”Sinä olet harvinaisen lahjaton. Et pysty vaistoamaan asioita, sinulla ei ole intuitiota nimeksikään. Olet huono ihmistuntija. Siksi et kestä pienintäkään arvostelua.”
Rikoskomisario Cato Isaksen saa kuulla kunniansa uudelta työtoveriltaan. Nainen on palkattu kuin salaa, Caton ollessa hermolomalla. Lähtökohdat kotimatkallaan kadonneen pojan etsintään eivät ole hedelmälliset.
Pojan on viimeksi nähnyt Vera Mattson, jonka pihan läpi lapsilla oli tapana oikaista. Muutamia päiviä myöhemmin erään liettualaistytön kuolema lavastetaan auto-onnettomuudeksi. Särösäveliä tapauksiin tuo epäilyttävä jäätelöauto.
***
Aivan ihanaa lukea pitkästä aikaa Unni Lindelliä! Hänen tuotantoaan voin lämmöllä suositella perusdekkareiden ystäville. Kaikissa kirjoissa on samat rikoskomisariot, mutkikkaat ja arvoitukselliset juonet mukavan runolliseen tyyliin kirjoitettuna. Henkilöhahmoista ei kerrota paljoa, mutta Lindell onnistuu jo muutamalla lauseella kuvailemaan ihmisiä ja heidän tunnetilojaan siihen malliin, että tutuiksi tulevat.
Kuten aiemmissa romaaneissa, tässäkin Lindell kirjoittaa tapahtumista yhden jos toisenkin henkilön näkökulmasta. Lyhyet luvut ovat kuin palapelin osia, ja koko kuvan näkee vasta kun kirja on luettu loppuun. Paljastettakoon sen verran, että osa juonesta hipaisee samaa aihetta kuin Fossumin Toisenlainen rakkaus. Kirjassa käsitellään myös jännitteitä ja valtataistelua työpaikalla. Tuttujen henkilöiden siviilielämä menee taas sykäyksen eteenpäin.
Jatkoa odotellessa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
♥ Kiitos kommentistasi! ♥