Mons Kallentoft; Vesienkelit

Vatternänglarna 2012, suom. Raija Rintamäki ja WSOY 2015,  444s.

Lapsi voi olla joessa.
Aikuiset on murhattu, se on hirveätä, mutta sellaista sattuu, sellaista aikuiset tekevät toisilleen.
Mutta lapselle.
Ei lapselle.

Missä: Linköpingissä naapurimaassamme Ruotsissa.

Miksi: Koska kaikki Mons Kallentoft teokset ovat Tajunnanräjäyttäviä Tapauksia. Kirjoja, jotka sallivat, houkuttelevat päästämään hetkeksi irti tästä arjesta, sukeltamaan toiseen. Sellaiseen, jossa kuolleet kuiskivat, kalmakas jännitys viettelee, lyyrinen kieli lumoaa.

Stoori: Kuten Mons-laatuun tottuneet voivat jo ennakoida, myös tällä kertaa kirjailija on luonut kipeän koukuttavan tarinan, jonka alussa eräs pariskunta murhataan. Myöhemmin heidät löydetään poreammesta, omassa veressään kylpemässä. Parin adoptoitu, pieni Ella-tytär huomataan kadonneeksi. Onko hän hukkunut lähellä sijaitsevaan jokeen? Vai onko todellisuus jotain paljon, paljon puistattavampaa?

Ella.
Silloin tyttö oli hänestä söötti.
Mutta nyt. 
Hänen mielikuvissaan tyttö on likainen ja nukkuu. Nukkuuhan?
Sanotaan että hän nukkuu, nukkuu eikä mitään muuta.

Aiemmista kirjoista tuttu alkoholistipoliisi Malin Fors, jolla meneillään nyt haparoiva selvä kausi, alkaa jälleen tutkia yllättävän lähelle hiipivää tapausta. Malin, joka omaa aavistuksen yliluonnollista vainua, mutta myös pakkomielteisyydessään sairaan mielenlaadun. Eli poliisitähtihän on mitä sympaattisin tyyppi. Minusta.

Kenelle: Laatujännityksen ystävät eivät voi jättää Kallentoftia huomiotta. Hänen kirjansa voi lukea joko sarjana, taikka yksittäisinä ja silti täyteläisinä romaaneina. Jo itsessään kannet lupaavat hiukan erilaisia trillereitä, eikä lupaus jää lunastamatta.

Tunnelma: Kihelmöivä, melankolinen, maalaileva, kaunis.

Plussat: Vesienkelit on ahmaistava mahdollisimman nopeasti. Kirja on kielellisesti niin loistava, että se voisi upota myös niille lukijoille, jotka yleensä dekkarigenreä karttelevat.

Miinukset: Minusta Kallentoftin kirjat ovat virkistävintä, mitä genrestä lötyy, mutta toiset (kuulemma) kokevat nämä liian höttöisinä juurikin tuon yliluonnollisen elementin takia. Mikäli äärirealismi siis on juttusi, nämä eivät ehkä ole sinulle.

Toisaalla: Kirjan on lukenut ainakin Iloinen apina


Kaupunki on jähmettynyt lyijyholvin alle. Kaupunkilaiset luovat valoa vastahakoiselle taivaalle, lamput syttyvät ja sammuvat ikkunoissa ja välähdyksistä muodostuu morsetusta: Olemme elossa, emme anna periksi, vaikka meitä kohtaisivat millaiset surut.

***

Kirjallinen retki Pohjoismaassa-haaste