torstaina, helmikuuta 08, 2018

Ane Riel; Pihka



Harpiks 2015, suom. Katariina Huttunen ja Aula & co, 248s.



Koko Jensin pieni perhe tuntui elävän toisessa maailmassa, sairaassa maailmassa, jossa kaikki oli mullin mallin. Else jos kuka tiesi, millaista oli elää eristyksissä, ja hän tiesi, miten se saattoi sekoittaa pään, mutta tämä... tämä oli todella sairasta.


Tervetuloa Päähän! Nyttemmin pääsy on asiattomilta kielletty, mutta oli aika, jolloin pienen saaren Pää -nimisessä osasessa toimi aktiivinen puusepän paja. Myytiin joulukuusia. Käytiin Kaulan kautta keskustassa, oltiin tekemisissä saarelaisten kanssa.

Kunnes, kuin varkain kaikki muuttuu. Toki Jens Haarderin perhe joutuu kohtuuttomien vastoinkäymisten uhriksi, Jensin, jota aikoinaan kutsuttiin saaren komeimmaksi mieheksi. Ja niin Pää eristäytyy, fyysisesti ja psyykkisesti, jokaisesta perheenjäsenestä tulee oman päänsä vanki.


Miten julma kohtalo saattoikaan olla! Ellei ihminen ollut omalaatuinen etukäteen, tällaiset koettelemukset ainakin saivat pään sekaisin.



Tarina on pienen perheen, tarina on heidän tyttärensä Livin. Muutos normaalista sairauteen tapahtuu pettävän hitaasti, kuin nyrjähtäneen jäsenen vinoon kasvu, kuin hämähäkin verkalleen kutoma seitti. Jouluaattona Liv näkee isänsä tappavan isoäidin, ja sen jälkeen asiat suistuvat täysin raiteiltaan. Tyttö ilmoitetaan kadonneeksi, kuolleeksi, vaikka hän asuu pihalla kontissa. Itse päärakennus onkin käynyt ahtaaksi liikkua: sen tavaralla vuoratut seinät, lattiat, jopa katot kuhisevat elämää. Yläkerrassa tyttärelleen kirjeitä kirjoittaa muodottomaksi lihonut äiti. Tuo aikoinaan kaunis nainen on jäänyt oman paisuneen ruumiinsa vangiksi, siinä missä isä puolestaan hamstraa tavaraa entistä kiihkeämmin.


Tarinan varsinainen kauhu piilee Livin turruttavan tyynnyttävässä kerronnassa. Lapselle tämä kaikki on vain hiukan outoa; tallissa nälkiintyvät eläimet, romun kuorruttama koti, Jens, jonka parrassa kasvaa seittiä. Sydäntäsärkevä Liv! Sydäntäsärkevä perhe! Kun talosta saadaan viimein ulkopuolisen näkemys, lukijalle paljastuu totuus koko rumuudessaan.


Pihka (saan kylmiä väreitä jo itse kirjan nimestä koska...) on yksi järkyttävimmistä kirjoista, joita olen vähään aikaan lukenut. Samalla se on syvän inhimillinen, ymmärtävä tarina syrjäytymisestä ja sen tuomista ongelmista. Sairaus haisee mutta joskus niin tekee myös rakkaus.

Tanskalaisen kirjailija Ane Rielin romaani voitti Lasiavain-palkinnon vuonna 2016. Myös minä annan vahvan suositukseni.




Rakas Liv

... Ajan myötä kurkkuuni juuttui kokonainen haaksirikkoutuneiden lauseiden möykky. Sanoja, jotka olivat menneet rikki ja joilla ei ollut mitään tekemistä toistensa kanssa, keskeytettyjä alkuja, keskeneräisiä loppuja, rivejä, joiden välissä ei ollut ilmaa, katkenneita lauserakenteita, kasaantuneita kurkkuäänteitä.

Sinne oli juuttunut minun suruni, eikä se ollut sinun asiasi. Se ei myöskään ollut isäsi asia, koska hänellä oli omansa. Niinpä pidin sen omana tietonani. Se oli minun tapani suojella sinua. Isäsi teki jotain muuta.

Rakkaasti, äitisi


***

Teoksen ovat lukeneet ainakin Lukuisa, Suketus ja Opus eka.





7 kommenttia:

  1. No huh huh. Kirjoituksesi jo ahdisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti postaukseni ei sentään pelota mahdollisia lukijoita pois, se ei ole tarkoitus :) Tässä kirjassa on vahva toivon tuntu.

      Poista
    2. Olipa melkoista menoa tässä kauhugalleriassa, jota kodiksi kutsuttiin.

      Poista
    3. Kauhugalleriassa nimenomaan! Huh, tunnelma jää elämään...

      Poista
  2. Huh, vaikuttaa melkoisen ahdistavalta, mutta samalla kiinnostavalta kirjalta...

    VastaaPoista
  3. Luin tän just, ja tää oli kyllä niiiiin hyvä! :)

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi! ♥