torstaina, lokakuuta 11, 2012

Satu Grönroos; Lumen syli


2012 Atena Kustannus Oy, 311s.


Olohuoneen pöydällä lepäsivät jaetut kortit, selkäpuoli ylöspäin. Katsoin omat korttini. Niissä ei ollut yhtään kokonaista perhettä. Vain äitejä ja lapsia. Ja Musta Pekka.

Sen jälkeen kun luovuin takatekstien kopioimisesta, joka oli jäänyt vuodatus.netistä muistoksi, olen tietoisesti välttänyt kirjoittamasta sieltä lainauksia arvioihin. Mutta Lumen syli -teoksessa teen poikkeuksen. Takateksti on todella osuva lainaus romaanista. Tästähän kaikessa on kyse. Vajavaisesta perheestä, johon saattaa yllättäen syntyä isoveli. Isää ei ole, ja kaikki vastuu jää yksinhuoltajaäidille. Koska eletään vuotta 1960, avioerot ovat vielä kohtalaisen harvinaisia, toisin kuin "modernissa" maailmassa. Yksinhuoltajuus on varmasti asia, joka syö teoksen äitiä. Siitä huolimatta en voi ymmärtää hänen käytöstään. Rakkaudettomuutta ja välinpitämättömyyttä Helmiä ja Helmin kahta veljeä kohtaan.

Romaani on Helmin tarina. Lapsen äänellä kerrottu kuvaus yhdestä surullisesta lapsuudesta jossa epävarmuus leimaa raskaalla kädellä arkea. Koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu. Ja teoksessa suloiselle Helmille tapahtuu niin paljon pahaa, että sydäntä raastaa. Ensin paras ystävä Mirjami kuolee koulun juuri alettua. Toisaalla vaanii varomattomia lapsia salaperäinen Otus. Onko hän vain Helmin mielikuvitusta, vai ahdisteleeko kaupungin lapsia oikeasti todella sairas ihminen? Lohtua elämään tuovat Viisikko -kirjat ja mukava opettaja. Mutta sitten Helmin elämään tulee jälleen muutos. "Syntyy" isoveli Pena, joka on aivan oma lukunsa. Ja ihana opettaja tuleekin raskaaksi! Voi kuinka Helmi tahtoisi olla Kaarina-opettajan lapsi. Kaarina jää pois töistä ja Helmi-parkaa kohtaa uusi koettelemus ilkeän opettajan muodossa. Tämä vanhempi tantta on päättänyt ottaa avioeroperheen lapsen silmätikukseen, ja tekee sen hyvin inhottavalla tavalla.

Melkein koko ajan tuntui kuin olisi hävittänyt lapasen. Lapaset ovat hyvä pari. Mutta kun toinen meni  hukkaan, ei toistakaan tarvittu.

Voisinpa olla vauva. Vauvan ei tarvinnut huolehtia mistään. Kun vauvalla oli nälkä ja sitä itketti, se pääsi äidin syliin.

Romaani on myös opettaja Kaarinan tarina. Toisaalta hän saa kirjassa harmittavan vähän tilaa. Kaarina huomaa teoksen alussa olevansa -pillereistä huolimatta- raskaana. Juuri työpaikan saaneelle, 50-lukulaista kotiäidin arkea kammoksuvalle tieto ei ole mieleinen. Mutta kuten usein tapahtuu, ei-toivotussakin raskaudessa rakkaus mahavauvaa kohtaan leimahtaa...

Vaikka kirjassa on paljon traagisia käänteitä, se ei ole murheellinen romaani. Päinvastoin. Helmin optimistisuus ja elämänilo kannattelee juonta antamatta sen sortua synkkyyteen. Grönroos on astunut lapsen nahkoihin ilahduttavalla aitoudella ja huomiokyvyllä. Teoksen aikuisilla on itsellään niin paha olla, että pienen tytön murheet jäävät täysin huomiotta. Silti Helmi on selviytyjätyyppiä. Ehdottomasti. Näin tahdon uskoa.

Varsinkin teoksen loppuratkaisu on herättänyt keskustelua Juonittelua -blogissa. Osoitteesta löytyy myös kattava määrä linkkejä jo kirjasta postauksen tehneiden sivuille. Olen kirjan kanssa itse vähän "myöhässä", mutta lämpimät suositukset annan. Valitsin romaanin ihan vain kirjastosta mukaan söpön kantensa takia, enkä todellakaan osannut odottaa näin mahtavaa lukuelämystä. Surullista mutta silti toiveikasta.

Uni ei tahtonut tulla.
- Voisiko joku silittää? pyysin hiljaa.
- Älä ole tyhmä, Timo sanoi. - Nuku tai Nukkumatti nukuttaa sut nuijalla.



8 kommenttia:

  1. Olen jotenkin kannen perusteella pitänyt tätä kirjaa ihan erilaisena (kevyenä kirjana). Vahvat kirjat ja lapsen näkökulmasta kerrottu tarina kiinnostaa. Tämä meni nyt ehdottomasti lukulistalleni kiitos arviosi! :)

    VastaaPoista
  2. Annika, tämä on niin todenmakuinen. Kommentoin tätä pitkästi muistaakseni Suketukselle vähän aikaa sitten. Nimittäin, noihin aikoihin ei lapsiin suhtuduttu niin, että alinomaa olisi opettajat tai vanhemmat kyselleet kuulumisia. Tässä oli jotain niin tuttua, vaikka tulenkin kodista, jossa oli lastenhoitaja. Siihen aikaan se oli tavallista jo keskiluokassakin. Silti: Minusta tuntuu kuin olisin välillä itse ollut Helmi. Kylällä ja oman luokan lasten keskuudessa oli ystäviä, joista osa tuli monen palvelijan maalaistalosta ja osan tarinat niin kovia, että yhtäkään en voisi itkemättä kertoa. Kukaan ei välittänyt. Kukaan ei ehtinyt. Meillä molemmat vanhemmat olivat töissä ja jo se toi oman leimansa, miten paljon ehti nähdä ja kuulla ilman,e ttä kukaan jäsenteli tietoa. Tosin Helmin äiti edusti vielä tuota 'elämän perässä juoksijaa', joita muuten oli ihan joka kylälläkin ja heidät kyllä sitten huomattiin, mutta ei heidän lapsiaan.

    Kirja on kuitenkin jotenkin ahdistamaton. Upea esikoisteos. Ja tapahtumat kotoisin meidän harjukaupungistamme.

    Kirjassa on kaikki upeaa kantta ja nimeä myöten.

    Kyllä todellakin joskus, ihan joskus kannattaa katsoa, mitä kustantaja on kirjoittanut takasivulle tai liepeisiin. Joskus mitä sattuu, joskus ihan helmeä.

    Hyvä aloitus, joka tiivistää kaiken.

    VastaaPoista
  3. pihi nainen, ollos hyvä :) Tämän seurassa et pety!

    VastaaPoista
  4. Leena, ihan totta, aika oli silloin eri. Ei varmasti tämän päivän tyyliin höösätty lasten kanssa, kun sekä töiden että kodinhoito vaatii enemmän aikaa. Varmasti näin oli ihan keskiluokan perheissäkin, ei vain niillä harvoilla yh:illä.

    Veljeksillä oli sentään toisensa, mutta Helmi jäi niin riipivän yksin!

    Minustakin tuntuu, että olin Helmi. Kirjailija ei pelkästään osannut itse eläytyä Helmin osaan, vaan tuoda osan myös lukijalle. Hyvin esikoisteoksen tekijältä.

    Kyllä tässä suru vuorotteli naurun kanssa. Hyvä mieli jäi -kaikesta huolimatta.

    VastaaPoista
  5. Lumen syli on mieleenpainuva kirja. Itse näin kirjan ennen kaikkea surullisena, en kovin valoisana. Onkin mielenkiintoista, kuinka kirja(n loppu) jakaa lukijoita. Se on oikeastaan hyvän kirjan merkki.

    VastaaPoista
  6. Katja, ihan totta, se on hyvän kirjan merkki!

    Itse koin loppuratkaisun HUOM SPOILAUSVAROITUS prologin valossa silleen, että Helmi selvisi. Toki tyttöparan elämässä riitti murheita, mutta hän oli itsessään valoisa tapaus. Mielenkiintoisen kirjan voi kokea niin monella tapaa.

    VastaaPoista
  7. Aaawww... tämä kuulostaa aivan ihanalta, pakko tutustua!!

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi! ♥