Viisivuotias Terttu-tyttö sotkee isän ja pojan kuviot pehmoponeilla, paljeteilla ja täysin kehittyneellä naisen logiikalla
Yösyöttö-romaanista tuttujen Antti ja Paavo Pasasen pienperheen elämä on uomissaan. Tarhaikään varttunut Paavo on Pokemonien ja pikkuautojen asiantuntija, ja Antti-isä uskaltaa jo luottaa maalaisjärkeen. Niin Antille kuin Paavollekin tärkeä on samassa elämäntilanteessa oleva Enni Terttu-tyttärineen.
Arki menee uusiksi, kun Tertusta yllättäen tulee Pasasen perheen tilapäisjäsen. Antilla ei ole ollut aavistustakaan niistä lukuisista tavoista, joilla tyttölapsen koko olemassaolon tapa eroaa pikkupojan elämästä. Puhumattakaan siitä, kuinka monta vaaleanpunaisen erisävyä maailmassa oikein onkaan.
Tertun pitkäksi venähtävä vierailu koettelee hermoja, mutta osoittautuu myös opettavaiseksi – arvaamattomillakin tavoilla.
Kirjailija ja käsikirjoittaja Eve Hietamies (s. 1964) kuvasi edellisessä romaanissaan Yösyöttö yksinhuoltajan arkea ja 2010-luvun kasvatusilmapiiriä lämpimän pisteliäällä huumorilla ja viihdyttävän viistolla otteella: ”Hietamiehellä on taito kertoa raskaista aiheista räväkästi ja elävästi.” – Hämeen Sanomat.
***
En ole uskaltanut lukea yhtään Tarhapäivä -arviota, koska halusin muodostaa teoksesta oman käsitykseni. Myönnettäköön, että odotukset olivat turhankin korkealla, koska ensinnäkin pidän Eve Hietamiehen kirjoista (kuin hullu puurosta) ja toiseksi Yösyöttö edusti sitä harvinaista kirjaillisuuden lajia, joka kestää useamman lukukerran. Kolmanneksi, Pasasten poikien, ja heidän lähipiirin elämään oli ilo palata.
Kirjassa on menty muutama vuosi eteenpäin Yösyötöstä, ja Paavosta tullut reipas viisivuotias. Antti on tottunut yh-isän rooliin. Enni ja Antti ovat pysyneet ystävinä, vaikka ilmassa romanttista väreilyä onkin. Ennin katoaminen pistää kuviot uusiksi, ja Terttu tuo Pasasille hämmentävää naisenergiaa.
Itse luin kirjaa välillä yhtä ymmälläni kuin Antti. Onko tyttöjen ja poikien erot todella noin suuria? Minulla kun ei ole kokemusta pikkutytön elämästä (paitsi omastani ja Terttuun verrattuna olen ollut "poikatyttö"), koska omat lapset ovat poikia ja siskoa en omista. Pikkuveljiä löytyy, joten hyvin poikavoittoisia on kokemukseni lapsista. Opettavaiseksi lukukokemukseksi Tarhapäivää siis voisi luonnehtia.Toisaalta vertaistukeakin teos tarjoili, ja nosti esiin monia lapsiperheille tyypillisiä arjen kipukohtia esim. päivien kaavamaisuuden.
Kirja oli hauska ja viihdyttävä, vaikka siinä tapahtui melko vähän. Painopiste olikin (mielestäni) Even omintakeisessa kerronnassa, joka teki lukemisesta juhlaa.
Luin juuri Tarhapäivän. Olen samaa mieltä, että kirja oli hauska. Välillä nauroin peräti ääneen. Terttuun verrattuna minäkin olin poikatyttö. :) Ihmettelin mistä kirjailija keksi kaikki orava- ja mansikkamekot, pilkkusukkahousut ja pörröpampulat.
VastaaPoistaKiitos kaima kommentista :) Minäkin sain kirjan parissa monet hyvät naurut. Voi kun Eve kirjoittaisi sarjaan vielä kolmannen osan!
VastaaPoista