Uusin Maria Kallio -dekkari on mukaansa tempaava kuvaus tämän ajan monikulttuurisesta Suomesta ja perinteidentörmäyksestä. Se on matka arkeen, jota määrittävät vanhat uskomukset ja ihmismieleen juurtuneet tapakäsitykset. Kuka on oikeassa tilanteessa, jossa on kaksi totuutta?
EU:n projektissa työskentelevä Maria Kallio on ollut kouluttamassa Afganistanilaisia poliiseja ja matkustaa maahan poliisikoulun avajaisiin, tuhoisin seurauksin. Palattuaan kotimaahan Maria aloittaa työt epätyypillisten rikosten solussa ja saa selvitettäväkseen kolmen muslimitytön katoamistapaukset. Tytöt ovat käyneet samassa Tyttökerhossa kuin Marian tytär Iida.
Sitten hangesta löytyy neljäs muslimityttö, kuristettuna. Onko tapauksilla tekemistä toistensa kanssa? Onko liikkeellä sarjamurhaaja? Vai onko tyttöjen perheillä jotain tekemistä katoamisten kanssa?
***
Varasin kirjan kirjastosta saman tien, kun siitä kuulin... Ja jonotuslistalla päädyin suunnilleen sadannelle sijalle. Viimein tämän teoksen kotiini sain ja odotuksen olivat tietysti korkeat.
Valitettavasti jouduin romaaniin hiukan pettymään. Ei niin, että tarina olisi ollut huono. En vain voinut olla vertaamatta teosta Snellmannin Parvekejumaliin, joka tekivät minuun henk.koht. järisyttävän vaikutuksen. Minne tytöt kadonneet edustaa toki täysin toista kirjallisuuden lajia, vaikka samoissa teemoissa liikutaankin. Tässä henkilöhahmot jäävät auttamatta Maria Kalliota lukuunottamatta etäisiksi.
Nyt kun miinuksista päästiin, siirrytäänpä sitten plussan puolelle. Tarina on intensiivisesti ajatuksia herättävä. Se ei anna mustavalkoisia totuuksia ja lukija on välillä hämmentynyt siitä kenen puolella olisi. Hyvä niin. Rasismiin otetaan kantaa lujalla kädellä.
Teos on toki viihdyttävä, kuten muutkin Kallio -sarjan kirjat, mutta se on myös paljon muuta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
♥ Kiitos kommentistasi! ♥