tiistaina, huhtikuuta 16, 2013

Katja Lindroos; Momo - koti elementissään


kuvat Riikka Kantinkoski, Niclas Warius, Siltala 2013, 154s.

Pane ihminen laatikkoon niin hän alkaa sisustaa sitä

Heti kun kuulin momosta, tiesin, että tässä tulee minulle mieleinen sisustuskirja. Teoksessa tuntui olevan jotain hykerryttävän anarkistista, uskoin sen edustavan raikkaasti uudenlaista näkökantaa. Ja no, sekin tietysti lisäsi kiinnostusta, että perheeni asuu tällaisessa momo-kodissa. Mutta mikä ihme sitten on momo?

Kirjan laatija, Katja Lindroos vastaa näin;

Tässä kirjassa MOMO tarkoittaa Modest Modernia - eli vaatimatonta ja modernia. Se kuvaa kaikkia niitä 1950, 1960, ja 1970-luvulla rakennettuja asuintaloja, joille ei ole tätä ennen vaivauduttu keksimään sen kummenpaa nimitystä.

Syy tämän persoonallisen teoksen syntyyn on;

 ... Momo-kirja kuitenkin kertoo ennen kaikkea nykyisyydestä. Selitys ei ole mikään sen juhlallisempi kuin oma uteliaisuuteni. En ole sisustusarkkitehti, en rakentamisen asiantuntija, en edes kaksinen remontoija. Siksi olen etsinyt ihmisiä, joilla on kyseisistä asioista oikeaa tietoa ja kutsunut itseni kylään asuntoihin, joissa asuu sellaisia, joilla on sekä silmää että ymmärrystä.

Momo on siis teos meille, jotka saatamme ahdistua perinteisten sisustuskirjojen yksitotisuudesta. Miten oma massakerrostaloasunto voisi koskaan näyttää samanlaiselta, kuin vaikkapa huone ihastuttavassa, ajanpatinoimassa rintamamiestalossa. Eihän samantyyppisestä sisutamisesta voi näissä ääripäissä edes puhua! Vai voiko? Kaikki on mahdollista, vaikka asustaakin elementtitalossa, betonihirviössä, kunhan perusasiat ovat selvillä.  Kunhan vain oppii tuntemaan talon, etsimään kauneutta sieltäkin, mistä sitä perinteisesti ei ole löydetty. Momo Manifesti toimii hyvänä apuvälineenä niille, jotka tahtovat pureutua asian ytimeen (s.153)

5 teesiä vaatimattomien ja modernien kotien puolesta

1. Hyvässä talossa näyttävää julkisivua tärkeämpää on se, voiko siellä tehdä kierroksen kolmipyöräisellä. Kysykää keneltä tahansa 2-vuotiaalta.

2. Pienet neliöt eivät tarkoita pientä kunnianhimoa.

3. Ihmisillä on taipumus inhota sitä, mikä oli kaunista omien vanhempien silmissä, ja ihannoida sitä, mikä oli kaunista omien isovanhempien silmissä. Siksi talon arvon arvioiminen tarvitsee yhden sukupolven mittaisen ajan.

4. Persoonallisesti sisustettu massa-asunto vaatii suurempaa luovuutta kuin persoonallisesti sisustettu loft-asunto.

5. Vaatimattoman modernismin mukainen koti ei ole vielä valmis. Se ei kerro miten hyvää elämää eletään, vaan antaa asukkaansa itse päättää, miltä hyvä elämä näyttää. Se ei pyri tekemään vaikutusta vaan antaa muiden vaikuttaa itseensä. Se ymmärtää olevansa asunto, ei koti. Kotiin tarvitaan ihmisiä.

Ja sitten ei muuta, kuin katsomaan ympärilleen uusin silmin. Lempeämmin ja luovemmin. Jos nimittäin kuuluu niiden onnellisten (sic!) joukkoon, jotka asuttavat momo-kotia.


kuva; Niclas Warius


Kirjassa käydään läpi perusteellisesti 1950, 1960, ja 1970-luvulla rakennetut talot, lähtien liikkeelle aikakausien talotyypeistä, rakennustavoista, edeten aina tiloihin, sisustukseen sekä erityisominaisuuksiin. Listataan plussat ja miinukset. Kehoitetaan käyttämään kaikkia aisteja, ei vain näkemään, vaan myös kuuntelemaan, haistelemaan, tunnustelemaan. Ja kun perusasiat ovat tiedossa, on sisustuksella aivan uudet lähtökohdat.

Koska itse asun perheeni kanssa 1950-luvulla rakennetussa hehkeän keltaisessa kerrostalossa, luin juuri sotien jälkeisenä aikana rakennetuista taloista kertovan kappaleen erityisen huolella. Aloin ymmärtää pikkukotiamme ja kuulemaan sen viestejä.

1950-luvun taloista on vaikea olla pitämättä. Mittasuhteet tuntuvat ihmiselle sopivilta, pienet parvekkeet ystävällisiltä, rapattu ulkoseinä muistuttaa vanhoista kivitaloista. Puhumattakaan ajalle tyypillisistä pehmeistä väreistä, jotka säteilevät iloa ja charmia kuin aurinkovarjot kesäpäivinä.

kuva; Niclas Warius

Juuri pienet huonekoot, sokkeloiset tilat, jotka selkeästi ovat suunniteltu lapsiperheitä silmällä pitäen, pitävät sisällään sekä hyvät että huonot puolensa. On hienoa, että lapset saavat omat huoneet, mutta toki sisustaminen on haasteellista varsinkin nykyaikaisilla huonekaluilla, jotka ovat pikkuisen liian isoja, antavat hiukan nurinkurisen vaikutelman, asettelipa ne sitten miten hyvänsä. Karsiminen ja askel kohti siroutta on se suunta, joka olisi omankin perheeni hyvä ottaa. Minä olen aina ajatellut, että muovilattiat on peitettävä matoilla, suuret patterit pitkillä verhoilla. Entäpä jos tekisikin toisin, antaisi näkyä sen, jota ennen on yrittänyt piilottaa? Ainakin momo-kuvissa ratkaisut hivelevät silmää ja huonekalujen eriparisuus tekee mukavan boheemin vaikutelman. Sellainen meidän koti tosin on jo nyt - rehellisen boheemi.

kuva; Riikka Kantinkoski
Vielä 50-luvulle palatakseni. Silloinhan kodit tehtiin ennen kaikkea asukkaita varten. Erillinen keittiö (kuten meillä) oli tyypillinen, koska valmiita eineksiä ei vielä ruuanlaitossa käytetty, ja alusta loppuun saakka valmistetun ruuan tuoksuja pyrittiin pitämään aisoissa. Koivu, mänty ja tiikki hallitsivat sisustusta, ja viherkasvejakin alettiin suosia vasta 50-luvulla. Unohtamatta tietenkään muovia! 60-lukua on hiukan virheellisesti pidetty muovin aikakautena, koska itse asiassa se tuli moniin koteihin jo kymmentä vuotta aiemmin.

kuva; Riikka Kantinkoski


Ja mitä olisikaan sisustuskirja ilman eläviä esimerkkejä momo-koteja asuttavista ihmisistä! Parasta antia minulle oli päästä kurkistamaan, miten herkullisia koteja massatalojen uumenista löytyykään. 50, 60 ja 70-luvun taloissa asustavia perheitä on otettu kutakin vuosilukua kohden kaksi esimerkkiä. Osalla perheistä on lapsia, osa on tehnyt valtavan remontin ennen muuttoaan, osa tyytynyt maltillisimpiin ratkaisuihin. Kutakin aikakautta on remontoinnissa kunnioitettu, ja siksi elämänmakuisia kuvia onkin ilo katsella.

Minulle jäi aivan vastustamaton hinku nähdä, lukea, kokea enemmän! Kirjan ainoa miinuspuoli onkin siinä, että se tuntuu loppuvan aivan liian aikaisin. Onneksi Katja Lindroos kertoo tutkimusmatkan olevan vielä alussa, joten innolla hyppään hänen kyytiinsä päästäkseni ihastelemaan uusia momo-koteja. Napsimaan sisustusvinkkejä, fiilistelemään. Ihana, suositeltava kirja!


kuva; Riikka Kantinkoski


Muista myös käydä täällä!

24 kommenttia:

  1. Tuo kansikuva on kuitenkin keittiöksi aika kliininen ja muutkin kuvat. Ainoa kiva oli toi oranssi lamppu aivan karmealla seinällä. Kirja pitäisi itse lukea ;) Mutta kotihan on asujansa näköinen...katselen noita kirjavuoria...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, minun oli pakko vaihtaa se sana, tarkoitin vähän eri asiaa... :)

      Nämä ovat aika riisuttuja nämä pressikuvien kodit, mutta kirjasta löytyy värikästäkin sisustusta. 50-lukuhan oli aika railakas siinä mielesssä.

      Ihan totta, kodin tulee olla asujansa näköinen! Kirjavuoret kuulostavat tutuilta ;)

      Poista
  2. Annika, just tällaisia sisustuskirjoja me kaipaamme. Sinä rakastuit tähän kirjaan samoista syistä kuin minä rakastuin Clare Nolanin Sydämellä sisustettuun. Haluan ihmistensä näköisiä koteja. En kestä enää pelkkää valkoista tai sitten sitä, että vain matkitaan jotain tyyliä ja yhtäkkiä kaikkilla on verhot, joissa lukee jotain;) Ostin uudet verhot keittiöön la ja eka asia oli, että niissä ei saa olla yhtäkään kirjainta;)

    Kun nyt vähän sulattelet tätä, olen aivan varma, että saat mahtavia ideoita. Parhaat ideat ovat kuten herkullisimmat ruuat, niiden pitää saada hautua.

    Jos on oikeesti patterit, niin niidenhän kuuluu saada näkyä. Minusta ne näyttävät hyviltä, siis patterit.

    Jännä seinä/tapetti tuon oranssin lampun takana...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, on aina kihelmöivää löytää se itselle sopivin sisustuskirja. Vähänhän minä näitä olen lukenut / tehnyt, mutta sisustuslehteä (Decoa) tilannut vuosikaudet. Sinulle Nolan oli nappivalinta, minulle Lindroos!

      Minä mietin jo oman sistusblogin pitämisen aloittamista, sen verran tästä olen liekeissä... Mutta ei taida aika riittää? Täytyy miettiä uudelleen, kunhan T. viimein saa hommattua minulle sen järkkärin.

      Nämä momo-talot ovat vielä tulevaisuudessa kova sana :)




      Poista
    2. Leena, sun kommenttisi toi hymyn huulilleni! Minäkin olen allerginen verhoille, joissa on jotain tekstattuna. :)

      Poista
    3. Ja tuskin me kumpikaan jaksaisimme pelkkää valkoista...;)

      Poista
  3. PS. Tuossa pöytä ja ikkunasyvennys kuvassa en kaipaa minäkään ollenkaan verhoja. Ja kun tavaraa on vähän ja harkitusti, puukin alkaa taas näyttää hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jo se, että vaihtaa verhot valkoisiin, saa valon näyttämään huoneessa ihan toiselta. Verhottomuus houkuttaa, mutta toisaalta asumme ensimmäisessä kerroksessa joten... ;)

      Mitä vähemmän tavaraa, sitä selkeämmin ne mieluisimmat tulevat esiin!

      Poista
    2. Minulla on valkoiset verhot kaikkialla muualla paitsi keittiössä on nyt uudet raidalliset, joissa valkoista, pinkkiä ja haaleaa burgundia.

      Ja takkahuoneessa tietty Marimekon pitkät, lattiaa viistävät turkoosit.

      Kokeile keveitä valkoisia verhoja. Lösin Kodin Ykkösestä sellaisia ja ostin sikamonet. Ne ovat vähän kuin intianpuuvillaa eli tulivat hippivuodet mieleen. Peittävät tarvittaessa, mutta päästävät valon kauniisti sisälle. Meillä taas ei tarvita verhoja kuin tunnelman vuoksi, sillä ei kauniita ikkunasyvennyksiä.

      Se on aina niin ja sitten huomaa, että sielu virkistyy. En jaksa täyteen tupatuissa tiloissa.

      Poista
    3. T. on sitä mieltä, että verhojen pitää peittää (huomattavasti häveliäämpi kuin minä ;), joten vasta nyt olen saanut pikku hiljaa vaihdettua huone kerrallaan valkoiseen. Täytyykin käydä Kodin Ykkösen sivuilla. Jos vielä peittävät, nuo puuvillaunelmat, niin mikä sen parempaa!

      Momon avulla opin katsomaan valoa toisella tavalla. Olohuoneemme ehdoton plussa on suuret, etelään antavat ikkunat. No, kesällähän täällä on kuumat, mutta niinhän sitä on joka paikassa.

      Poista
  4. Tämä vaikuttaa ihanalta kirjalta! Mielestäni on ihana katsoa kuvia kodeista, joissa on momo-tyyliä. Itse asun aika erilaisessa talossa, mutta jotenkin tuollainen ajaton tyyli, Artek ja selkeys miellyttävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, tämä on hauska, persoonallinen ja tosiaan ihana kirja! Momoa voi bongailla vaikka mistä, vaikkei itse sellaisessa talossa asuisikaan :) Toivon teokselle runsasta blogihuomiota.

      Poista
  5. Annika, kiitos postauksesta!

    Minusta nuoi näyttivät lähinnä karseilta, lukuunottamatta neljättä ja ensimmäistä kansikuvaa..:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili-mummo, kyllähän nämä kuvat saattavat äkikseltään vähän hätkäyttää :) Paljon on kyse siitäkin, että olemme tottuneet ajattelemaan aikakausien rakennuksia rumina. Momo antaa uusia näköaloja :)

      Ihanaa viikkoa sinulle, Aili-mummo! ♥

      Poista
  6. Momo! Meitsi oppi uuden sanan. =D Sisustuskirjoja/lehtiä on kyllä ihana selailla ja katsella ja suunnitella ja ja ja... Kunnes törmää jonkinlaiseen pieneen ongelmaan kuten että mistäs repäisisi rahat jne.. =D Siis ihan pikkujuttuja.

    Mutta ainakin minun lapsuudenkodissani ollaan pääsemässä remonttihommiin, ollaan äipän kanssa kierretty keittiöfirmoja kun uusi keittiö pitäisi saada! (Siinä vaiheessa kun keittiönkaapit tulevat puoleksi alas, on syytä pohtia keittöremonttia. Meillä (mamalla) on vaan vähän ollut sellainen tyyli, että kaikki katsotaan melko viimeiseen asti. Esim. uusi ulkokatto saatiin vasta kun suurinpiirtein satoi vettä suoraan sisälle. =D )Nyt jo syyhyttää, päätöstä kohta tehdään, minä olen saanut vaikuttaa paljon (okei, lähes kaikkeen) ratkaisuihin, mutta täydellinen tapetti on vielä löytymättä! Onneksi aikaa on, remppa tuskin alkaa kuin vasta noin kuukauden sisällä.

    Rattoisaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, niin sitä vain oppii blogikierroksella uusia sanoja :D En mäkään ollut kuullut koko momosta ennen kuin Siltalan katalogista tämän bongasin. Ja onneksi bongasin, oli nin mieluisaa luettavaa! Sen verran minussa on tirkistelijän vikaa, että tykkään kurkkia toisten koteja :)

      Arvaa onko minullakaan rahaa sisustukseen! Sen takia meillä onkin lähes kaikki hankittu kirppareilta, kierrätyksestä yms. Nyt tosin maalaaminen ja tapetointikin polttelisi, mutta toisaalta kannattaako sitä vuokrakämppää...

      Oi, lapsuudenkodistasi tulee oikea unelmien koti, hyvältä kuulostaa!

      Sitä samaa sulle ♥

      Poista
  7. Tällä kirjalla on varmasti paikkansa ja tarvettakin. Olen odottanut milloin noiden ikävinä pidettyjen talojen muotokieli löytää ihailijansa. Sisustuksessa kai on tärkeintä että itse viihtyy kodissaan ja se on omannäköinen, ideoita voi tietysti pyydystää, mutta niistä olisi hyvä keittää oma soppa, jossa on mukava lillua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cheri, kyllä, niin moni asustaa betonilaatikoita, että povaan kirjalle laajaa menekkiä! Nyt odotuksesi palkitaan :D

      Toisaalta olen nyt ihastumassa minimalistiseen sisustukseen, toisaalta rakastan rönsyjä ja romantiikkaa! Parasta tosiaan tehdä kodista omannäköinen. Itseähän varten lopulta sisustetaan, ei vierailijoita :)

      Poista
  8. Minäkin opin uuden sanan, momo :D Itse tykkäisin sisutaa, mutta nyt on jo tiedossa, että muutamme tästä kämpästä pois syksyllä, joten ei kannata edelleenkään pahemmin panostaa. Suomesta tuotiin taannoin verhoja, koska olen verhofriikki (verhoissani ei muuten ole ikinä ollut tekstiä ;-))

    Valkoinen sistus on pelottava tällaiselle possulle. Meillä on nyt melko valkoinen koti (koska vaalea kokolattiamatto dominoi koko kämppää), mutta olen värittänyt sitä verhoilulla. Minun kämppäni ovat aina olleet lila-vihreä -painotteisia ja seuraava koti saa luvan olla taas sellainen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, toinen possu kuule täällä... Ostin makkariin valkoisen päiväpeiton ja eipä ehtinyt vierähtää kuin viikko, kun kuopus kävi ketsuppisuunsa siihen pyyhkäisemässä :D Samoin muutama valkoinen sisustustyyny on jo saanut jotain oranssia kulmiinsa. Eli sotkee tässä kämpässä muutkin kuin minä :)

      Minä olen sisustanut koko "hurjan nuoruuteni" intian basaari -tyyliin. Violettia, pinkkiä, helmiä, glitteriä etc. Nyt kaipaan vaaleutta ja toisaalta myös karheutta puun muodossa.

      Lila-vihreä kuulostaa kiehtovalta. Eiköhän repäistä, ja pistetä sisustusblogit pystyyn?!

      Poista
  9. Pakko muuten kertoa, että vaalealle kokolattiamatolle lensi viinilasillinen viime lauantaina :D

    Ei jaksa enä stresstata moisesta, koska se matto olisi pitänyt vaihtaa jo aikoja sitten rempan yhteydessä, mutta täällä ei saada mitään aikaiseksi, grr!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi voi jos oli punkkua :D No, kun olette muuttamassa joka tapauksessa niin mitäpä tuosta enää...

      Saamattomuus - siitä on mun kevät tehty!

      Poista

♥ Kiitos kommentistasi! ♥