä kaikki oikein ovatkaan sekaantuneet asiaan?

Ystävä sä lapsien on Donna Leonin 16. Brunetti-kirja Venetsian, ruoan ja hyvän dekkarin ystäville. ”Sellainen Venetsia on. Epälooginen, julmakin – mutta herkullinen.” – Kotiliesi

***

Ensimmäinen lukemani kirja supersuositusta Brunetti-sarjasta tarttui mukaan kirjastosta kiehtovan kansikuvan takia. Teos tarjosi muutamat makeat naurut ja hyvää mieltä, kiitos kerronnan. Kovin jännittäväksi en kirjaa kuitenkaan kokenut ja juoni tuntui melko tylpältä. Kevyempien dekkareiden ystäville tämä on takuuvarmaa luettavaa.

Kirja laittoi miettimään eettisiä arvoja; onko oikein ostaa lapsi, jos biologisia mahdollisuuksia saada omaa vauvaa ei ole. Toisella puolella maapalloa lapsia on liikaa, toisella taas hedelmöittyminen on käymässä aina vain vaikeammaksi.

Ehkei kirja ollut aivan minulle mieluisinta luettavaa, mutta ymmärrän silti Leonin suosion.

Yrsa Siguroardóttir; Kolmas merkki

Thora Gudmundsdottir, lakinainen ja yksinhuoltajaäiti, saa puhelun saksalaiselta naiselta, joka lupaa järjettömän suuren palkkion poikansa murhan selvittämisestä. Opiskelijanuoren ruumis on löytynyt kammottavalla tavalla runneltuna yliopistolta.Tutkimuksissa Thoralle muodostuu kuva omalaatuisesta nuorukaisesta, joka oli pakkomielteisen kiinnostunut noituudesta, salamenoista, keskiaikaisista kidutusvälineistä ja inkvisitiosta - ja joka oli löytänyt Reykjavikin yliopistolta lukuisia kaltaisiaan. Kaiken keskiössä näyttää olevan Malleus Maleficarum eli Noitavasara, vuonna 1486 ilmestynyt inkvisition opaskirja.

***

Jännärilinjalla jatketaan, kuinkas muuten, ja tällä kertaa tapahtumat sijoittuivat kiehtovaan Islantiin. Tämä kansainvälinen bestseller yllätti huumorillaan, aihe kun on noinkin karu. Thóra, kirjan päähenkilö, oli helposti samaistuttava hahmo ja hänen pirteä elämänasenne siivitti mukavasti tarinaa.

Itse tarina jäi jotenkin laimeaksi pelkästään siitä syystä, että edellinen lukemani kirja vain oli niin yksinkertaisen mahtava, etten ollut vielä päässyt teoksen "yli". Niinpä Kolmas merkki tuli minun osalta luetuksi vähän kuin välipalana, erittäin maistuvana sellaisena.

Mons Kallentoft; Sydäntalven uhri

On kylmin helmikuu miesmuistiin. Erään aivan erityisen kylmän yön varhaisina aamutunteina keskeltä metsää, tammen oksalta roikkumasta, löytyy poikkeuksellisen lihavan miehen alaston, raa'asti pahoinpidelty ruumis. Nuori ylikonstaapeli Malin Fors ja hänen kollegansa Linköpingin poliisin väkivaltaosastolla saavat huomata, että talvi on muuttunut vielä astetta hyytävämmäksi. Kuka mies on? Kuka hänet on pahoinpidellyt ja hirttänyt - ja polttanut lähes tunnistamattomaksi? Voiko kyseessä olla rituaalimurha? Tappajan jahti alkaa.Sydäntalven uhri on kolmiosaisen Malin Fors -trilogian avaus. Fors on 33-vuotias, nuori ja nykyaikainen nainen, kunnianhimoinen ja henkilökohtaisten tragedioiden riivaama. Yksinhuoltajan ja kovapintaisen poliisin roolit eivät ole helposti yhteensovitettavissa. Linköpingin kaupunki on yksi Ruotsin teknologian ja lääketieteen keskuksia, mutta se sijaitsee keskellä alavaa maaseutua ja metsiä, joissa aika tuntuu usein pysähtyneen. Tehdaskaupungin murheellisten laitamien tarinat ovat julmia, väkivaltaisia ja surullisia. Mutta vaikka ihmiset voivatkin tehdä toisilleen hirvittäviä asioita, jostain löytyy aina pilkahdus toivoa.

Mons Kallentoft on kirjoittanut useita dekkareita, ja Sydäntalven uhri on hänen ensimmäinen suomennoksensa. Teoksen käännösoikeudet on toistaiseksi myyty Suomen lisäksi Tanskaan, Norjaan, Hollantiin ja Saksaan.

***

Täytyypä jälleen todeta, että kyllä nuo ruotsalaiset osavat dekkareita kirjoittaa. Tämä teos sattui käsiini aivan vahingossa kirjaston pikalainattavien osastolta ja lukuelämys oli nautinnollinen. Kallentoftin tyyli on omalaatuista ja takatekstien mukaan hän "välttää onnistuneesti lajityypin tavalliset kliseet". Yhdyn edelliseen.

Itse tarina on traagisuudessaan kauhistuttava, mutta pitää silti sisällään toivon pilkahduksen. Vaikka arvasin jo hyvissä ajoin murhaajan, se ei haitannut enää kirjan lopulla, kun karu totuus paljastui. Surullista ja opettavaa.

Jännäreiden ystävien kannattaa ehdottomasti kirjaan tutustua, mutta kirjallisen kauneuden puolesta suosittelisin tätä niillekin lukijoille, jotka yleensä eivät dekkareihin koske.

Sofi Oksanen; Baby Jane

Mitä tapahtui Pikille? Vitsimaakarille, jolla oli itkevän ilveilijän ääni, joka sokeutti, petkutti ja peitti kaiken sen, minkä hän halusikin olevan näkymätöntä itsessään. Miten kaupungin coolein lepakko päätyi vangiksi omaan kotiinsa, näkemään lähes nälkää?

Ongelmaan, joka ei ole hallittavissa, on vaikea saada apua. Sillä on kuitenkin nimi. Tautiluokitus F-41.0.

Pikiä yrittävät pitää pystyssä tyttöystävät. Nykyinen, tarinan minäkertoja, ja ex Bossa, jotka huolehtivat hänestä monin tavoin.

Se on virhe. Mutta niin on myös minäkertojan ja Pikin suhde, jossa oikeat sanat osuvat vääriin paikkoihin ja väärät oikeisiin. Siitä irtautuminen on veristä.

”Minä uskoin, että kaikki olisi mahdollista, ei minulla ollut mitään syytä epäillä. Me emme haaveilleet mistään, mitä pidin mahdottomana, vain pienistä suurista suloisista asioista, joihin ei tarvittu muuta kuin rakastettu ja tarpeeksi rakkautta, ja sitähän meillä oli uppeluksiin asti.”

Baby Jane, Sofi Oksasen toinen romaani, on kirjoitusta, joka vie jalat alta. Intohimoista, iskevää, peittelemätöntä. Kulmikas rakkaustarina nousee määriteltyjen ja määrittelemättömien ahdistushäiriöiden keskeltä eikä kaihda näyttää seksuaalisuuden sellaisiakaan puolia, jotka saavat tyydytyksensä vain huomaamattomien postilähetysten kautta.

***

Sofi Oksasen Puhdistus on yksi suosikkikirjoistani. Stalinin lehmistä taas en pitänyt ollenkaan, vaan lukeminen tyssäsi jo alkumetreille. Tämä teos sijoittunee äärilaitojen keskivaiheille. Toisaalta pidin, toisaalta olisin odottanut tekstin menevän vielä syvemmälle masennuksen ytimeen.

Oksasen teksti on kuitenkin teemaan sopivaa, ihailen hänen kertojan lahjojaan. Mainittakoon kerrankin myös kirjan ulkonäkö, joka kuvasi loistavasti itse tarinaa. Kirja jäänee mieleen kaikessa lohduttomuudessaan.

Henning Mankell; Rauhaton mies

Miten eläkkeelle jäänyt nuhteeton merivoimien upseeri Håkan von Enke voi kadota jäljettömiin aamulenkillään? Kurt Wallanderia tapaus koskettaa henkilökohtaisesti, sillä mies on hänen tyttärensä appiukko. Pian myös upseerin vaimo katoaa mystisesti.
Wallander palaa mielessään Håkanin muutaman kuukauden takaisiin 75-vuotispäiviin. Miksi korkea-arvoinen upseeri oli halunnut uskoutua Ruotsin merivoimien salaisista operaatioista juuri komisaariolle? Tiesikö hän jotain, mikä kävi lopulta liian vaaralliseksi?
Jäljet johtavat Neuvostoliiton sukellusveneiden väitettyihin vakoiluretkiin 1980-luvun lopulla, mutta Wallanderin vaisto sanoo, että joku valehtelee. Kuka, ja miksi?

***

Tämä kirja on taatusti teos, jonka ilmestymistä odotin ylitse muiden uutuuksien. Kuten aiemmin olen maininnut, Wallander on mielestäni sympaattisin ja voisinpa jopa sanoa itselleni läheisin fiktiivinen hahmo.

Pitkän odotuksen jälkeen kirjan viimein käsiini sain, ja joulunpyhät ovat vierähtäneet mukavasti Wallanderin seurassa. Luin kirjaa tarkoituksellisen hitaasti, nautiskellen Mankellin kerronnasta. Kirjan tunnelma on haikea ja teos muutenkin erilainen verrattuna aiempiin Wallander-tarinoihin. Tässä Kurt ratkoo katoamistapausta lomallaan epävirallisesti. Hän on vanhentunut, muuttanut maalle ja saanut ensimmäisen lapsenlapsensa. Teos käsittelee pitkälti Wallanderin muisteloita, vanhenemisen pelkoa ja yksinäisyyttä. Voi, kun häneen on helppo samaistua. Mankellin hienovarainen huumori pitää otteessaan, vaikka itse tarina poliittisine kiemuroineen ei kaikkein kiinnostavin ollutkaan.

Kirjan loppu on äärettömän surullinen. Paljastettakoon, että tämä jää viimeiseksi kirjaksi, jossa Kurtista kerrotaan.

Aiemmille Wallanderin ystäville kirja on tietysti pakollista luettavaa, mutta uskaltaisin suositella teosta aivan kaikille. Kaikki kunnia Mankellin kerronnalle, joka on yksinkertaisuudessaan miltei runollisen kaunista.

Harlan Coben; Sillä tiellään

Edgar-, Shamus- ja Anthony-palkinnoin palkitun tekijän huikea jännityskertomus petollisesti rönsyilevästä veljesrakkaudesta sen pirullisen pistävistä ohdakkeista

”Kukaan ei unohda ensirakkauttaan.

Minun ensirakkauteni murhattiin.”

Äitinsä hautajaisten jälkeen Will Klein saa tietää, että hänen veljensä Ken on ehkä elossa. Yksitoista vuotta aiemmin naapurissa asunut Julie Miller, Willin ensirakkaus, oli raiskattu ja murhattu kotitalonsa kellarissa. Isoveli Ken oli samanaikaisesti kadonnut jäljettömiin, mutta ei hän mikään murhamies ollut. Siitä Will on edelleen vuorenvarma.

Will on pian vaikeuksissa, FBI:n kuulusteltavana. Hänen tyttöystävänsä Sheila Rogers oli muutama yö sitten poistunut heidän yhteisestä asunnostaan ja sotkeutunut kahden tuntemattoman miehen murhaan. Menneisyyden aaveet ottavat yhteyttä Williin ja tarjoavat hanakasti apuaan Kenin etsinnässä. Kun Sheila lopulta löydetään, Willin sydän särkyy toistamiseen. Kuka haluaa murhata kaikki hänelle rakkaat naiset?

***

Ah, kuinka hieno lukukokemus jälleen herra Cobenilta! Tähän voisi melkein alkaa tottumaan!

Kuten Kadonneiden kommenteissa jo mainitsinkin, tämän teoksen juoni tuntui alkuun kohtalaisen samankaltaiselta kuin tuossa aiemmin lukemassani kirjassa. Teoksen edetessä juonenpätkiä alkoi rönsyillä mukaan sieltä täältä, ja lukija oli vähintään yhtä hukassa päähenkilön kanssa siitä, mistä kaikessa oikein voisi olla kyse. Hienosti Coben kuitenkin sai nivotuksi sekavanoloisetkin kohdat kokonaisuudeksi ja kirjoittipa melkoisen loistavan jännärin. Kirjassa ei juuri hengähdystaukoja ollut, vauhti pysyi mukavan kovana alusta loppuun. Sattuipa jopa niin, etten malttanut teosta päästää illalla käsistäni ja heräsin aamuyöstä lukulasit nenällä ja kämppä täydessä valaistuksessa...

Seuraavaksi kauan odotetun kirjan kimppuun; uusi Wallander saapui viimein kirjaston varauksesta.

Harlan Coben; Kadonneet

Neljän kesäleirillä kuhertelevan nuoren harharetki metsään päättyy onnettomasti. Kaksi heistä löydetään julmasti silvottuina, mutta kaksi muuta - Gil Perez ja Camille Copeland - ovat kadonneet kuin maan nieleminä. Nuorten lopullisesta kohtalosta jää jäljelle vain omaisia raastava epätietoisuus.

Kaksi vuosikymmentä myöhemmin newjerseyläinen piirikunnansyyttäjä Paul Copeland, jolla on meneillään uransa mittavin oikeudenkäynti, saa kutsun poliisikuulusteluun. Häntä vaaditaan tunnistamaan muuan Manhattanilla murhattu Manolo Santiago, jolta löytyy metsämurhia koskevia lehtileikkeitä. Ruumishuoneella Copeland järkyttyy nähdessään jo kauan sitten kuolleeksi uskomansa miehen. Jos Gil Perez olikin onnistunut piilottelemaan jossain kaikki nämä vuodet, mikä mahtoi olla totuus Camille-sisaren kuolemasta?

Nuoruudenrakastetun yllättävä yhteydenotto pakottaa Copelandin tekemään tiliä haudattujen syyllisyydentuntojensa kanssa ja lopulta kaivamaan myös oman menneisyytensä luurankoja…

Kadonneet on takuuvarmasti koukuttavaa Harlan Cobenia, jonka maailmanlaajuisesti menestyneitä trillereitä on tähän mennessä myyty jo yli 17 miljoonaa kappaletta. Aiemmin Cobenilta on suomennettu teokset Ei sanaakaan (2004), Sillä tiellään (2005), Viaton (2006) ja Lupaus (2008).


***

Ensimmäinen, mutta taatusti ei viimein kirja, jonka Cobenilta luin. Voisi kuvitella, että katoamistarinat olisi lypsetty tyhjiin jo ajat sitten, mutta kirjailija todella yllätti minut positiivisella tavalla. Ensinnäkin, kerronta oli aivan loistavaa, dialogit nokkelia ja sopivasti ironiaa mukana. I like it. Toiseksi, juoni imaisi mukaansa ensi sivuilta lähtien ja piti otteessaan loppuratkaisuun asti. Loppuratkaisusta puheen ollen, sekin tarjosi yllätyksiä, vaikka pelkäsin arvaavani etukäteen liikaa. Mahtavaa löytää "uutta verta" jännärikirjailijoista, vaikkei Coben aivan uusi nimi taida ollakaan muille kuin kaltaisilleni myöhästelijöille.

Kirjaa voisi suositella myös kevyemmän jännityksen ystäville, tässä kun ei brutaaleilla yksityiskohdilla mässäillä. Kannattaa testata.