Avain 2012, 304s.
"Mä mitään raskaana ole! Työpaikalla aloitettiin ilmainen viineritarjoilu. Teillä vissiin sama homma?"
Heti ensimmäisen kerran kun kirjan kansi jostain (mitä ilmeisimmin) blogista vastaan pomppasi, päätin teoksen lukea. Kansi on kertakaikkisen suloinen, kuten myös teoksen kuvitus! Valitettavasti ajoitus ei ole tämän kirjan kanssa päivän sana. Kuopuksen vauvavuosi oli ja meni, toisaalta Vuoden mutsi olisi ollut parhautta aloittaa jo kuuluisan kahden viivan jälkeen. Toisaalta eipä tuo mitään, että vähän jälkijunassa kauhistunutta mammamaatuskaa tutkailin, sen verran on vielä tuoreessa muistissa nämä jutut. Parhaimmat tehot teoksesta toki olisi saanut irti jo esikoista odottaessa. Silloinhan se järkytys ja epätieto pahimmillaan päälle puski.
Satu Rämö ja Katja Lahti tapasivat blogimaailmassa nauraen, tykäten ja toistensa tekstejä kommentoiden. Molemmat kokivat olevansa äitiyden suhteen "yhtä kuistilla". Koska moni ensiodottaja elää samoja, naistenlehtien "photoshoppaamia" tunteita, he päättivät julkaista tämän kirjan. Tsemppaukseksi, iloksi, imetyslukemiseksi.
Kirja tarjoaa naurunpyrskähdykset miltei joka sivulla. Kaikkia sivuja ei suinkaan ollut täytetty, vaan teos toimii vastavuoroisesti kysyen "miltä asia susta tuntuu"? Tyhjät rivit on tarkoitus täyttää omilla muistiinpanoilla. Hauska idea, vauvaväsymyksen huuruissa tuhrattuja tekstejä olisi hulvatonta lueskella jälkikäteen. Ajatuksena myös tietysti se, ettei vauvavuosi kestä ikuisuutta - vaikka siltä se tosiaan voi tuntua. Aika kuluu, vaikeista vaiheista mennään eteenpäin, elämä jatkuu. Ehkei samanlaisena kuin ennen äitiyttä mutta kuitenkin mielekkäänä. Esikoisen kanssa kuvittelin, etten ikinä tule selviämään koko rumbasta. Tokan kanssa kaikki oli helpompaa, koska takaraivossa oli jo oma kokemus siitä, että vaihe kuin vaihe, kaikki on ohimenevää. Myös ne kaikkein kurjimmat "vaiheet".
Otsikolla Takaisin kotona. "Toinen viikko. Totean olevani toista viikkoa putkeen maistissa.Olotila muistuttaa nimittäin juuri sitä: tukevaa humalaa. Tässä humalassa ei tosin ole kuin se laskuvaihe. Väsymys, epätoivo, tärinä ja päänsärky seuraavat toisiaan."
Tämä on ehkä paras lukemani kiteytys infernaalisesta väsymyksestä, joka paljastaa kyntensä heti vauvan synnyttyä. Minulle esikoisen syntymän jälkeen (ja toki kaikkien kolmen lapseni, mutta ekalla kerralla kaikki tuntui kaatuvan silmille) se hirvein asia oli omien yöunien menetys. Pariin viikkoon en nukkunut juuri ollenkaan ja tästä uuvuin sen verran rankasti, etten lopulta enää saanut unta. Monille juuri tämä on kipukohta. Niin myös kirjan Katjalle.
"Ihmiset voidaan perstuntumalta jakaa kahteen kastiin: niihin jotka eivät kestä nälkää ja niihin jotka eivät kestä unettomuutta. Toivoisin kuuluvani ensimmäisiin. Olisi tosi paljon helpompaa, jos kiukutteluni olisi kuitattavissa karjalanpiirakalla. Minusta tulee väsyneenä suohirviö, joka poistuu persoonastani vain 8 tunnin yöunilla. Ja nimenomaan yöunilla, sillä käpyrauhaseni määrää niin. Vartin silmien ummistus keskellä päivää rasahteleva itkuhälytin korvalla vain pahentaa tilannetta."
Näillä naisilla on tosiaan sana hallussa, pilke silmäkulmassa niin itseä kuin koko pyhää äitiyden myyttiä kohtaan. Oma kappaleeni menee ehdottomasti jakoon, kun vain keksin kenelle sen antaisin. Teksti on sen verran roisia, etten ihan jokaiselle vastaantulevalle pallomahalle sitä käteen lätkäisisi. Kirjasta puutuu lähes kokonaan äitiyden hyvät puolet, se että nämä "kirkuvat apinat" ovat myös sydäntäsärkevän hellyyttäviä. Ei kai kukaan muuten äidiksi ryhtyisikään. Paitsi vahingossa. Ja silloinkin, vaikka kuinka synkältä näyttäisi, äitiydestä voi selvitä. Omalla tyylillä ja mieluiten tietysti niin, että lapsukainen jää myös henkiin. Ainakin mustan huumorin ystävät voivat tämän mukaansa poimia, olivatpa sitten raskaana, mammalomalla tai vaikka jälkikasvua suunnittelemassa.
Vuoden mutsit muissa blogeissa
Ja tietysti kirjailijoiden omat blogit
Ja vielä jos voisi valita (nälän ja univelan kestokyvyn) lisäksi tuleeko univelassa suohirviöksi vai itkupilliksi, niin melkein ottaisin suohirviötyylin. T. Nimim. Iloisessa jalkapalloturnauksessa nyyhkinyt ;)
VastaaPoistaItse asiassa minusta tulee suohirviö sekä ruuan, että unenpuutteesta... Voi sua! Tuon itkuherkkyyden muistan myös. Mies oli unohtanut pesujauheet koneesta ja itkin koko päivän ;)
VastaaPoistaMinä selvisin ykkösen kanssa helposti, sillä poika itki yöllä vain sairaana. Mutta annas olla, kun seuraava poika syntyi, en saanut kokonaista yötä nukkua ainakaan ensimmäisen vuoden aikana. Ja ylös oli hypättävä, ainakin kolme-neljä kertaa joka yö. Silmät eivät pysyneet auki muuten kuin tulitikun voimalla, noin kuvaanollisesti sanoen...
VastaaPoistaJoskus tuntui siltä että saan hermoromahduksen...Ja kaikki maatalon emännän työt - karjanhoitoa myöten - niskassa;((
Onneksi nyyhmiskaudestani on jo puolitoista vuotta aikaa. Aika aikaansa kutakin. Univelka on kyllä kamalaa. Tsempit siis kaikille univelkaisille! Kyllä se siitä onneksi lopulta helpottaa ja yöt ehjiintyy.
VastaaPoistaAili-mummo, tuo on hurjan rankkaa! Lapset ovat tempperamentiltaan niin erilaisia - koskaan ei tiedä mitä saa. Unenpuutteesta menee pää ihan sekaisin, se vain on tosi asia. Kiitos kuin jaoit ♥
VastaaPoistapihi nainen, näinhän se menee, että jossain vaiheessa kuitenkin tulee sekin aika, kun jälleen saa nukkua. Yleensä ensimmäinen vuosi on rankin ja sitten alkaa helpottaa... Tosin esim. mun pikkuveli valvotti kolmivuotiaaksi asti. Unikoulua olisi jo siinä vaiheessa pitänyt laittaa kehiin, mutta sekin vaatii oman jaksamisensa.
VastaaPoistaTsemppiä tosiaan teille, jotka nyt pahinta valvotusaikaa elätte!
Olipa kiva lukea taas tästä kirjasta. Itselleni vauvailu ei vielä sinänsä ajankohtaista mutta hauskaa tätä oli lapsettomanakin lukea. :)
VastaaPoistaLinnea, ai säkin olet tämän lukenut, lisäänpä sut tuonne lukeneiden listaan! Toivottavasti ei tullut sellaista fiilistä, ettet ikinä halua muksua :D Tästä kirjasta tosiaan puuttui kokonaan äitiyden ihanat puolet.
VastaaPoistaMinäkin luin tämän kun vauvavuosi (x2) oli jo tukevasti takanapäin. Kirja toimii hyvin muistutuksena, aika kuitenkin tuppaa kultaamaan muistot eli ne pahimmat hormonihuurut ja karikot on jo autuaasti unohtanut ;D Minä säilön kirjan itsekkäästi omaan hyllyyn, saapa sitten joskus vuosien kanssa ottaa uusintalukuun :)
VastaaPoistaNo niinpäs oletkin, mulla on taas ihan puuttellinen linkkilista :) Lisäsin sut siihen!
VastaaPoistaToi on ihan totta, että teos onnistuu nostamaan ne unholaan painuneet tunteet ja olotilat pintaan. Vuoden mutsi on hyvä lukea aina jos alkaa vauvakuume vaivata ja miettiä vielä kerran :D Mulle tämä on jo myöhästä, koska pistin piuhat poikki, joten annoinkin teoksen yläkerran sopivan rempseälle naapurille.