Jayne Anne Phillips; Murhenäytelmä

Quiet Dell 2013, suom. Kersti Juva ja Tammi 2014, 584s.

Kyyneleet voivat olla terälehtiä tai siitepölyä tai sumua tai sadetta, mummi kertoi, mutta surun kyyneleet ovat valokiviä.

Missä: Suurimmaksi osaksi Länsi-Virginiassa vuonna 1931

Miksi: Vuoksi sankkojen blogisauhujen ja kiinnostavan aiheen.

Kenelle: Keltaisen kirjaston lukijoille, Phillips-faneille, murhamysteereistä nauttiville, todellisen Kaunokirjallisuuden ystäville.

Stoori: Kun suojaverkot pettävät, kun aviomies kuolee ja huollettavaksi jää niin kartano, isoäiti kuin kolme lastakin, hakee epätoivoinen perheenäiti apua yllättävältä taholta. Kun omaa varallisuutta ei ole, eletään lamavuotta ja taloudellisen ahdingon uhka kuristaa, ryhtyy Asta Eicher kirjeenvaihtoon. Alku vaikuttaa lupaavalta. Cornelius Pierson vakuuttaa kirjeissään uskollista rakkautta, kertoo olevansa varakas ja kykenevä perheen elättäjäksi. Kosii. Asta ei tiedä allekirjoittaneensa juuri koko perheen kuolemantuomion...

Murhenäytelmä pohjaa tositapahtumiin auervaarasta, joka onnistui huijaamaan useampiakin keski-ikäistyviä naisia. Tarkkaa määrää hänen uhreilleen ei ole tiedossa. Varmaa kuitenkin on miehen sadistisuus, raakuus, joka ei Eicherin perheessä rajoittunut ainoastaan rakkautta hakevaan naisihmiseen. Myös lapsiparat saivat osansa painajaisesta, josta teoksen Emily Thornhill, itsenäinen toimittajaneiti ryhtyy raportoimaan.

Mukaan mahtuu niin faktaa vanhojen lehtileikkeiden ja valokuvien muodossa, kuin silkaa sepitettyä fiktiota. Nämä kaksi elementtiä on kiedottu toisiinsa sen verran taidokkaasti, että lukija hämääntyy helposti pitämään koko tarinaa totena.

Tunnelma: Paikoinen utuinen kuin keijun siipi, haikean kaipaava, helmiäinen. Mutta myös ankara, uhkaava, mustavalkoinen.

Taivas oli kalvas vasten tummempaa maata ja joki oli ikään kuin raja kahden maailman välissä. Hän kuvitteli kävelevänsä veden yli, vievänsä Dutyn hihnassa tuolle toiselle tyhjälle niitylle joka lepäsi pehmeässä helmiäisvalossa, mutta ei jokin esti menemästä. Kukaan heistä tällä puolen ei ollut tuon paikan arvoinen.

Plussat: Murhenäytelmä on ensimmäinen Phillipisini ja nautin alusta loppuun saakka runollisen kauniista kerronnasta. Tarinan tenho nojaa vanhahtavaan, aidon 30-luvun tyylin kerrontaan, ylimaallisiin enkelilapsikohtauksiin siinä missä niihin faktoihinkin. Mukaan mahtuu jännitystä, rakkautta ja pienisuuri päähenkilö; Eicherin henkiin jäänyt terrieri, joka saa kirjassa onneksi hyvän kodin.

Miinukset: Teoksessa vilisee melkoinen määrä henkilöitä, joiden kanssa olin mennä sekaisin siitä kuka kukin on. Tarina ei ole mikään nopealukuinen, mikä toisaalta mikään miinus olekaan. Ajankanssa avautuva, keskittymistä vaativa kirja.

Yleistä: Lukuromaanina mielenkiintoinen, tiheätunnelmainen teos, jota takuulla jään suosittelemaan.

Muualla: Esim. Kirjavinkit, Leena Lumi, Ulla, Kulttuuri kukoistaa, Susa, Krista


Kuinka merkillistä on elämä, kun hyvyys voi astua esiin, vaatia olemassaolon oikeutta, saada alkunsa jostakin niin kauheasta, niin suuren pimeyden keskellä. 


Ps. Teoksella osallistun Helmet -haasteen kohtaan 5. Kirja, jonka henkilöistä kaikki eivät ole ihmisiä