Piia Leino: Taivas

S&S 2018, 249s. (ennakkokappale)

Aleksi oli lukenut vasta muutaman sivun, muttei kykene enempään. Hän riisuu lasinsa ja painaa kasvot käsiinsä, maistaa suussaan yhä torakkajauhon happaman maun. Vuosituhannen alun runsas ja viisasteleva teksti takoo hänen päässään. He kirjoittivat niin paljon, mutta ymmärsivätkö he mitään?


"Maailma ilman meitä." Tämä ei ole dystopinen kauhukuvaelma, pelonsekaista jossittelua. Tämä tapahtuu nyt, sekä Aleksille että Iinalle. Kaikille 2058 -lukua eläville, myös lukijalle, joka temmataan vaivattomasti Helsingin kurjuutta huutavaan maisemaan. Kerjäläiset ovat kerääntyneet neliörykelmiin Hakaniemen torille, vain vähän paremmin toimeentuleva väestö puolestaan tuntuu vajonneen jonkinlaiseen transsiin. Tämäkö on uusi uljas Valon kaupunki? Turtumuksen syömät suomalaiset saavat kuitenkin, mikäli onnekkaaseen osaan kansasta kuuluvat, nauttia Taivaasta. Tuo virtuaalitodellisuus vie mukanaan menneeseen aikaan, aikaan, jolloin kaikki oli vielä mahdollista. Miten kaunista, miten lohdullista, miten... lamaannuttavaa.


- Ehkä on parempi kadota, Aleksi sanoo. - Luulen, että tässä lajissa on virhe, jota emme voi paikata. Emme ole ikinä tyytyväisiä paitsi Taivaassa, mutta siellä emme voi pysyä. Olemme tämän pelin virus.


Aleksin työ yliopistolla ei vaadi juuri kotoa poistumista, mikä onkin hyvä, sillä sisällissodan jälkeinen Helsinki ei raittiilla ilmalla houkuttele. Päinvastoin, harvat edes uskaltautuvat ulos asunnoistaan. Lapsettomuuden riivaama, täydellisen välinpitämättömyyden valtaama kaupunki on sittemmin sulkenut rajansa. Eletään kuplassa. Paikalla, mutta ei todellisesti läsnä. Onko tämä totta jo tänään?

Eräänä päivänä Taivaassa Aleksi tutustuu oikeaan ihmiseen. Naiseen. Vuosia sitten unohdetut tunteet alkavat nousta koomastaan. Utuisuus hälvenee, tapahtuu herääminen. Entä jos tapaisi Iinan ihan tässä ja nyt?



Piia Leinon toinen romaani voitti Maailman laita -romaanikilpailun vuonna 2016. Täytyy taas myöntää, että ahmin teoksen saman tien kun sen jokunen viikko sitten sain, mutta julkaisupäivää olemme joutuneet odottamaan.

Kirjan tunnelma elää ja hengittää hyytävänä edelleen. Voimakas yhteiskunnallinen sanoma yhdistettynä elokuvamaisesti etenevään tarinaan puhuttelee luita ja ytimiä myöten. Se herättää. Se pakottaa katseen irti ruudusta, olipa kyse sitten kännykästä taikka tietokoneesta (ja kai telkkariakin vielä katsotaan), se houkuttelee näkemään tämän todellisuuden. Tämän ruman kauniin elämän. Ja toisen ihmisen siinä vieressä.



- Maailma on niin täynnä mahdollisuuksia. Voi mennä ohi tai pysähtyä ja katsoa ja jos katsoo, siitä voi aueta uusi maailma. Voi oppia ihmisiä. Haluan oppia sinut. Kerro mitä mietit juuri nyt.