maanantaina, maaliskuuta 01, 2010

Eve Hietamies; Yösyöttö

Kiitetyn tekijän valloittava paluu: hersyvä romaani miehestä, joka jää vauvan kanssa kaksin.

Avioliitto. Asuntolaina. Auto. Toimittajana työskentelevän Antti Pasasen elämä on mallillaan ja Pia-vaimo viimeisillään raskaana. Kunnes Naistenklinikan edessä kaikki muuttuu. Tuhiseva käärö syliinsä tyrkättynä Antti katsoo, kun taksin perävalot häipyvät näkyvistä, taksin takapenkillä Pia ja heidän tulevaisuutensa ydinperheenä. Elämä vauvan alias Paavo Pasasen ehdoilla alkaa, eikä Antilla ole aavistustakaan, mitä se tulee häneltä vaatimaan.

***

Ihana, ihana kirja!!! Eve Hietamiehen Puolinainen on siinä mielessä harvinainen romaani, että olen lukenut sen ainakin viiteen otteeseen, ja teksti uppoaa aina yhtä tuoreella tavalla. Niinpä odottelin kieli pitkällä Eveltä uutta kirjaa, ja vihdoin pitkä odotus palkittiin aivan upealla teoksella!

Puolinaisessa Hietamies käsitteli lapsettomuutta, joka kumpusi kirjailijan omista kokemuksista. Kirja oli niin riipivän koskettava, että olin onnellinen, kun jostain lööpistä bongasin uutisen Even vauvasta. Vauvateemalla jatketaan Yösyötössä, tosin asetelma ei aivan perusvauva-arkea vastaa. Tässä tarinassa käykin niin, että isä jää vauvan yksinhuoltajaksi, kun äiti sairastuu vakavaan synnytyksenjälkeiseen psykoosiin, eikä tahdo edes nähdä perhettään.

Even kerronta on aivan mahtavaa; arkista ja todentuntuista ja täynnä herkullisia yksityiskohtia. Kirja on traaginen, mutta tarjoaa lukijalle monet naurut lähinnä miehen tietämättömyyden kustannuksella.

Todellista hyvänmielen luettavaa, lämmöllä suosittelen!

4 kommenttia:

  1. Vaikuttaa hyvältä kirjalta. Nyt pitää tunnustaa, että Eve Hietamiestä en ole lukenut ainoatakaan kirjaa. Sinun suitsutuksesi vakuuttamana en kävele seuraavalla kerralla hänen kirjojensa ohi. Maalisterkkuja!

    VastaaPoista
  2. Ehdottomasti kannattaa Eve Hietamiehen tuotantoon tutustua!! Itselleni Laila Hietamies on sellainen kirjailija, jonka teoksia olisi mukava lueskella, mutta "runsauden pula" vaivaa, en todellakaan tiedä mistä aloittaisin!

    Aurinkoa :)

    VastaaPoista
  3. Laila Hietamiehen kirjoista pidin etenkin ensimmäisestä lukemastani. Se oli "Rakkaani tuli vuorilta". Kirjan aihe poikkeaa kirjailijan muusta tuotannosta, ja teos taitaa olla kirjailijan varhaisimpia. Oli hyvin nuori sen lukiessani.Ehkä nyt uudelleen lukiessa se ei tuntuisikaan samalta. Paljon pidin myös siitä sarjasta, johon kuuluvat mm. kirjat "Autiot talot, hylätyt polut" ja "Valamon yksinäinen" ja "Jäiden soitto". Muitakin osia sarjaan kuului. Ehkä uskaltaisin suositella sitä Sinulle. Muut hänen kirjansa eivät ole imaisseet samalla tavalla mukaansa, enkä ole aivan uusimpia lukenutkaan.
    Aurinkoa Sinullekin!

    VastaaPoista
  4. Lailaluu, KIITOS vinkeistä!! katson noita kirjastossa käydessä, hyvä kun on jotain hajua, mistä kannattaisi aloittaa :)

    VastaaPoista

♥ Kiitos kommentistasi! ♥