Jo Nesbø; Panssarisydän

Panserhjerte 2009, suom. Outi Menna ja Johnny Kniga 2010, 663s.

Yö on autuaallisen hiljaista aikaa, se tarkentaa katseen, kirkastaa ajatukset. Uusi, vanha poliisi. Hole. Minun täytyy kertoa hänelle. Ei kaikkea, vain sen verran että hän ymmärtää. Että hän voi saada sen loppumaan. Ettei minun tarvitse enää tehdä sitä mitä teen. Minä syljen ja syljen mutta suu on silti jatkuvasti täynnä verta. 

Stoori: Sankarimme Harry Hole näyttää jälleen kuka on The Boss. Kerta kaikkiaan! En lakkaa hämmästelemästä Jo Nesbøn luoman henkilöhahmon karismaa. Niin viisas, niin hukassa. Tällä kertaa Harryn polku on vienyt Hongkongin oopiumluoliin saakka. Sinne mies ei kuitenkaan saa jäädä, sillä ilman Holea on koko Norja sekaisin. Oslon kujilla mellastaa tällä(kin) kertaa sarjamurhaaja, jolla on aivan omanlaisensa tyyli; murhaaja tappaa uhrit ikään kuin sisältä päin. Pitkin hampain Hole lähtee viehkon Kaja Solnessin matkaan palatakseen takaisin kotimaahansa. Ongelmia tulee heti tullissa, eikä juttu ratkea senkään jälkeen mitenkään helposti.

Päinvastoin. Panssarisydämessä murhaaja tuntuu olevan erityisen pimeä.

Missä: Tarina sijoittuu pääasiassa Osloon, mutta piipahdamme myös Hongkongissa sekä Kongossa, jonka sisällissodan runtelemilta kaduilta voi hankkia mitä tahansa. Vaikkapa vanhanaikaisia kidutusvälineitä.

Kenelle: Nesbø-faneillehan teos on taattua tavaraa, tottakai, mutta Panssarisydän sopii ehdottomasti jokaiselle laatudekkarin ystävälle.

"Mie vihaan merta", Bjorn sanoi...
"Tämä on järvi", Harry sanoi. "Ei meri."
"Samaa paskaa ne on kumpikin."

Plussat: Harvoin tulee lukeneeksi näin tiukkaa, herkkää, taidokasta jännäriä, jolla on, kuten sarjaan kuuluu, myös moraalista sanottavaa. Vaikka tämän norjalaisen kirjailijaihmeen tarinat vaikuttavat takakansien perusteelta hyvinkin tyypillisiltä lajinsa edustajilta, jopa tylsiltä (!), on Nesbø kirjailijana vailla vertaa.

Miinukset: Paksua kirjaa on hankala lukea. Sängyssä sitä ahmii niskat kiemuralla (auts), sohvalla kädet väsyy. Vaikka Harry on ihana juuri tuollaisenaan, toivoisin kirjailijan suovan sankarillemme edes hitusen onnea. Eikö miehen piina helpota koskaan?

Yleistä läppää: Minusta tuntuu, että postaukseni ovat toinen toisensa kopioita. Saadakseni mukaan vähän eloa, tai no, rytmiä, päätin ainakin tässä bloggauksessa rikkoa itselleni äärimmäisen perinteiset kaavat. Saapa nähdä mihin polkuni johtaa, kohta täällä vilisee pelkkiä ranskalaisia viivoja.

Ahkeran kahlaukseni seurauksena olen pian lukenut koko HH-sarjan. Iiiks. Mieli on haikea, lähes epätoivoinen. Onneksi Poliisi vielä odottelee lukuvuoroaan. En usko aivan heti yhtä tyrmäävän taidokasta jännärisarjaa tilalle löytäväni.

Onneksi kevät tuo tullessaan uusia tarinoita vanhoille tutuille henkilöhahmoille, uusia tuulia, toivottavasti uusia ihastuksiakin.


Tallon lasinsiruja, murskaan ne lattialle, kuulen kuinka jalkojeni alla ratisee. Ja olen paljain jaloin. Liukastelen omassa veressäni. Ulvon naurusta. Olen vapaa. Vapaa!


***

Toisaalla kirjan ovat lukeneet ainakin

Iltaluvut

Kirjavinkit