Jari Salonen; Kuokkavieraat

Otava 2016, 368s.

Harju kiinnitti kuvan kysymysmerkin yläpuolelle. - Jatta Jokimaa. 26 vuotta. Teini-ikään asti niin sanotusti kiltti tyttö. Innokas uimari ja ehdolla jopa nuorten vesipallomaajoukkueeseen. Sitten tapahtui jotakin ja tyyli muuttui. Viimeset ajat hän on ollut sensaatiolehtien kansikuvakamaa.


Kuokkavieraat ilmestyi ihan nimensä mukaisesti kutsumatta kotiini. Vähän nostelin kulmia kirjan kansille, ja lokeroin teoksen armotta mielessäni "miesten jutuksi". Jätetään odottamaan parempia aikoja. Mutta sitten Lillin kirjataivas väitti tässä tulevan Suomen oma Wallander. Myös ystäväni Krista rummutti romaanin puolesta. Ja minähän olen vaikutuksille altis.

Tarina käynnistyy ryskeen ja kolinan säestyksellä, huutonauruakin kuuluu. Tapahtuupa nimittäin häissä retrotyylille uskollinen morsiammen ryöstö. Vakavaksi vetää sekä hilpeän juhlaväen. että tuoreen sulhon se tosiasia, ettei morsianta kuulukaan takaisin. Tulee lunnasvaatimus. Tulee kinkkinen tutkimus kaikin mahdollisin vivahtein.

Samaan aikaan Jukka Zetterman, murtokeikkoja selvittämään alennettu keskusrikospoliisi saa ratkaistavaksi kummallisen traktorimurhan (kannet!). Zetterman ja Harju, lauseiden lopetuksen kanssa empivä poliisi, ovat kuitenkin kuulolla myös Jokimaan tapauksen suhteen. Minne katosi kohujulkkis omista häistään?

Zetterman on nyt tämä Suomen Wallander, mies joka vie sympaattisuuden uusiin ulottuvuuksiin. Juuri tällaisiin ikääntyviin, vaatimattomiin tutkijoihin olen lääpälläni.


Hän taitteli suodatinpussin reunat ja asetteli sen keittimeen. Mitatessa kahvia pussiin hän huomasi laskevansa lusikallisten määrää ääneen. Tämä on säälittävää, hän ajatteli. Minä puhun kahvinkeittimelle ja paras ystäväni on pölynimuri. Jos tämä jatkuu samaa tahtia, minä soitan vielä joku päivä Kansanradioon ja annan jonkun kuulla kunniansa.


Jari Salosen esikoisteos vähentää alun ryminöiden jälkeen kierroksia, tutustuttaa rauhassa varsin erilaisiin poliisipersooniin. Pikku hiljaa pliisuhko juoni alkaa kietoa kuin huomaamatta pikkusormensa ympärille, ja loppua kohden kirja täyttää vaativammankin dekkariketun odotukset. Lisää, pyydän minä!


- Tästä ei hyvää seuraa, Harju sanoi.