Dolores Redondo; Myrskyuhri

Ofrenda a la tormenta 2014, suom. Sari Selander ja Gummerus 2016, 578s.

Talo on musta, enkä tarkoita nyt seinien väriä vaan sitä mitä sen sisällä on. Tiedän että turhaan minä pyydän teiltä, että älkää menkö sinne, älkää etsikö sitä, koska jos olette se joka sanotte olevanne, jos pelastuitte siltä kohtalolta, jonka he olivat teille varanneet, on ihan sama vaikka ette heitä etsisikään, ennemmin tai myöhemmin he löytävät teidät.

Jumala teitä varjelkoon.


Jumala meitä varjelkoon Myrskyuhrin kaltaisilta tapahtumilta, koska tämä tarina pohjautuu toteen. Espanjalaisen Dolores Redondon Baskimaan murhat -sarjan viimeinen näytös on omistettu pienelle Ainara-tytölle. Vaikka en voikaan tehdä mitään sen eteen, että oikeus voittaisi, ainakin haluan kunnioittaa nimesi muistoa...

Pamplonassa vanhempia kohtaa suruista musertavin, heidän pieni tyttövauvansa ei enää herää. Syy siihen, miksi poliisit, kirjan päähenkilö rikosylikonstaapeli Amaia Salazar muiden mukana, kutsutaan paikalle, on isän outo käytös. Vanhemmat olivat jättäneet vauvan hoitoon isoäidille ja lähteneet juhlimaan, kohtalokkain seurauksin. Kätkytkuolema on yksi kammottavimmista luonnonoikuista. Äiti panee lapsensa nukkumaan ja löytää tämän aamulla kuolleena. Miksi isä yrittää varastaa tyttärensä ruumiin ja höpisee uhrauksesta?

Mahdollinen rikos on raaka, ja se vie Amaian kumppaneineen oudon lahkon jäljille. Eräässä talossa, erään niityn laidalla on aina asunut kummallista porukkaa. Hippimeininkiä, okkultismia, vanhoja pakanallisia uskontoja. Nyt puhutaan itsensä Inguman, tukehduttavan demonin, heränneen ja vieneen vauvat. Sillä vastaavia, hämäriä kätkytkuolemia löytyy alueelta huolestuttavan paljon.


Mutta sen hän on aina tiennyt, ettei pelko mihinkään katoa. Se ei mene pois, ainoastaan perääntyy muutaman askeleen ja soljahtaa sitten jonnekin kosteaan ja pimeään paikkaan. Sinne se jää odottamaan kutistuneena pienen punaisen LED-valon kokoiseksi pisteeksi, jota ei voi olla näkemättä vaikka kuinka haluaisi; yritämme kieltää sen, koska niin meidän on helpompi jatkaa elämäämme.


Tunnustus, minun on pitänyt tutustua Baskimaan murhat -trilogiaan jo ensimmäisen osan, Näkymättömän vartijan ilmestyttyä. Jotenkin se on... jäänyt. Myrskyuhri vaikutti takakantensa perusteella kirjalta, jota yksinkertaisesti ei voi jättää väliin. Näinpä voin vain syyttää itseäni siitä, että olin tarinan muiden säkeiden osalta pihalla kuin lumiukko. Note to self, lue jatkossa sarjat niiden oikeassa järjestyksessä.

Ja kuitenkin. Tällaisen ummikonkin Redondo sai järkälemäisellä romaanillaan valtaansa. Kirja on painajaismaista luettavaa jokaiselle äidille. Sen viehätys nojaa hyytäviin maisemiin, vanhoihin mytologioihin ja vainoharhoja herätteleviin juonenkäänteisiin. En yhtään ihmettele kirjailijan saamaa suosiota. Ongelmani oli vähäisen Baskimaa -tietämykseni lisäksi päähenkilön ärsyttävän täydellinen persoona. Pidän enemmän pappatossuisista, tissuttelevista rikostutkijoista, vierastan näitä kauniita ja veitsenteräviä naiskonstaapeleita, joita välillä vastaan koroissaan kopsuttelee.



" ...olen oppinut myös jotain tosi tärkeää viime aikoina, nimittäin sen että ihmisellä on oikeus erehtyä. Se on yksi tärkeimmistä oikeuksista joka meille on annettu, se meidän pitää ensin ymmärtää ja sen jälkeen meidän pitää uskaltaa myöntää virheemme, jottemme toista samaa virhettä yhä uudelleen."

***

Kirjasta on blogannut ainakin Mai Laakso.