torstaina, heinäkuuta 07, 2016

S. K. Tremayne; Jääkaksoset

The Ice Twins 2015, 349s. (ennakkokappale)


"Ei minua häiritse niinkään ajatus omasta kuolemastani, vaan minulle läheisten ihmisten kuolemasta. Koska rakastan heitä. Ja osa minusta kuolee heidän mukanaan. Siksi kaikenlainen rakkaus on tavallaan vain yksi itsemurhan muoto."


Eräänä hyytävän kylmänä talviyönä syntyi identtiset kaksostytöt, Jääkaksoset, kuten Sarahin isä heidät nimesi. Sillä tytöillä oli jäänsiniset silmät, lumivalkeat hiukset. Nyt jäljellä on vain toinen tytöistä, Kirstie. Niin samannäköinen sisarensa Lydian kanssa, että alkuun vanhempien oli merkittävä tytöt tunnistamisen vuoksi kynsilakalla. Mutta Kirstie, Kirstiliini pudottaa jo valmiiksi piinatun, tuskaisen äitinsä kannettavaksi pommin. Hän ei olekaan Kirstie, hän on Lydia!


Me tiedämme, että tämä on painajaismaista, mutta meidän on pakko yrittää. Tai teeskennellä.


Jäätävästä tragediasta edes hiukan toipuakseen typistynyt perhe päättää vaihtaa Lontoon kadut täysin toisenlaiseen maisemaan; he muuttavat Skotlannissa sijaitsevalle pienelle majakkasaarelle. Sinne, missä meri velloo ylvään harmaana, perintötalo narisee liitoksistaan ja kuhiree rottia, sinne missä gaelin kieliset saarten nimet saavat aavemaisia merkityksiä. Sinne missä itse kuolemanraja hiljalleen vuotaa. Sgurr an Fhuarain, Sgurr Mor, Fraoch Bheinn.


Tuska kumpuaa sisimmästäni, ja minun on nostettava nyrkki suun eteen, jotten ala vapista. Milloin se menee pois? Ei ehkä ikinä? Se on kuin taisteluhaava, kuin lihaan uponnut kranaatinsirpale, joka liikkuu vuosien saatossa hiljalleen kohti ihoa.


Sarahilla ei ole kuin paljaat kalliot, muinaisena kohoava majakka ja aina vain oudommin käyttäytyvä pieni tytär. Aviomies, joka niin ikään vaikenee tuosta kauhujen päivästä. Mitä kaksosen kuolinpäivänä lopulta tapahtui? Miten pitkälle totuutta voi venyttää ennen kuin se katkeaa, kaikki romahtaa?


Aivan epäilyksettä voin tokaista näin puolivälissä vuotta salaperäisen S. K. Tremaynen Jääkaksosten olevan tämän vuoden paras psykologinen trilleri. Epäiltyksettä. Tarinan aavemainen, suljettu miljöö yhdistettynä loistavan mielikuvitukselliseen juoneen, sai hengitykseni huuruamaan. Varoituksena kuitenkin todettava kirjan aiheuttavan lukujumia, sen voin myöntää, koska Jääkaksosten jälkeen on vaikea löytää mitään vastaavaa, mitään yhtä koukuttavan kiehtovaa...





15 kommenttia:

  1. Aijaijai, minä ihan takuuvarmasti luen tämän ihan pian. Olet ihana houkuttelija! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä tulet tähän ihastumaan, trust me! ;) <3

      Poista
  2. Mä niin odotan, että pääsen lukemaan tämän! Sait sen kuulostamaan vielä paremmalta kuin olin ajatellut:)

    VastaaPoista
  3. Hienoa, tämä kuulostaa ihan hyytävältä loitsulta: "Sinne missä itse kuolemanraja hiljalleen vuotaa. Sgurr an Fhuarain, Sgurr Mor, Fraoch Bheinn"

    Järkyttävän koukuttava yllätys, jota luin aamukolmeen...

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, minä olen tästä lähin aivan Tremaynen vietävissä! Upea teos! Toivotaan, ettei jää yhden kirjan ihmeeksi-

      <3

      Poista
  4. No hui, onpas mitä odottaa kirjastosta :)

    VastaaPoista
  5. No jopas!
    Kiinnostuin tästä jo kustantajan esittelyn perusteella, mutta olen ollut lukemisen suhteen kahden vaiheilla. Kuulostaa kuitenkin siltä, että jos jännitystä kaipaa niin tämä olisi hyvä valinta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maija, minä luin Lempin, sinä luet tämän, diili? ;) Et tule pettymään <3

      Poista
  6. Hyvä tietää, että tämä ei ole turhaa lukulistalla :--) Täytyy vaan malttaa odottaa, kun Rosamund Luptonin uusin täytyy lukea ennen tätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heidi, tässä on niin paljon samaa kuin Sisaressa, että varmasti sinun kirja :) <3

      Poista
  7. Huh, viimein sain tämän käsiini ja luettua, olikin tätä odotettu! Kirja oli sopivaa hiihtolomaviihdettä, liika elokuvamaisuus vain vähän latisti lukutunnelmaa.

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi! ♥