Valhe & viettelys - Tarinoita pettämisestä

Helsinki-kirjat 2011, 189s.

Kävelen pihan poikki. Ilma tuoksuu puhtaalta ja maa huuhdellulta. Pimeällä taivaalla naurulokki kirkuu mekaanisesti. Ajattelen masentavan ajatuksen: Ellen ole rakastunut, en ole kukaan.

Riku Korhonen - Muotokuva

Minulla on hankala suhde novelleihin. Periaatteessa antaudun mielelläni tarinan kuin tarinan vietäväksi, mutta novelleissa vain on se, että juuri kun alan lämmetä, ollaankin jo viimeisellä sivulla. Jää keskeneräisyyden tuntu, joka toisaalta, lopulta onkin kaiken ydin. Koko idea. Että otetaankin vain se kohta juonesta, se kaikkein tärkein, johon keskitytään sitten täydellä teholla. (Muutama vuosikymmen hitaalta bloggajaparalta meni tämän kaavan purkamiseen...)


Mutta miten surra, kun ei tiedä, mitä on menettänyt. Surukin on rikkautta, sillä siihen liittyy aina kaipaava, kaunis muisto. Tyhjyydestä sikiää vain tyhjyyttä.

Pasi Ilmari Jääskeläinen - Kirje Lethelle

Koska sain tämän kiehtovan kokoelmapaketin lahjaksi, kiitos, ystävä, en voinut enää työntää pikku päätäni pensaaseen sen varjolla että ei, novellit eivät ole mun juttuni. Aihekin tässä Riku Korhosen, Tiina Raevaaran, Pasi Ilmari Jääskeläisen, Tuija Välipakan, Asko Sahlbergin, Leena Parkkisen, Tommi Liimattan ja Tiina Lymin taiteilemassa teoksessa hullaannutti. Varsinkin kun takakansi lupaili salaperäisesti hymyillen, että pettämistä lähestytään nyt hiukan totutusta poikkeavasta näkökulmasta. Hyvä, hyvä.

Nuorella miehellä oli ongelma: alituinen vieraus, itsestään sivuun sysityksi tulemisen tunne ja voittamaton kyvyttömyys sietää sitä, elää sen kanssa toisten ihmisten joukossa.

Asko Sahlberg - Keltainen sade

Jokainen tarina kirjassa on kuin omanlaisensa helmi, joista muodostuu viehättävän kaunis kaulanauha. Ehjä kokonaisuus tämä on, sellainen, jolla sanansa sanottavanaan. Toisaalta totuus on aina myös ruma, ruhjotulla tavalla. Tarinat eivät varsinaisesti keskity siihen ilmeisimpään: siihen, että parisuhteeseen ilmestyisi kolmas osapuoli. Joissain on näinkin. Nämä novellit kertovat kuitenkin pääasiassa siitä, kuinka pettää voi niin monin eri tavoin. Jopa itseään.



Tavattoman noloa seota tällä tavalla yllättäen, miten tämän selittäisi töissä, asiakkaille jotka odottivat hänen hellivän salkkuaan kuin omaa lastaan, luotsaavan sen turvallisesti ohi pörssikarikoiden, tyynenä ja luotettavana, asiansa osaavana. Miten taivaan nimessä senioripankkiirilla voisi olla yksisarviseen henkilökohtainen kontakti? Perkele, tuntuu enemmän pössypäisen runoilijan kuin pankkiirin visiolta.

Tiina Lymi - Pankkiirin hevonen

Aiemmin minulle tuttuja kirjailijoita ovat Pasi Ilmari Jääskeläisen lisäksi mukavan mustalla huumorilla kirjoittava Tiina Lymi, Tuija Välipakka, jonka Härkätanssijasta lumouduin, sekä Leena Parkkinen kirjallaan Sinun jälkeesi, Max. Ehkäpä nyt, kirjan kannustamana päädyin tutustumaan tarkemmin näihin muihinkin.

Hieno kokoelma, ja erittäin suositeltava myös kaltaisilleni novellipelkoisille!


Kirjan ovat lukeneet ainakin Susa, Maria Jori, Jenni S. Linnea

***

Olen väsynyt tähän, ja niin syyllinen, että pelkä kenkien riisuminen saa minut anomaan: säästäkää minut intohimolta, ainakin intohimolta joka tulee ja menee.