Jussi Adler-Olsen; Metsästäjät

Fasandraeberne 2008, Suom. Katriina Huttunen, Gummerus Kustannus Oy 2013, 451s.

Tarkastellessaan huvilaa ulkoapäin Carl tunsi selvää levottomuutta. Tämä juttu oli kuin olisi yrittänyt tarttua elohopeaan. Se oli myrkyllistä, sitä oli mahdotonta saada kiinni. Se oli yhtä aikaa pakenevaa ja konkreettista. Kuluneet vuodet. Syylliseksi ilmoittautunut mies. Joukko sisäoppilaitoksen oppilaita, jotka olivat päässeet yhteiskunnan huipulle.

Luin viime vuonna Jussi Adler-Olsenin Vangin , Tanskaan sijoittuvan  Osasto Q -sarjan aloittavan teoksen, ja postauksen päätteeksi ilmoitin jääväni odottamaan "kieli pitkällä" lisää. Päätökseni lukea vähemmän tämän genren kirjallisuutta on ollut käytännössä mahdoton toteuttaa, koska kustannusyhtiöt ovat suoltaneet tänä keväänä ennätysmäärät kiinnostavia dekkareita. Laskeskelin, että minulta on tulossa vielä ainakin neljä trilleriä, ei sentään peräjälkeen. Vastapainoksi jo julkaistut ensi syksyn katalogit näyttävät draamapainotteisemmilta, eli tämän kevään kaltaista pyöritystä ei ole luvassa. Toisaalta hyvä. Saa rauhassa makustella niitä muutamia herkkupaloja. En malta pitää salassa, että Johan Theoriniltakin on tulossa uutuus.

Metsästäjiin. Kirja on siis Osasto Q:n toinen osa, ja päähenkilöinä hyörii jälleen niin osaston ärtsäkkä pomo Carl Mørck, kuin hänen sympaattinen syyrialainen apulaisensa Assad. Lukutuulian Tuulia vertasi varsin osuvasti Vanki -postauksessaan Mørckia Tohtori Houseen, ja lukiessa mielleyhtymä oli valmis. Carl sai Hugh Laurien kasvot ja tässä kirjassa osasin suhtautua päähenkilöön vähemmän ryppyotsaisesti. Päinvastoin, aloin jopa tykästymään pahantuuliseen ja huono-onniseen poliisiin.

Kuten Vangissa, tässäkin mennään taas ja lujaa. Osasto Q:han tutkii vanhoja, selvittämättömäksi jääneitä rikoksia, ja nyt työpöydälle on eksynyt kansio kesältä 1987. Silloin eräältä kesämökiltä löydettiin kaksi sisarusta kuoliaaksi pahoinpideltyinä. Tapauksesta annettiin tuomio nuorelle miehelle, joka kuului kuuluisan sisäoppilaitoksen sisäpiiriin. Mies tunnusti. Miksi joku tuntematon taho on nostanut asian uudelleen esille?

Myös Metsästäjissä lukija tietää poliiseja enemmän. Nyt tosin Carl ja Assad ovat alusta saakka oikeilla jäljillä, mutta jännite onkin siinä, miten he todistaisivat kammottavat tapahtumaketjut tosiksi. Sisäoppilaitoksen eliitti nuoret, jotka ovat aikuisiällä edenneet yhteiskunnan huipulle, eivät todellakaan olleet mitään puhtaita pulmusia. Päinvastoin. Harvoin tulee paljon dekkareita lukeneenakin lukeneeksi jotain näin sairasta.

Tämän "rattoisan" oppilasporukan heikoin lenkki on ainoa naispuolinen jäsen, Kimmie. Vauraan perheen tytär elää nykyään kassialmana entisiä tovereitaan piileskellen. Vai onko Kimmie sittenkin vahvin? Onko hän se todellinen Metsästäjä?

Kimmien tarina jäi kirjasta vahvimmin elämään. Kuten arvata saattaa, se oli puistattava, mutta myös inhimillinen. Kimmiessä asui pisara hyvyyttä, joka tuntuu toisista paenneen jo aikapäivät sitten. Koditon nainen ja hänen rottaa hoitava narkkariystävänsä ohittivat tällä kertaa Carlin ja Assadin kiinostavuudessaan. Toki näiden kahden toilailu toi rankkaan tarinaan sen kipeästi vaativaa huumoria.

Metsästäjät ei ole mikään hyvän mielen jännäri, kuten varmasti on jo julki tullut. Kuitenkin se on kirjallisesti tasokas ja juoneltaan loistavasti kulkeva trilleri, jota suosittelen heille, joilla vain vatsa kestää.

Nyt saan itse tuntea, millaista on olla heidän vallassaan. He eivät tee minkäänlaista poikkeusta minun kohdallani. Tästähän he saavat tyydytyksensä. Vain sillä tavalla tämä saadaan päätökseensä.
Ja sydän hakkasi nyt niin kovaa, että sattui.