Ulla-Maija Paavilainen; Kylmä kamari

Perhettä varjostavat kätketyt tunteet nousevat pintaan Isän, äidin ja veljen lisäksi Elinan perheeseen kuuluu Ansa, isän nuorempi sisko. Ja sitten se, jonka kuvakin on poistettu piirongin päältä ja josta ei saa puhua. Mutta ei heillä muutenkaan puhuta mistään muusta kuin työstä.

Elinan kesä on loputtomien juurikassarkojen kitkemistä, heinänkorjuuta,marjanpoimimista. Vinttikamarin ikkunasta näkyy vain pusikkoinen metsänreuna, ja Elina tietää niin kuin kaikki seitsentoistavuotiaat, että elämä odottaa jossain muualla. Kahden vuoden kuluttua koulu loppuu ja hän pääsee pois.

"Saa jättää Ansan viiltelemään auki ikkunoita tai ranteitaan, veljen korjaamaan tojotaansa, isän lukemaan Maaseudun Tulevaisuutta ja Koneviestiä."

***

Tämä kirja kertoo sykähdyttävän aidosti sekä elämästä 60-luvun maaseudulla, että elämästä teini-ikäisenä. Kovin tuntuvat nostalgisen tutuilta nuo seitsemäntoistavuotiaan ajatukset ja unelmat. Samoista asioista taisivat teinit haaveilla silloin ja nyt.

Paavilaisen teksti on elämänmaikuista ja jotenkin raikasta. Maaseudun miljöö piirtyy lukijan silmiin niin elävänä, että tuntuu siltä kuin pääsisi itse maistamaan eloa neljäkymmäntävuotta takaperin.

Ja kuten sanottu, kovin samankaltaisten asioiden kanssa kirjan Elina tuskittelee kuin itse aikoinani tuossa iässä tai nuorempana. Kavereita ei oikein kehtaisi kutsua kylään, kun omat vanhemmat tuntuvat muinaisjäännöksiltä. Elämä tuntuu olevan tuolla jossain ja sitä kohti kurotetaan kaikin voimin. Kun vain pääsisi pois kotoa sinne Oikeaan Elämään. Kaikki tuntuu olevan mahdollista ja itsestään kuvittelee hurjia.

Ja toisaalta taustalla häilyvät synkät perhesalaisuudet ja asiat, joista ei puhuta.

Joopa. Oikein positiivinen lukukokemus. Paavilaista lukenen jossain vaiheessa lisää.